sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Myssykauluri yritelmä 2

Tämä myssy/kauluri on toinen yritelmä omalla suunnittelulla. Onhan niitä valmiita ohjeita netissä ja käsityölehdissä vaikka kuinka paljon mutta kun ne kaikki mallit jättävät otsan paljaaksi. Ihan sama onko malli aikuiselle tai lapselle niin otsa jää paljaaksi niin kylmäähän se koko pääkin siinä kun tuulee ja pakastaa. Muuten valmiit ohjeet ovat ihan hyviä mutta tuo kasvojen aukko sietäisi suunnitella uudestaan. Sitä olen nyt yrittänyt jo toiseen kertaan kehitellä mutta ei vieläkään tullut tarpeeksi hyvä.

Jotain ihan sileän neuleen lisäksi ajattelin että päälaen voisi koristella jollain muulla neuleella. Kun tykkään palmikoiden neulomisesta niin sellaisen väkersin ajatellen että taaperon päiväunilla ei paina päätä kun palmikko on päälaella. Lankaa oli alunperin kolme kerää mutta ajattelin että kahdestakin mysyyn saa. Aloitin kaularesorista ja siitä ylöspäin. Päälakihan on muuten kuin sukan kantapää vaan isommassa mittakaavassa. Kun lankaa vielä jäi toisesta kerästä kun olin neulonut etuosan resorin niin sain vielä jatkoa kaularesoriin. Jätin sen kolmannen kerän korkkaamatta odottelemaan aikaa mihin sen sitten käytänkin. Tähän yritelmään meni siis kaksi 50g:n kerää eli tasan 100g ja neuloin 4:n puikoilla.

lauantai 26. marraskuuta 2022

Perussukkia peruslangoilla

Jokunen sukkapari välillä myssyjen lomaan. Nämä kaksi sukkaparia ovat taas paksummasta eli 7 Veljestä-langoista. Kyllähän paksulla langalla äkkiä valmista tulee mutta ei mulla niin kiire olekkaan että näihin mieltyisin.

Tähän miesten sukkapariin löysin sinisiä lankoja mutta en ihan tarpeeksi että olisi hienosti laskeutunut väritys alaspäin. Ohje on Lankavan Kaiku ja vaikka mallikuvio on tosi yksinkertainen, vain nurjia ja oikeita silmukoita joiden paikkaa vaihdellaan eri kerroksilla niin silti piti oikein ajatuksella miettiä että mikä väri mihinkin kerrokseen tulee. Yhden kerran katkaisin väärän värin mutta pari langanpätkää lisänä ei missään tuntunut lankojen päättelyssä.

Toinen pari langan sävytyksen puolesta on tyttöjen sukat. Enkä yhtään yrittänyt kohdistaa noita raitoja. Sattui vaan tuurilla menemään kohdilleen. Nämä ihan normaalit perussukat. En osaa enää itse suunnitella mitä voisi yhdistää tuohon lankaan muuta kuin mustaa tai valkoista ja tehdä tylsää raitasukkaa. Tähän tyttöjen sukkapariin meni lankaa 89g ja neuloin 3:n puikoilla. Kaiku-sukkiin meni lankoja 120g ja neuloin 3½:n puikoilla. Koko miesten sukissa 43.  

lauantai 19. marraskuuta 2022

Jalkapallosukat

Lasten sukkia on sitten kiva neuloa kun valmistuvat nopeammin vaikka malli olisi vaikeampikin. Tässä mallissa ei mitään vaikeutta ollut. Minä kun en jaksa yleensä lukea koko ohjetta oikein ajatuksella niin katson kuvasta miltä pitäisi näyttää. Teen sitten omalla tyylilläni vaikka ei sitä tässäkään parissa huomaa että muutoksia vähän tein. Kantapään ja kärjen osalta omin ohjein.

Ohje on Lankavan sivuilta ja langat tietysti mitä itseltäni löytyi. Täytyy sanoa että ei tämä malli ihan ensikertalaiselle sovi vaikka helppo kuvio onkin. Niin saa tarkkana olla että pitää lankajuoksut löysänä. Vaikka minäkin paljon kirjoneuletta neulon niin tahtoo välillä tulla liian kireää. Kastelin sukat lämpimässä vedessä niin tasottuivat. Ohkaisilla langoilla on kiva neuloa vaikka tekemiseen menee kauemmin kuin 7 Veljestä-langoilla. Näihin sukkiin meni lankoja yhteensä 53g ja neuloin 2½:n puikoilla muuten mutta kärkeen vaihdoin 2:n puikot ettei tullut liian harvoja kärkiä. Koko näissä sukissa noin 30/31 eli joku 20cm terä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Joulunpunainen pitsipalmikkopatenttimyssy

Jo keväällä tuli toivomus tällaisesta muhkeasta myssystä. Piti verestää vanhaa muistia tässä pitsi/palmikko/patenttineulemyssyssä. Siis tuon patenttineuleen osalta. Olen joskus lähemmäs 40v sitten neulonut villapuseron patenttineuleena. Onneksi nykyään löytyy apu helposti netistä kun laittaa googleen nimen niin jo alkaa löytyä paikkoja joista etsiä. Tämä patenttineule ratkesi helposti kun avautui youtuben puolelta video jossa hitaasti neulottiin ja samalla suomenkielellä nainen selosti mitä tehdään.

