Näytetään tekstit, joissa on tunniste Junasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Junasukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Lisää junasukkia

Junasukilla jatketaan kun on hyvin alkuun päästy. Kotoa löytyy paljonkin sellaisia lankoja jotka ovat 100% villaa ja eivät kestä kulutusta. Vauvojen sukkiin ovat juuri sopivia lankoja. Osa on jopa 25g:n kerissä niin niihin joutuu ottamaan lisää jostain muusta samansävyisestä kerästä. Näin tulee pienetkin nöttöset käytettyä. 

Ensimmäisen kuvan valkoiset sukat ovat 100% merinovillaa, 30g. Neulottu 2½:n puikoilla. Petroolin väriset 100% villa, 20g/pari kun lanka tosi ohutta ja neulottu 2:n puikoilla.

Alemman kuvan vasen reuna. Sukkien varsiosa sellaisesta 25g:n kerästä ja teräosa isommasta. Molemmat Regian lankaa jossa 75% villa/25% polyamidi. Sukkien paino 29g. Tummemmissa sukissa sama koostumus, 26g. Molemmat parit on neulottu 2:n puikoilla. Jatkan nyt näitä junasukkien neulomisia kun tuntuu niin kivalta saada valmiiksi tuolta isosta lankavarastosta. Näin keväällä tahtoo hyvällä ilmalla aikaa mennä puutarhahommissa niin ei montaa centtimetriä päivässä tule sukkaa valmiiksi. Joka päivä kuitenkin otan neulomuksen käsiini. Ilman en osaa istua kun neulominen on kuitenkin niin rentouttavaa.

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Puoli tusinaa junasukkia

Vielä vaan löytyy valkoista lankaa kotoa joka on parasta vauvansukkiin kun on 100% villalanka. Yhdestä 50g:n kerästä ei saanut ihan kahta paria vaan yhteen sukkaan piti kärkeen ottaa vajaasta kerästä täydennystä. Olen hiukan muotoillut uusiksi tuota kantapään kohtaa. Kun tykkään neuloa isommat sukatkin ranskalaisella kantapäällä niin näin teen näissä junasukissakin. Kantalapun reunaan laitan kahdella silmukalla ainaoikeaa niin saa siististi kerättyä silmukat. Ei jää reikiä eikä tarvitse neuloa silmukoita kiertäen. 

Yhteen sukkapariin meni lankaa 23-24g ja neuloin 2½:n puikoilla. Vielä jatkuu tämä junasukkien neulominen kun löytyy sopivia lankoja ja pienet sukat saa nopeasti valmiiksi.

Viime viikonvaihteessa tehtiin parin päivän reissu Nokian Eden kylpylähotelliin. Lauantaina mentiin ja maanantaina lähdettiin pois. Minä, kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Maaliskuussa poika täytti juuri vuoden ja on aikaisemmin ollut vauvauinnissa joten se kylpyläjuttu oli ihan mukavaa vaihtelua kotonaolemiseen. Aikoinaan kun omat lapset oli pieniä niin käytiin mummon kanssa kylpylässä. Nyt se tarina jatkuu kun olen itse mummo. Kyllä siitä omille lapsille jotain mukavia muistoja jäi silloinkin kun nyt tahtovat kerran vuodessa että tehdään joku kylpyläreissu. Ei siellä tarvitse olla kuin pari vuorokautta. 

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Valkoisia junasukkia

Tässä jälleen junasukkia jotka ovat meneossa Tyksin vauvalaan. On noita valkoisia lankoja jemmassa ja kun ovat kuitenkin 100% villaa niin ei voi käyttää sukkiin jotka vaativat kovaa kulutusta. Muuten sillä perinteisella junasukkaohjeella mutta olen alkanut tehdä ranskalaisen kantapään kun se on mielestäni kauniimpi kuin hollantilainen. Kantalapun reunaan teen kahdella silmukalla ainaoikeaa niin ei jää mitään reikiä siinä silmukoita reunasta kerätessä.


