sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Pieni pinkki perusbaskeri

Ihan perusbaskeria tälläkertaa. Lanka on jo muutaman vuoden odottanut tuolla lankavarastossa (=vaatehuoneessa). Mulla kun on se paha tapa että päästessäni johonkin ihanaan lankakauppaan, ajatus alkaa heti juoksemaan että tuosta langasta sitä, tuosta tätä. Sitten niitä marinoituneita lankoja löytyy niin paljon ettei aika riitä kaikkien ajatusten toteuttamiseen. Tämä lanka taitaa olla Karnaluksista ensimmäiseltä reissulta jolloin piti pienessä ajassa äkkiä jotain tempasta koriin. Tottakai itselleni ja omaa väriä.


Kävi niin ikävästi alkukesästä että minä joka pesen yleensä herkät tuotteet käsin niinkuin alpakan ja angoran niin mikä laiskuus vaivasi kun laitoin yhden alpakkapipon muiden villatuotteiden mukaan koneeseen ja villapesuohjelmalla kylläkin. Alkujaan aika harva, ohuesta langasta neulottu pipo huopaantui. Ei täysin pitämättömäksi mutta kun se oli aiemmin lörppäpipo niin nyt se on päätämyöden eli en tykkää. Alkujaan silloin en tykännyt kun se lörpötti mutta niin se mieli muuttuu vuosien kuluessa. 

Siksipä nyt ajattelin että teen uuden myssyn ja vanhalla baskerin mallilla. Tuo lanka tuntui juuri sopivalta tarkoitukseen paitsi silmukkamäärät ja levennykset/kavennukset menivät ohjeesta poiketen uusiksi. Kun lankaa oli vain 2x25g niin eihän siitä kovin isoa voinut tehdä. Eipä tullut sitten mun myssyä vaan jollekin pienipäisemmälle juuri sopiva jos vaan väri passaa. Langan koostumus ihana italialainen rowan finest, 50% villa/20%cashmere/30%alpaca ja neuloin 2½:n puikoilla. 

maanantai 4. lokakuuta 2021

Lumometsän Tulkut

Nämä kauniit Novitan Lumometsän Tulkut ovat odottaneet jo pari vuotta aikaa että saisin neulottua. Vihdoin ja viimein tuli jotain valmistakin. Enpä sitten jaksanut lukea ohjetta loppuun asti eli viimeinen lause jäi näkemättä. Mulla on joku vaikeus siinä että en oikein jaksa lukea valmiita ohjeita oikein ajatuksella. Mieluummin neulon sellaisia malleja sukkia joihin otan jostain mallikuvion ja silmukkamäärät sitten omien lankojen mukaan. 

Näihin sukkiin nuo päävärit eli valkoinen ja punainen ovat 7 Veljestä mutta nuo havunoksat ovat ihan jotain muuta eli laitoin kaksi ohuempaa lankaa yhteen. Tulkkujen kirjontalangatkin ovat yhtä lukuunottamatta 7Veljestä. Kirjoin tulkut siinä vaiheessa kun olin saanut neulottua tuon vihreän osan missä tulkut seisovat. Mulla tuotti vaikeutta siinä vaiheessa kun kirjoin tuota takasaumassa ole kuusta. Ei millään meinannut onnistua ennenkuin tajusin ettei sitä voi samaan tasoon kirjoakaan kun siinä kerros vaihtuu eli kuusen oksat ovat sen yhden kerroksen eri tasossa.

Kun pääsin kantapäähän niin päätin etten terän pääliosaa jatka valepalmikkokuviolla vaan neulon sileää. Ovat niin hirveän isotöiset sukat että terä sai olla sileää. Ajattelin toki vähän sitäkin että se palmikko-osuus on kuitenkin vähän kohollaan ja paksu lanka niin ei mahdu mihinkään kenkiin. Jos niitä nyt edes sukkien saaja kengissä pitää. Painoa sukille tuli 206g ja neuloin kokonaan 3:n puikoilla.