Ennenkuin tuohon patenttiin asti pääsin, piti neuloa myssyn alareunaan  palmikkokuvio. Tämä kuvio on jostain Pinterestin syövereistä ja olen neulonut muutama vuosi sitten yhden huivin alareunaan että siltäosin oli tuttu kuvio. Vaan eipä se siltikään ihan helposti käynyt. Mallikuvio on ilmeisesti tarkoitettu neulottavaksi pyörönä ilman nurjaa puolta. En silloin huiviinkaan sitä pyörönä tarvinnut niinkuin en nytkään kun kuvion piti olla noin 10cm leveä. Kaikkein vaikein oli nurja silmukka kiertäen mutta alkoi sekin sujua.

Neuloin siis tuon myssyn reunan ensin valmiiksi, pituus noin 60cm ja yhdistäminen ympyräksi. Sitten keräsin silmukat patenttineulosta varten kaitaleen toisesta reunasta. Mallitilkkuakin neuloin patentista jonkun pienen pätkän että vähän sain osviittaa silmukkamäärästä. Patenttineulostahan on myssyssä ihan tuosta alareunasta alkaen ja reunus on siinä käänteenä.

Päälaen kavennukset tein Dropsin sivuilta tästä mallista. Lankana joulunpunainen Novita Florica 100% villa jota kului 150g ja neuloin myssyn kahdelta päältä. Puikot nro 3½. Tykkäsin projektista jossa sain itse suunnitella mallin. Tuo patenttineuleosuus oli kaikkein puuduttavin mutta alun mielenkiintoisen pitsi/palmikko-osuuden jälkeen sekin onnistui. 

lauantai 5. marraskuuta 2022

Pinkki perusbaskeri

Nyt on joku baskeribuumi meneillään kun niitä tulee melkein kuin turkin hihasta. On tosi kiva neuloskella kun ovat ihan eri laatua lankaa kuin sukissa käytettävät. Tämä baskeri meni eräälle vanhemmalle naisihmiselle joka tykkää pinkistä yhtä paljon kuin minäkin.


Nyt kun muutenkin yhdistellään mielellään huiveihin ja myssyihin ja muihinkin neuleisiin kahta eri lankaa niin olen nyt näihin baskereihin koittanut sitä käyttää. Kun on monia kivoja lankakeriä joita vain yksi kappale niin sitten vain etsimään samaa sävyä toinen yhtä yksinäinen. Riippuen langan paksuudesta niin melkein niistä kahdesta eri kerästä saa yhdistettynä yhden myssyn.

Tähän baskeriin käytin Dropsin Baby Merinoa joka on 100% merinovillaa ja toisena lankana perulaista 100% alpakkalankaa. Hyvin kävivät yhteen kun ovat melkein samaa sävyä ja kun yhdessä neuloo niin ne muuttuvatkin samansävyisiksi. Alpakkalangassa ei ollut metrimäärää/50g että sitä meni vähän toista kerää kun merinolangasta jäi tähteeksi yhdestä samanpainoisesta kerästä. Lankojen yhteiskulutus oli 97g. Neuloin resorin ja päälaen 3½:n ja välin 4:n puikoilla. Tuli lämmin baskeri eikä ihan isompikaan puhuri mene läpi. Valmiina myssynä otin vielä harjan käteeni ja karstasin sisä- ja ulkopuolelta vähän karvaiseksi. 

lauantai 29. lokakuuta 2022

Kahden vihreän sävyn myssy

Aikoinaan noin 20v takaperin kun aloittelin baskereita neulomaan niin ensimmäisiä lankoja siihen olivat angoralangat. Niistä tuli niin ihanan kevyitä myssyjä että minäkin tykkäsin pitää kun on ohuet päätä myöden menevät hiukset ja normi pipon alla ovat kuin kissannuolemat.

Tähän baskeriin löytyi melkein samaa sävyä olevat kerät. En ole ennen yhdistänyt kahta eri laatua lankaa mutta nyt ajattelin koittaa miten ne sopivat yhteen. Näissä angoralanka on paksumpaa ja se jotenkin imaisee ohuemman langan sisäänsä niin että kuvissa näyttää olevan vain yhtä väriä. 

Alunperin kun tein vain angoralangasta myssyjä niin niihin oli ohjeessa käytetty vain samaa lankaa kahdesta kerästä samanaikaisesti eli kahdelta päältä. Nyt on varastossani niin vähän angoralankoja että täytyy toiseksi langaksi ottaa joku muu samansävyinen. Tässä baskerissa se nyt tuli testattua että hyvin sopii. Paljonhan nyt tehdään sellaisia pipoja joissa  on joku mohairlanka ja toinen sileä rinnalla. En ole vielä testannut mutta jotain mohairia löytyy kotoa että pääsen testaamaan tuotakin vaihtoehtoa.


Tässä baskerissa tuo Fine Wool on 100% villa eli ns. reumalankana tunnettu. Muuta erikoisuutta langassa ei ole kuin se että on erityisen pehmeää. Angoralangassa on 70% angoraa/10% villaa/20% polyamidia. Periaatteessa sukkalankanakin kävisi mutta aika äkkiä tuo angoran pörröisyys kuluisi varmaan pois. Lankojen yhteiskulutus baskerissa on 62g ja neuloin 3½:n puikoilla.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Puutarhan syyssatoa-KAL

Aina välillä tulee fb:n puolella sellaisia KAL-neulontoja vastaan että pitää minunkin osallistua. Nyt oli sellainen Lankamaailman ja taideteollisen suunnittelijan Merja Palinin yhteisneulonta Puutarhan syyssatoa-KAL. Tarkoitus oli tietysti että osallistujat ostavat neulontaan tarvittavat langat Lankamaailmasta mutta kun lankahamsterilla on paljon lankoja kotona niin etsin omistani samoja värejä Nallea kun ohjeessa oli käytetty Maija-lankaa. Näissä molemmissa on sama juoksevuus. En ihan koko matkaa mennyt sovittujen värien kanssa vaan vähän sovelsin kun ei sitten Nallevarastossa ollut kaikkia mitä tarvittiin.