Näissä kahdessa parissa molemmat ovat Novitan lankoja mutta vähän eri vuosilta. Puhtaan valkoistakin on montaa eri sävyä. Huomasin sen kun tuosta Wool-parista loppui lanka ihan kärkikavennuksessa. Eikä samaa lankaa sitten ollut yhtään jäljellä. Koitin montaa muuta samantyylistä lankaa mutta ei ihan samaa sävyä löytynyt. Niin pieni eo kuitenkin ettei sitä "hupsu huomaa ja viisas ei virka mitään". Eikä ainakaan vauva itse osaa arvostella että kärjen lanka ei ole samaa kuin koko sukka. Wool-sukkapari 36g ja Bambino 30g. Molemmat neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

Puolijunasukat

Jatkan edelleen näitä Tyksiin menevien vauvansukkien neulomista. Tämä pari tosiaan on vähän isompi kuin juuri vastasyntyneelle mutta meneehän sitten vähän myöhemmin käyttöön. Kun käyttää ohuempia lankoja yksin- tai kaksinketaisena niin tulee erikokoisia sukkia. Nämä eivät olekaan junasukat kuin vain puoliksi kun terä on ilman niitä nurjia osioita. 

Valkoinen lanka on jo hyvin marinoitunutta 100% villaa jostain 1980-luvun alusta. Konelankaa jossa juoksevuus 100g/520m. Vaaleanruskea lanka italialaista 100% merinovillaa, 50g/233g. Molemmat yksinään käytettynä olisivat olleet aika ohuita. Keskosille olisi varmaan tullut sopivia sukkia ihan yhdellä langalla neulottuna mutta nyt tuli vähän tukevammat sukat. Sukkien paino 50g ja neuloin 2½:n puikoilla.

lauantai 21. maaliskuuta 2026

Tyksiin vauvansukkia

Näkyi facen monessa neulonryhmässä julkaisu jossa kerrottiin että Tyksin vauvalassa on puutetta  vauvojen sukista. Tokihan siihenkin pyyntöön pitää vastata kun on niin mieluisasta asiasta kyse. Tykkään eritoten neuloa juuri pienille pieniä sukkia. Näkee tuloksenkin nopeammin kuin isoissa aikuisten sukissa. Täytyy myöntää että näissä neljässä parissa on yksi pari joka on teräosaltaan pienempi kuin kolmessa muussa. Kun käytin eripaksuisia lankoja ja vieläpä silmukkamääräkin on erilainen niin teräosa mahtuu vähän jo isommalle vauvalle. Eipähän käy heti pieneksi ja jos sattuu niin että vauva saakin useamman parin pieniä jo syntymän hetkellä niin on sitten joku sukkapari vähän myöhempään käyttöön.

Kun tykkään itse väreistä niin toivon että joku uusi äitikin tykkäisi. Tahtoo vaan nykyään olla niin että äiti jos tykkää mustasta ja valkoisesta niin vauvatkin puetaan päästä varpaisiin samoihin väreihin. Näissä kaikissa neljässä parissa vain varret ovat junasukan mallia. Teristä jätin ne nurjat osiot pois. Lilat sukat ovat puoliksi villa/puuvilla. Punertava oranssi Fabel on 75% villa/25% polyamidi. Samaa Fabelia on terässä joiden varsi on käsinvärjättyä 100% villaa. Vihreä-valkoisessa sukkaparissa on kolmea eri lankalaatua. Varren lanka jotain ohutta ostolankaa jonka olen värjännyt ja siinä kaverina ohutta valkoista konelankaa, 100% villa. Terälanka on varmaan äitini aikoinaan rukilla kehrättyä karitsanvillaa ja minä olen käsinvärjännyt. Persikanvärinen ja vihreät on KoolAidilla värjätty eli sillä mehujuomajauheella.

