Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvontavoittoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvontavoittoni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. lokakuuta 2019

Neulekekkerit

Harvemmin enää onni potkii blogiarvonnoissa mutta nyt potki. Osallistuin taannoin Mehukekkerit-blogissa olleeseen arvontaan jossa arvonnan voittajalle oli luvassa bloginpitäjän uusi neulekirja.
Selasin kirjan äkkiä läpi haettuani sen päivällä postista. Eihän meillä kotona ole enää niin pieniä lapsia kuin kirjan neuleet ovat mutta onpahan sitten ottaa neuleita työn alle jos noita lapsenlapsia sattuu ilmaantumaan.
Yksi malli joka pisti silmään oli tämä huivi jollaista olen ajatellut itselleni tehdä ja tästä voin ottaa mallia. Vähän vaan isompaan päähän mitä mallikuvassa on.
Sainpa sitten kirjailijan omistuskirjoituksenkin tuohon alkusivulle. Vielä kirjan takakansikin näytille.
Alkuun kirjoittamani että harvoin enää onni potkii niin tarkoittaa sitä että harvemmin tulee enää blogeja luettua niinkuin 10 vuotta sitten. Silloin oli arvontoja aika useassa blogissa jota seurasin ja välillä onnisti aika useastikin. Jopa itsekin järjestelin omassani useamman arvonnan vuodessa. Moni tuttu bloginkirjoittaja on lopettanut ja paljon menee aikaa fb:n eri neuleryhmiä seuratessa että siellä se aika vierähtää.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Syksyinen arvontapalkintoni

Välillä täytyy esitella muidenkin tekemiä villasukkia kuin omia. Nämä ovat arvontapalkintoni syksyllä Silmukat ristissä-blogissa olleessa arvonnassa. Sukat on neulottu varmaan suurilta osin Dropsin Fabel-langoista. Erivärisistä ja erilaisilla kuvioilla.
Itse kun harrastan enemmän lyhytvartisien sukkien neulontaa, niin tuntuupa hyvältä kun saa vetää varren ylemmäs. Näin talvella varsinkin kun nilkat tahtoo muutenkin kylmettyä.
Nuo sukat olivat terän osalta lyhyet mun pitkään jalkaan mutta leveyttä oli vähän yli joten siitä leveydestä tuli pituutta lisää ja hyvin sopii. Pesin sukat eilen ekan kerran ja niinkuin aina, pesussa tuli kyllä pituutta lisää. Tykkään ihan hirveästi kun ovat niin iloiset sukat. Täytyypä itsekin matkia Kneaa ja käyttää samanpaksuisia lankajämiä joita kyllä löytyy.
edit. Jäi alkuperäisestä postauksesta pois tämä Knean jouluntoivotuskortti ja siinä langassa roikkuva virkattu tähti. Tarkoitettu joulukuuseen mutta edelleen kiinni kortissa. Hyvä niin, olen sitä ihastellut tuossa pöydällä edessäni joka päivä.

Vaihteeksi taas päiväkin paistaa niin että saisi olla sisälläkin aurinkolasit päässä.

tiistai 30. elokuuta 2016

Vauvan myssy ja junasukat

Välillä pientä ja ihanaa ja äkkiä valmistuvaa. Siitä alkaakin olla kohta kolmekymmentä vuotta kun viimeksi olen vauvanmyssyä neulonut omille silloisille vauvoille. Ekan silloisen myssyn neuloin varmaan kun poika oli syntynyt syyskuun alussa. En muuten olisi sinistä osannut neuloa. Toinen oli sitten vaaleanpunainen kun toinen vauva oli tyttö. Silloiset langat eivät olleet lähelläkään näitä nykyisiä ihanuutensa puolesta.
Tämä setti on tilaustyö ja lähtee kohta postiin. Ohjeen otin Novitan sivuilta ja siellä oli lankana Woolia joka on paksumpaa kuin tämä käyttämäni. Novitan ohjeessa on koot 60-70-80 ja otin tuon keskimmäisen koon käyttöön. Tuntui että pienen pieni tuli myssystä mutta eihän se vastasyntyneen pää kovin iso olekaan. Ei niitä enää muista sellaisia asioita. Myssy neulottu 2½:n puikoilla ja junasukat kantapäähän asti samoilla. Vaihdoin sitten kakkosen puikkoihin jalkaterän osalta. Lankaa meni koko settiin vähän yli 50g eli jouduin korkkaamaan toisen kerän noiden nauhojen osalta.