Puutarhan syyssatoa-KAL alkoi 10.10 ja viimeinen ohje tuli 21.10. Ihanan lyhyitä pätkiä aina parin päivän välein niin sopi mullekin kun olen hidas neuloja. Voi siinä välissä neuloa jotain muutakin seuraavaa ohjeenpätkää odotellessa. Koska langanpätkiä jäi paljon kun värit vaihtuivat aika tiheästi niin päättelin sentään kantapäähän mennessä tulleet ennenkuin jatkoin eteenpäin. Jalkaterässä niitä pääteltäviä olikin sitten jonkunverran enemmän. Kun tykkäsin neuloa terässä nuo molemmat tyrnikuviot niin ajattelin kärkikavennuksessa sitten vähän oikaista etteivät tule liian pitkät. Nämä nyt sitten ovat sopivat 36-37 kokoiseen jalkaan. Sukkien paino tasan 100g ja neulottu 3:n puikoilla.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Pinkkisuklaa namu

Tätä huivia tein kuin Iisakin kirkkoa. Ohut lanka 100g/800m ja pienet puikot 2 niin ei alkanut valmistua olleenkaan. Täytyy sanoa etten sitä kokoaikaisesti tehnyt vaan jonakin välityönä kun tuo sileä osuus ei vaatinut mallin seuraamista. Välillä oli monta kuukautta ihan koskematta. Nyt syksyllä ajattelin että valmiiksi on neulottava tai sitten se jää kokonaan unholaan.

Aloitin taas keskeltä niskasta neulomalla jonkun pätkän kolmella silmukalla ainaoikeaa ja poimin silmukat toisesta reunasta ja molemmista päistä sitä pätkää. Sitten aloitin sileän neuleen ja lisäsin silmukoita koko ajan molemmassa reunassa sekä oikealla että nurjalla puolella. Jonkun 10 kerroksen välein lisäilin keskiosassakin ehkä noin 15 silmukan välein aina yhden silmukan. En pitänyt mitään tarkkaa lukua kerroksissa enkä ihan silmukoissakaan.

Vaikka niin lisäilin silmukoita niin näytti siltä että niskan kohtaa tulee vaan iso kyttyrä ja huivi kaartuu ihan väärään suuntaan. Tein sitten radikaalin päätöksen että päättelin reunan kun huivi näyttää sopivan kokoiselta ja poimin silmukat reunapitsiä varten ihan väärästä reunasta. Joskus on tehtävä sellaisia päätöksiä mitä ei aluksi edes ajatellut. Huivi on siis periaatteessa käännetty ihan väärinpäin. Kun se niska-aloitus lisättyine silmukoineen kokonaisuudessaan ei tuottanut oikeaa tulosta niin tehdään sitten toisinpäin. Eikä tämä juttu ollut ensimmäinen kerta kun näin käy, eikä varmaan viimeinenkään. Näin käy kun yrittää osata enemmän mitä osaa. Lankana siis SCHOPPEL Laceball 75% villa/75% polyamidi. Kulutus 77g ja huivin koko 40cm x 120cm. 

lauantai 8. lokakuuta 2022

Kolme paria vauvansukkia

Välitöinä valmistuneita vauvansukkia. Maila Lampela, vanha blogituttu jo vuosia sitten ja nyt myös fb:n kautta tutustuttu, oli sitä mieltä että tuo ihan normaali resorivartinen sukka on paras vauvallekin. En voi kieltää koska samalla mallilla aikoinaan äitini neuloi meidän vauvoille sukkia ja hyvin pysyivät potkivissa pikkujaloissa. Ei silloin vielä ollut yleistä tietoa junasukista vaikka se vanha malli onkin.

Tuolta kun lankavarastotani pengon niin löytyy sellaisia lankoja joita ei muista olevankaan. Kun aina on se hamsterius päällä niin usein ostan langan vain siksi että onpa kaunista. Voi joskus olla joku pieni ajatus että mitä siitä olisi tarkoitus neuloa. Mitäpä sitä muuta kuin pieniä sukkia ainakin silloin jos olen ostanut vain yhden kerän kutakin väriä. Näiden pikkusukkien lankakin on kaikissa 100% ettei niistä käveleville lapsille kannata neuloa keston vuoksi. Oliivinväriset sukat 38g. Terä 11,5cm ja resorivarsi 11cm. Raidalliset punertavat 35g. Näissä terä 10,5cm ja varsi 12cm. Vaaleanpunaiset junasukat 43g ja terä 11cm. Kaikki neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Huppukauluri pienelle

Tämän huppukaulurin ohje on Dropsin sivuilta. En kuitenkaan pystynyt ihan ohjeen mukaan tekemään vaikka lanka on sama kuin ohjeessa. Yksinkertaisena olisi tullut turhan ohut joten neuloin sitten kaksinkertaisena. Lankana ohjeessa Drops Baby Merino 100% villa. Ystäväni pieni lapsenlapsi tämän sai. Oikeastaan ohjeessa ei ole muuta vikaa kuin se että otsa jää liian paljaaksi. Tokihan tuossa villamyssyn alla voi pitää jotain myssyä jossa otsan kohta laskeutuu alemmas.

Piti vähän aluksi miettiä että miten monta silmukkaa tarvitaan jos lanka on kaksinkerroin. Myssy aloitetaan päälaelta ja keskellä takaa kavennetaan silmukoita että tulee tuo tötsä sinne ylös. Jouduin vähentämään niitä kavennussilmukoita ettei olisi tullut liian kapea koko myssy. Lankaa kului tasan 100g joka oli puolet enemmän kuin yksinkerroin tehtynä. Neulottu 3½:n pyöröpuikolla.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Perusbaskeri peruspäähän

Hiukan vaihtelua ainaisiin sukkien neulomuksiin. Tässä baskeri ihan perusohjeella. Silmukkamäärät aina vaihtelevat langan paksuuden/ohuuden mukaan että täytyy vähän pähkäillä sitäkin että tulee sopiva päähän johon myssy on menossa. Olen aikoinaan paljon neulonut angoralangoista tällä samalla mallilla. Ei tietysti ihan kokonaan angorasta vaan sekoitteesta jossa 70% angoraa ja 30% lampaanvillaa. Angoralangat ovat niin ihania mutta kalliita mutta ymmärtäähän sen kun angorakaneja on vähemmän tuottamassa villaa jos verrataan lampaiden lukumäärään maailmalla.

Tämä ihana perulainen lanka sisältää baby alpakkaa, cashmerea ja silkkiä. Vyötelapussa ei ole prosenttimääriä ja langan olen joskus ostanut joltain facebookin kirpputorilta. Oli varmaan jonkun käsinvärjäämää kun lähti neuloessa kuiviin käsiin hukan väriä. Kyselinkin asioista tietäviltä että mitä pitää tehdä kun saan myssyn valmiiksi. Etikkavesikylvyssä liottelin ja huuhdoin eikä siinä vaiheessa veteen mitään väriä jäänyt.

Vyyhdissä oli lankaa 100g ja myssyyn meni 75g. Neuloin 3:n puikoilla ja lanka oli kaksinkertaisena. Minulla on valkoinen styroxinen mallipää joka ei ole aikuisen ihmisen kokoa vaan paljon pienempi. Saa siinä paremmin kuitenkin kuvattua kuin omassa päässä. Langan väri on apple eli varmaan sitten omenan vihreä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Talvikki-sukat

Tällaisista lyhytvartisista sukista tykkään eniten kun olen hidas kutoja. Tämä mallikin miellyttää varmasti siksi että tuo kukkakuvio on paljon käytetty Dropsin malleissa ja niitäkin silloin tällöin tulee tehtyä. Näiden sukkien ohje on siitä Arabia-Novitan sukkalehdestä joka sitten loppui paperisena aika nopeasti kun siinä on niin paljon kauniita malleja. Minä sitten ostin digiversion lehdestä. 

Mallin nimi on Talvikki. Minulla kun ei oikein riitä älli koko ohjeen lukuun sanasta sanaan niin tein vähän muutoksia malliin. Ohjeessa aloitetaan sukat kärjestä varteen päin mutta minusta on helpompi neulos varresta varpaisiin. Otin sitten vain kuvio-osan ohjeesta ja silmukat loin varren resoriin että niitä oli tarpeeksi nilkkaluun kohdille. En kokenut tarpeelliseksi silmukoida niitä valkoisia kohtia ja säästin siinä aikaa.

Molemmat langat ovat 7 Veljestä ja yhteiskulutus 86g. Neulottu 3:n puikoilla.

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Pienelle miehelle setti

Tuli tilaus keskospojan villasukille mutta eihän sukilla pieni ihminen pelkästään lämpimänä pysy. Vaikka ei nyt ihan näilläkään mutta ei ollut aikaa neuloa villahousuja eikä villatakkia. Eikä olisi ollut samaa lankaa kaikkiin tamineisiin kun löysin varastostani tätä neutraalia väriä vain 2x50g. Lanka on 100% italialaista merinovillaa. Väri joku haalea/vaalea vedenvihreä. Olipa vaikea kuvattava värinsä puolesta.

En osaa kuvitella miten pieni voi olla 1,5-2kg keskonen niin luulen että tuokin setti on liian iso mutta menee sitten koko talven. Sukkiin meni 25g, lapasiin 22g ja myssyyn 23g. Neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Amazon-huivi

Heinäkuun helteillä aloittelin tätä huivia neulomaan. Tulihan siinä välissä aina jotain muutakin neulottua kun tuo pelkkä sileä oikein kyllästytti. Odottelin vain aikaa jolloin pääsin pitsireunuksen kimppuun niin sitten oli paljon mielekkäämpää neuloa.

Niskasta aloitin huivin ja pelko jo heti aloituksessa että millainen se aloituskohta on kun vähän pääsen eteenpäin. Koska malli on oma niin en ole mitään muistiinpanoja kirjoitellut edellisten samanlaisten huivien osalta. Aloituskohtaan loin ensin 3 silmukkaa ja neuloin jonkun 5cm ainaoikein neulosta. Sitten keräsin siitä pötkylän toisesta sivusta ja päästä silmukat joilla aloin etenemään. Onnistuin mielestäni aika hyvin ettei tullut kauhean suurta möykkyä siihen aloituskohtaan. Huivin reuna on erään englanninkielisen pöytäliinakirjan ohjeesta. Lanka on Zeldan käsinvärjäämä "Amazon", koostumus 75% fine merino/20% silkki/5% jotain kimallusta. Vyyhdin paino 100g ja metrejä siinä 800m. Lankaa meni 67g, leveys 120cm ja korkeus 40cm. Neulottu 2½:n pyöröpuikolla.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Vihreät perussukat vauvalle