Kesä on ollut otollinen näille ikkunakukille. Keväällä pitää aina miettiä että mitkähän kukkaset sitä laittaisi ikkunasyvennyksiä koristamaan. Olen useana vuotena päätynyt näihin "annansilmiin" eli eli pikku- tai kesäbegonioihin. Kasvavat vaan niin korkeaksi näin loppukesästä ettei tahdo sisältä ulos nähdä. Meillä on pohjoiseen päin tuo seinämä että ilta-aurinkoa saavat ainoastaan. Yhdellä ikkunalla itään päin olevassa laatikossa ei ole ollenkaan noin korkea kasvusto.
Nyt viimelauantaina kun oli se myrsky niin keikkasi tämä lähinnä oleva kukkalaatikko alas tuosta ikkunalta. Kuin ihmeen kaupalla putosi jaloilleen eli vähäisiä vaurioita vain latvustossa. Se olisikin ollut entinen jos olisi päälaelleen pudonnut.
Taas onnisti arpajaisissakin eli Mustankissan tytär-blogissa olleessa arvonnassa. Sude oli se toinen onnellinen. Kaksi palkintoa oli jaossa ja meillä kävi tuuri.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Angorakirjoneulemyssy

Hyvä tuli, joskin ihan hitusen liian iso. Olisi voinut olla numeroa pienemmät puikot mutta tahtoo nuo muut kirjoneulevermeet tulla aina liian sopivia joten otin sovinnolla isommat puikot. Kirjoneulehan aina kutistuu neuloessa. Minä en ainakaan osaa jättää lankoja niin löysälle etteivät kiristäisi. Jos oikein löysälle jätän, niin ei ole sitten jälkikään kaunista.
Kyllä nyt olen niin sävy-sävyyn ulkoilutakkini ja myssyn kanssa. Viimeviikolla näin tuolla fb:n puolella kun joku esitteli uusia sukkiaan tällä samalla kuviolla. Ohje on kuulemma tämän syksyn jossain SuuriKäsityö-lehdessä. Minä tämän myssyohjeen olen tulostanut jostain tuolta netin ihmeellisestä ja idearikkaasta maailmasta. Olin kanssa suunnitellut että teen samalla kuviolla sukat tai kintaat kun ohjeen lisäksi on hyvä mallipiirros. Ohjehan on lontoonkielellä, joten jätin ohjeen lukematta ja seurasin vaan piirrosta.
Myssyyni meni lankaa 40g ja neuloin 4:n puikoilla. Tämän verran jäi lankoja tähteeksi, 9g. Tuo vaaleanpunainen on purkulankaa mutta hyvä lanka kun ei ole purkamisesta kärsinyt.
Onni taas potkaisi ja voitin Vastarannan Virkkaaja-blogissa olleessa arvonnassa näin ihanan palkinnon. Joululahjoja jo vähän etuajassa.
Kiittelen kaikkia edellisiin kirjoituksiini kommentoijia tässä yhtäaikaa. Yritän käydä vastavierailulla mutta aina se ei tapahdu ihan äkkiä.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Sukkapari Heinälatoon

Nyt on "meiän äiti" ollut ahkera kun on saanut oikein kaksi paria sukkia esittelykuntoon.

Vaikka tykkään kirjoneuletta neuloa, niin ei ole aikoihin mikään tökkinyt niin kuin nämä sukat. Olen kai liiaksi vertaillut omia tekemiäni muiden kauniisiin kirjoneulejämälankasukkiin. Eikä näistä sitten tullutkaan omaan jalkaan sopivat vaan jollekin pienempijalkaiselle. Kun ei vaan päähän mene että kirjoneule vaatii isommat puikot kuin pitsi- tai sileä neule. Pitänee lahjoittaa johonkin joulukeräykseen lapselle. Koko on varmaan lähempänä 35-37 kuin omaa kokoani. Kolmosen puikoilla neuloin ja muistin jopa päätellä joka kuvion jälkeen langanpäät piiloon. Kylläpä olikin lopussa kiva kun ei ollut kuin alku- ja loppupätkät pujoteltavana.
Mallikuvioita otin useammasta eri käsityöopuksesta sen mukaan miten silmukkamäärät täsmäsivät. Tuossa kiilassa kantapään jälkeen töpeksin mutta saa kelvata. Ei oikein menneet silmukat tasan mallikuvion kanssa. Näissä melkein kaikki langat Nallea ja sukat painavat 90g.