Värinsä puolesta vaikeasti kuvattavat olivat nämä vauvansukat ihan perusmallilla. Yksi paljon sukkia neulova fb-kaveri oli sitä mieltä että tällainen perusmalli on paremmin vauvan jaloissa pysyvä kuin junasukka. Silloin kun meidän vauvat olivat pieniä niin en vielä ollut kuullutkaan mistään junasukista. Äitini silloin neuloi ensimmäiselle tuolla tyylillä ja niistä riitti kaikille neljälle ja ovat vieläkin tallessa odottamassa jos tarvetta tulisi. Ne vanhat pikkusukat ovat luonnonvalkoista karitsanvillaa silloisista äitini lampaista hänen kehräämistään villoista.

Tämä sukkapari kaupasta ostetusta langasta joka on 100% merinovillaa. Eikä ihan uutta ole tämäkään. Ostin joskus aikoinaan kirpputorilta jossa myytiin pusseja erilaisia lankoja paikallisen lankaliikkeen lopetuksen jälkeen. Pariin meni lankaa 31g ja neuloin 2½:n puikoilla. Silmukat loin 3:n puikoille ettei vaan siitä kohtaa puristaisi jos on vahvapohkeinen vauva sukkien pitäjänä.

maanantai 22. elokuuta 2022

Auringonkeltaista ja violettia

Nämäkin kaksi paria ovat olleet valmiina jo kesäkuun alusta mutta jääneet tuonne pussin pohjalle unohduksiin. Tuosta kirjavan kukertavasta langasta olen joskus vuosia sitten neulonut aikuisten sukat ja käyttänyt sitä ehkä johonkin kirjosukkiin. Vaikka ei pieniin sukkiin paljon lankaa edes mene niin ei niitä nyt ihan muutamasta metristä sentään valmistu. Voi olla että joku vauva mielelläänkin katselee varpaitaan kun ovat auringonkeltaiset. 


Toinen pari junasukkia sitten vähän tummemmasta langasta. Tykkään itse violetista väristä kaikissa sävyissään. Tiedä sitten löytyykö ketään joka vauvalleen haluaisi mutta kai ne paikkansa löytävät. Olen nyt alkanut neulomaan junasukkien varret isommalla silmukkamäärällä ja kaventanut sitten terään tullessa. On monta tapausta jossa sukat muuten olisivat vauvelille sopivat mutta kun on niin pullukat pohkeet niin ei vaan ole venyneet tarpeeksi.

Melkein grammoilleen meni lankaa molempaan pariin. Oranssikeltaiset 28g ja violetit 29g. Molemmissa silmukat luotu 3:n ja varsi neulottu 2½:n puikoilla. Kantapäästä lähtien sitten 2:n puikot.

lauantai 13. elokuuta 2022

Kaksi paria raitasukkia aikuisille

Isompia sukkia eli aikuisten kokoa ihan perusmallilla. Nämä 7-Veljestä-langoista jotka ovat niitä jo manan majoille menneen ystäväni äidin jäämistöä. Niitä vaan riittää tuolla isossa kassissa ja enimmäkseen enää näitä mulle liian paksuja lankoja. Pikkuhiljaa yritän saada kaikki pois kudottua. Välillä on hermolepoa vaan antaa puikkojen suihkia eikä tarvitse mallia lukea.

Tähän ekaan pariin yhdistin muistaakseni kolmea eri keränloppua. Jaan ensin keränloput kahteen eri kerään enkä katkaise kerien "napanuoraa" että voin sitten jatkaa seuraavasta langasta molemmasta sukasta samasta kohdin.

Toisen parin aloitin ihan korkkaamattomasta 150g:n kerästä. Langasta tulee jo niin monia eri kuvioita etten jaksanut toista lankaa kaveriksi laittaa vaikka ensin ajattelin että jos mustaa olisi toiseksi langaksi voinut lisätä. Kolmosen puikoilla molemmat kudottu. Eka pari 83g ja toinen 90g. 

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Pikkusukkia enemmänkin

Nyt näin marjastus ja sienestysaikaan ei oikein tahdo ehtiä yhtään neulomaan vaikka mulle se on niin tärkeää että jos ei muuten niin 10 minuuttia ennen nukkumaan menoa otan neulomuksen käsiini. Olen nyt näitä pikkusukkia neulonut varastoonkin. Näissä kun ei tarvitse seurata ohjetta niin on hermolepoa samalla. En ole aiemmin niin ajatellut sitä että kuinka paljon sukan varren pitää joustaa vauvallakin. Ihan keskoset ovat eri juttu mutta muutaman viikon ja kuukauden ikäisellä voi olla jo sellaiset pohkeet että tekee tiukkaa mahtumisen kanssa jos on oikein tiukan aloituksen tehnyt luontikerroksella. Niinpä näissä 2½:n ja 2:n puikoilla neulottavissa olen luonut silmukat 3:n puikolle.

Kun löytyy tuolta vaatehuoneesta hyvin marinoituneita lankoja jotka ovat 100% villaa niin eihän niistä voi sukkia tehdä kuin vauvoille. Siis tuo Novita Wool. Nuo muuthan ovat tuoreempia ja niissä toki se 25% polyamidia että kestävät kulutusta. Vaikka junasukka on ollut mun mielestä se kaunein vauvansukka jo pitkään niin nyt olen muutaman parin neulonut ihan perussukkia kun niitäkin joku välillä kyselee. 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Iloisenkirjavat tennarisukat

Joskus kun penkoo lankavarastoaan niin saattaa löytää aarteita. Ei muuten mutta värien puolesta. Yhtään en muista milloin ja mistä olen tämänkin lankakerän ostanut. Eikä ole silloin ollut ajatustakaan siitä että mitä tuosta neulon.

Niin sitten kun on ihana ja kaunis lanka niin täytyy löytää mahdollisimman kaunis sukan malli. Toisaalta ihan yksinkertainen perussukkakin riittää jos on tarkoituksena se langan kauneus saada esille. Tämä "tennarisukka" on riittävä minulle. Mielekkäämpää neuloa kun täytyy tarkkana olla että nurjat ja oikeat silmukat menevät oikeisiin paikkoihin. Pelkkä sileä oikea tuo tietysti parhaiten langan värikkyyden näkyviin mutta kun se on niin tylsää neuloa.

Tätä lankaa oli alunperin 100g:n kerä ja sukkapariin meni 49g eli saa vielä toiset samankokoiset varrettomat. Neulottu 2:n puikoilla.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Balladi-sukat

Kun on noita käsityöopuksia tullut hankittua niin täytyy välillä neuloa sieltä kauniita malleja. Nämä ovat Merja Ojanperän Balladi-sukat kirjasta Näyttävimmät villasukat. Tähän malliin oli soviteltu montaa laatua neulosta. Pitsiä, palmikkoa ja kohoneuletta. Mielenkiintoinen malli ja sukat valmistuivat aika nopeasti kun lanka on paksua ja puikot isot. Kun vertaan yleensä käyttämääni lankaan jota neulon 2:n puikoilla nykyään. 

Ajattelin ensin jättää tuon pitsikuvion pois tuosta kantapään reunasta mutta sopiihan se siihen. Vahvistettua kantaneuletta jatkan niin kauan kunnes kiilan ylimääräiset silmukat on kavennettu pois. Olen huomannut että sukat kuluvat eniten juuri siitä mihin normaalisti lopetetaan kantakääntö. Lankaa kului tähän sukkapariin 111g ja kerä oli vielä se vanha 150g painava. Neulottu 3:n puikoilla. 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Novitan langoista sytomyssyjä

Keväällä valmistuivat nämä kaksi sytomyssyä mutta aina ei ehdi heti mitään kirjoitella niin sitten kun tulee aikaa niin kirjoittelen. Olen niin tykästynyt tuohon päälaelta aloittamiseen myssyssä ilman mallia ja mallin kanssa.


Vaalea beessi myssy on omia lankojani joita olen säästellyt jo tuolta 90-luvulta kun silloin neuloin enimmäkseen puuvillalangoista jotain itselleni ja jotain lapsillekin. Aika vaan kulkee niin nopeaan ettei ehdi puoliakaan siitä mitä on joskus ajatellut neulovansa. Olen niitä sitten käyttänyt sytomyssyihin niin osallistun tällä tavalla hyväntekeväisyyteen. 

Myssy siis aloitettu päälaelta ja mallikuvio pyöreästä pitsiliinasta. Langan nimi Butterfly ja Novitan lankaa. Koostumus 55% puuvilla/45% viskoosi joten oikein sopiva hiuksettomaan päähän kun ei pistele niinkuin useimmat villalangat tekevät. Lankaa kului 57g ja neuloin 2½:n puikoilla.

Toinen myssy ei ole sitten ollenkaan omaan makuuni mutta kun edellisistä myssyistä on jäänyt joitakin metrejä lankaa niin haluan nekin käyttää yhteiseen hyvään. Näistä nuo siniset langat ovat lahjoituslankoina saatuja Novitan Rento 85% kierrätyspuuvilla/15% polyester. Olen siis aikaisemmin niistä täysistä keristä neulonut myssyjä. Kerät ovat olleet 100g painoisia.

Sinisen myssyn alaosan musta on jotain nimetöntä itseltäni löytynyttä lankaa. Myssyn paino 77g ja neulottu 3:n puikoilla. Nämäkin ovat jo ehkä pitäjän löytäneet kun olen ne toimittanut eteenpäin huhtikuussa.

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Juhannuskukkia

Juhannuskukkia 14.-23.6 oli Taito Etelä-Pohjanmaa ja Niina Laitisen suunnittelemien sukkien yhteisneulonta eli KAL. Niinpä otin minäkin osaa siihen kun arvasin että kauniit sukat ovat tulollaan kun suunnittelijana on Niina Laitinen. Tarkoituksena oli varmaan että osallistujat ostavat siihen kuuluneen lankasatsinkin samalla. Mulla kun on noita lankoja omasta takaa muutenkin niin ajattelin että eiköhän sukkapariin jotakin löydy. Kaivelin sitten aikani varastoani ja löysin sopivia värejä. Langat tosin olivat ohuempia kuin ohjeen Sandnes garn SISU. 

Niinpä sitten sukkien teräosa onkin vain 20cm. Piti vähän saada iloisuutta sukan keskiosaan niin vaihdoin värin tuollaiseksi vaaleanpunaiseksi yhden kukkarivin osalta. Muuten se olisi ollut tuota violettia. Joku pieni tyttönen saa kauniit kukkasukat. Moniväriset sukat ovat kyllä mukavat neulottavat kun ei pääse kyllästymään mutta se lankojen päättely tahtoo tuskastuttaa. Näissä oli 20 langanpätkää/sukka.