Nämä toiset sukat sitten ovatkin eri juttu. Kun saa yhdellä langalla neuloa ja pienemmillä puikoilla. Se on tuo koko 2½ juuri semmoinen sopiva minulle. Lankahan on yksikierteistä Drops Delightiä.

Vähän on liian reiällinen malli talveksi mutta täytyy pitää alussukkia tai säästää kesään. Nyt kun olen tehnyt muutamat parit vähän pidemmillä varsilla, niin jää harmittavasti semmoset vähän alle kerän lankaa jäljelle. Siis nämäkin sukat painavat 55g, että täytyy tosissaan aloittaa kohta jämälankasukkia neulomaan.













Minulla oli taas tuuria eräässä arvonnassa joka oli melkein vuosi takaperin tuolla Linnean neulomukset-blogissa. Lainaan tähän kuvat hänen blogistaan. Noin kauniisti kun oli pakattu, niin ei meinannut raaskia purkaa koko pakettia ollenkaan. Heijastimen olenkin jo virittänyt laukkuuni viime perjantaina kun oli tämä Roosanauhapäivä. Tuossa kuvastossa on monetkin sukat jotka miellyttävät silmiäni.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Oli ihan pakko saada

Kyllä nyt on värikästä, että oikein silmiin ottaa. Olen näitä värikkäitä lankoja ihastellut fb:n puolella kun moni neuloja on esitellyt siellä kauniita tekeleitään. Samalla kun vein Susulle viimeviikolla ne pari sytomyssyä, niin tarttui tämä kerä käteeni. Olin sitä jo pari kertaa hiplannut edellisillä kerroilla käydessäni. Kolmas kerta sitten toden sanoi.
Minä kun olen noille värikkäille langoille niin perso, niin heti piti silmukat luoda sukan alkuun. Eivät ne kaikki langat ehdi varastoon pölyttymään. (Vaikka osa sitäkin tekee.) Onhan se eka sukka jo valmiskin, mutta nyt täytyy täysillä keskittyä sen penkkaripuvun tekoon. Aika loppuu kesken hyvin äkkiä.

Tämän kauniin lankakerän ja nuo pienet lisukkeet voitin Puikkoillen, koukkuillen-blogissa olleessa arvonnassa. Lanka oli just`jetsulleen mun makuuni.
Sytomyssykampanja jäi omalta osaltani aika vajavaiseksi, mutta heti kohta kun ehdin, niin neulon lisää. Sain niitä samoja lankoja 2 kerää lisää, mistä edellisetkin myssyt oli neulottu. Kun joka kerästä jää 10g tähteeksi, niin neljän kerän lopuista saa taas yhden koko myssyn. Eli kolme myssyä jossain välissä neuloutuu ja vaikka en niitä ehdi Ystävänpäiväksi saadakaan valmiiksi, niin vien sitten myöhemmin Susun puotiin. Sinnehän niitä voi kiikutella pitkin vuotta.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Sytomyssyjä pari kappaletta

Nyt ei ole valmistunut sukkaa, ei kinnasta eikä huivejakaan vaan puuvillalangasta syto-myssyjä. Tuo vaalea lila myssy valmistui jo syyskuussa, mutta silloin piti neuloa niitä sukkasadon sukkia niin että unohtui kuvata koko myssy. Lankaa meni 43g ja neuloin varmaan 3:n puikoilla. Malli: Lina jonka olen joskus tulostanut semmoisesta blogista kuin joko knits.
Minulla kun oli pv-lanka ja ohjeessa villasekoite, niin tuli aika pieni myssy, eikä paljon edes jousta. No lapsen päähän se kyllä sopii ja hekin tarvitsevat yhtälailla sytomyssyjä niinkuin aikuisetkin.
Tämä oliivinvärinen myssy on vähän ohuemmasta langasta, mutta ei tämäkään aikuisen päähän sovi. Lankaa meni 39g ja puikot olivat kokoa 2½. Tämän myssyn malli: Virtauksia, ohje Ulla 2/10.
Kun molemmissa malleissa oikeat silmukat neulotaan kiertämällä, niin ei vauhti ole kummoinenkaan, ainakaan minulla. Nyt kun on talvi tulossa, niin myssytkin pitäisi tehdä jostain lämpimämmästä langasta, niinkuin merinosta.
Minulla oli taas tuuria ja onni potki villasukkien muodossa. Olin yksi kolmesta onnellisesta jotka voittivat minnaorvokin blogissa olleessa arvonnassa ja tämmöiset sukat sain. Kivalta tuntuu saada joskus jonkun muun neulomia asusteita.