Sukkapariin meni lankoja 63g ja neuloin 2½:n puikoilla. Kärkeen vaihdoin 2:n puikot etteivät tulleet varpaista liian harvat. Meni pari päivää yli juhannuksen kun neuloin siinä rinnalla yhtä testisukkaparia. Vaan olen huomannut että moni muukin on vasta juhannuksen jälkeen saanut sukkansa valmiiksi. 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Sinertävää ja punertavaa

Sukkia vaan pitää neuloskella vaikka hellettä pukkaa. Kun olen mielestäni hidas neuloja niin harvoin enää uskallan aloittaa puseroa tai huivia mutta pienemmät tekeleet sentään valmistuvat viikossa. Varsinkin jos saan neuloa kirjoneuletta tai pitsikuviota sukkiin niin valmistuvat nopeammin kuin ihan sileää oikeaa olevat. On niin paljon mielekkäämpää kierrellä lankoja eri kuvioihin.

Tämä sinertävän parin malli oli jonkun muun esittelemä fb:n puolella jossain neuleryhmässä niin heti näytti siltä että sellaiset täytyy saada puikoille. Ilmainen ohje löytyy Kotivinkin sivuilta. Varren luontikerroksen tein vähän eri tavalla kuin ohjeessa. Loin molemmalla värillä samanaikaisesti eli jokatoinen silmukka eri värillä. Ohjeessa oli luotu vain sillä tummemmalla värillä. Molemmat langat Nalle aloe vera ja yhteiskulutus 64g. Neulottu 3:n puikoilla. 

Tämä toinen pari on Merja Ojanperän Näyttävimmät villasukat-kirjasta ja nimeltään Kapriisi. Lankavalinta ei osunut ihan nappiin kun mallia ajattelee mutta välillä menee metsään. Kyllähän nuo pitsikuviot erottuvat mutta langan värivaihto on tarkoitettu sileään neuleeseen. Lankaa kului sukkapariin 54g ja neuloin 2:n puikoilla. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Viimeisen matkan sukat

Joskus harvoin tulee pyyntö tällaisille sukille kuin arkkusukat. Tuossa kuukausi takaperin sellainen tuli. Ensin oli puhetta ihan muunlaisista lyhytvartisista kesäsukista ja tarjosinkin sellaisia valkoisia joissa ruusukuvio kirjottuna terässä niinkuin nuo edellisen postauksen pinkit sukat. 

Kun vähän aikaa oli tilaajan kanssa suunniteltu niin malli muuttui. Tottakai ajattelin sitten että sukkiin täytyy varmaan tehdä se risti terään kun arkkusukista oli kyse. No ei sekään käynyt kun mummeli ei ollut vielä kuollut vaan halusi sellaiset sukat joita pitää jo ennen lähtöä. Tilaaja oli siis mummelin läheinen. Piti sitten kuitenkin vähän suunnitella jotain oikein sievää. Neuloessa toiselle ajattelen aina henkilöä jolle sukat ovat menossa. Tässäkään tapauksessa en tosin yhtään tiennyt minkämoinen mummeli oli kyseessä mutta ajatus viimeisestä matkasta oli mielessäni kun näitä neuloskelin. 

Sukan varren nypyläinen luontikerros on Merja Ojanperän Amoroso-sukista. Muuten ihan perussukat yhdellä valepalmikkorivillä. Lankana 100% villa koska kulutusta ei enää ollut kun henkilö oli petipotilaana. Lankaa meni 86g ja neuloin 2½:n puikoilla.

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Pinkit simpukkareunaiset kukkasukat

Kesän tullen täytyy muutama pari neuloa näitä lyhytvartisia melkein perussukkia. Siis muuten perusmallia mutta varressa silmukoiden luominen virkkuukoukulla ja puikolla. Tuosta päällekirjotusta kukasta tykkään yli kaiken kun se silmukoiden jäljittely on vaan niin kivaa. Tässä sukkaparissa vaan en oikein tahtonut löytää itseltäni sopivia, hyvin erottuvia lankoja. Kaikki vaaleanpunaiset tahtoivat olla samaa sävyä. Kun oikein kaivelin lankapussejani niin löysin sentään erisävyisiä tarpeeksi.


Muuta tylsää näissä sukissa ei ole kuin se että joutuu koko matkan neulomaan sileää neulosta. Pienillä puikoilla tiheää niin aikaa vierähtää. Kantapää ranskalainen ja siihen kantalapun reunaan 3 silmukkaa ainaoikeaa. Saa niin siistin lapun reunan kun kerää silmukat niistä reunanypyistä. Hyvät reissuneulottavat kun ei tarvitse ohjetta seurata. 

Tämä Opal-lanka on vallan ihanan soljuvaa puikoilla. Näin kun tykkään ohuista langoista ja 2:n puikoista. Sukkien paino 57g kun tein varteen muutaman kerroksen enemmän korkeutta kuin aiemmin neulomiini.  

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Amoroso-sukat

Joskus innostun neulomaan noista hyllyssäni olevista neulekirjoistakin jotain oikein ohjeen mukaan. Tämä sukkapari on Merja Ojanperän Näyttävimmät villasukat-kirjasta ja nimeltään Amoroso. Luin tietysti ohjetta alkuun senverran että pääsin etsimään lankoja varastostani. Muistin että minullahan on varmaan juuri samaa lankaa yksi vajaa kerä tuota pinkkiä Nallea. Vähän kummastutti kun ohjeessa oli valkoista enemmän ja pinkkiä vähemmän. Olisihan se pitänyt tajuta jo sukkakuvaa katsoessa että lankatiedot olivat väärinpäin. Pääsin molemmassa sukassa kantapään kohdalle kun lanka loppui. Kyselin kaikki paikalliset ystäväni joiden tiedän neulovan mutta ei löytynyt keneltäkään. Onneksi on facessa noita lankakirppiksiä että sinne vaan kuvan kanssa kyselyä ja heti tärppäsi. Vajaan kerän sain mutta se riitti ihan hyvin ja vähän jäi tähteeksikin.

Kantapään kohdan neuloin omalla mieltymyksellä eli ristiinvahvistettuna ja kantalapun reunassa 3 silmukkaa ainaoikeaa. Tulee niin siisti kantapää kun ei silmukat irvistele väljyyttä. Ohjeessa oli ihan normaali vahvistettu eli hollantilainenko se sitten lienee. Minulle se on normaali kun sillä on tullut aikoinaan kantapää opeteltua. Ei silloin muunlaisesta taidettu tietääkkään. Äitini ei ainakaan koskaan muuta tehnyt kuin sen yhden opitun.

Lankojen yhteiskulutus sukkapariin on 85g ja neulottu 2½:n puikoilla. 

perjantai 27. toukokuuta 2022

Minihame-trio

Taas piti nostaa ompelukone ja saumuri pöydälle ja vähän huristella. Nämä kaikenmaailman pyllyttimet-peputtimet, mitä niitä nyt onkaan minihameella uusia nimityksiä. Ei tarvitse kuin puoli metriä kangasta niin siitä äkkiä surauttaa ihan yksinkertaisen minihameen. Suorakaide kappale ja vähän toisesta reunasta pois. Siis näissä hameissa niin, sitten jos on pyllyn ympärysmitta enemmän niin menee koko kankaan leveys 140-150cm.

Nämä ovat ystävälleni joka keväällä näytti yhden kuvan jostain netin syövereistä ja kysyi että ompelisinko hänelle sellaisia. Muuta ei jäänyt siitä kuvasta mieleen kuin yksi valkoinen jossa oli napit kuin tuossa yhdessä mun ompelemassa. Kuminauhavyötärö on helppo kun ei vaivaa vatsaa vaikka vähän enemmänkin söisi. Tämä etummainen on niin ohutta kangasta että näkyy läpi. Melkein vaatisi vuorin mutta katsotaan mitä hameiden tilaaja tuumii asiasta. Harrastin noissa kahdessa reunimmaisessa ammoin ammattikoulussa opittua piilo-ompelua käsin. Harjoituksen puutettako vai mitä mutta aika vaikea on saada pistoja niin ettei ne yhtään oikealle puolelle näkyisi. 

maanantai 23. toukokuuta 2022

Monenmallisia myssyjä

Myssyjä on kiva neuloa vaihteeksi sukkien lomassa. Tuntuu että yksi myssy valmistuu nopeamminkin kuin sukkapari. Ehkä se on vain kuvitelmaa.


Tämä lila myssy on Sari Perälän ohjeella neulottu. Vaikka lisäsin silmukoita ja suurensin kokoa muutenkin niin langan ohuudesta johtuen ei tullut sellaista joka piti tulla. Lanka ihanaa vanhaa Novitaa jota löytyy vielä muutama kerä varastostani.

Myssyhän neulotaan avoimena ja ommellaan lopussa kiinni alku- ja loppupää. Ihan lopussa sitten kerätään silmukoita päälaelta ja kavennellaan sievästi loppuun asti. Lankaa kului 88g ja neulottu muuten 3:n mutta päälaki kavenneltu 2½:n puikoilla.


Luonnonvalkoinen myssy neulottu tällä päälle jämähtäneellä pitsiliinan mallilla. Päälaelta kun aloittaa niin on helppo neuloa joka päähän sopiva kun pystyy sovittamaan. Tuossa mallissa kun neuloo pitsiliinan kuvion valmiiksi niin ohuessa langassa alkaa olla se päänympäryksen mitta sopiva. Sitten vaan neuloo suoraa niin kauan kun tekee joko resorin reunaan tai antaa olla sileänä jolloin reuna menee rullalle.

Tämäkin vaalea 100% puuvillalanka on jotain vanhaa Novitaa. Yhtään en muista mistä aikoinaan noita 100g:n keriä hamstrasin mutta aika tavaran kaupitsee. Päälaen pitsineulos neulottu 2½:n ja sileä osuus 2:n puikoilla. Lankaa meni 83g.

Nämä punaiset sytomyssyt on neulottu samalla tutulla pitsiliinan mallilla ja langat olen saanut lahjoituksena. Kaksivärisen neuloin ensin ja sen päälaen osuus on väriltään vähän oranssiin vivahtava punainen. Loppui tietysti kesken eikä samaa ollut enempää. Oli sitten kaksi kerää tuota vähän tummempaa niin jatkoin sillä. Vielä on yksi myssy samalla punaisella tulossa. En tiedä saanko siitä koko myssyä mutta pitää keksiä sitten reunaan jotain muuta.

Sovitellessa kaikkia myssyjä tuon mallin päähän niin ovat suuria kun mallipää on enemmänkin lapsen pään kokoa mutta näkee siitä vähän paremmin myssyn mallin kuin jos laittaisi latelleen pöydälle tai lattialle. Punaiset langat ovat jotain merseroitua puuvillaa molemmat. Kaksivärinen 45g ja yksivärinen 42g. Molemmat neulottu 2:n puikoilla.