Persikka villa/Fabel sukat 45g, varsi neulottu 2½ ja terä 2:n puikoilla. Kokonaan Fabellangasta 41g, puikot 2½. Lilat sukat 47g ja puikot 2½. Vihreä/valkoiset 43g, varsi 2½ ja terä 2:n puikot.

maanantai 10. marraskuuta 2025

Kettusukat pienelle pojalle

Vähän toista viikkoa sitten tuli yhdeltä kaverilta pyyntö että neuloisinko hänen kummipoikansa 1-vuotiaalle pojalle jotkut sukat ketun kuvalla. Koska kyse oli pienestä ihmisestä niin ajattelin että junasukan malli on hyvä kun siinä tulee varrelle mittaa tarpeeksi että sukat pysyvät hyvin jaloissa. Olen joskus vuosia sitten kirjonut kyseisen ketun vähän isompiin sukkiin että mallikuva oli tallessa. Mietin sitä että mitenpäin se kettu olisi hyvä laittaa tuohon sukan terään. Ehkä olisi pitänyt ajatella sitä pientä poikaa ja kirjoa se niin että poika itse näkisi ketun oikeinpäin. Ketun kuva Pinterestistä. Käänsin sen toiseen sukkaan peilikuvaksi.

Lanka on Dropsin Fabelia 50g/210m eli aika ohuesta langasta on kyse. Sukat mahtuvat helposti vaikka karvavuorisiin talvikenkiin ja ovat kuitenkin lämpimät. Lankaa kului vain 36g ja kirjontalankoja muutama metri. Neuloin varren 2½ ja sileän teräosan 2:n puikoilla.

lauantai 1. helmikuuta 2025

Vauvan myssy-sukat-kintaat

Jälleen löysin lankavarastostani ihania 100% merinovillakeriä. Kun ne ei sukkana kestä kulutusta kuin vauvalla joka ei vielä kävele niin tuohon tuttuun settiin sitten käytin. Lanka on puhtaanvalkoista jossa pieniä punaisia pilkkuja epätasaisesti. Myssyn teen nykyään sillä norjalaisella mallilla jossa ei tule yhtään ommeltavaa. Yritin luoda silmukoita senverran että tulisi hiukan isompi myssy kuin juuri vastasyntyneen. Lanka on aika ohutta ohjeen lankoihin verrattuna niin täytyy laskea silmukkamäärät uudelleen että saa kavennus- ja lisäyskerrokset menemään tasan. Myssyn päänympärys on 40cm ja sukkien terät 12cm. Ovat isot vastasyntyneelle mutta sopivat vaikka puolivuotiaalle vauvalle.

Lankojen kulutus myssyyn oli 26g, junasukkiin 33g ja peukuttomiin kintaisiin 18g.

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Sininen setti vauvalle

Harvinaista että minulta tulee sinisestä langasta neulottuja tuotteita kun langoissani ei ole montaakaan ihan sinistä kerää. Aloitin myssyn teolla ja sitten neuloin nuo peukuttomat pienet kintaat. Vieläkin oli lankaa vähän jäljellä ja ajattelin että aloitan sukat siitä ja jatkan toisella laadulla. Tämä vaaleampi sininen lanka on 40% villa/20% bambu/40% akryyli. On niin pehmeää ettei pistele herkintäkään ihoa. Lämpimyydestä en sitten osaa sanoa mitään mutta onhan siinä kuitenkin villaa jonkinverran. Sukkien lanka on pääsosin 100% konepestävä villalanka Marimba. Vanhaa varastoa jota yritän saada aina välillä menemään.


Myssyn päänympärys noin 38cm ja sukkien terä 11cm. Molemmat mitat venyttämättä. Lankojen kulutus myssyyn 24g, kintaisiin 19g ja sukkiin 41g. Neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Sini-keltainen setti vauvalle

Sain ystävältäni ihanaa vanhaa 100% merinovillalankaa. Mitäpä siitä muuta kuin vauvojen asusteita kun ei kestä kulutusta kävelevien sukissa. Lankaa oli muutama 50g:n kerä että saisi vielä toisenkin samanlaisen setin. Tykkään tuosta norjalaisesta vauvamyssystä enemmän kuin siitä perinteisestä sik-sak-myssystä. Sukkiin olen alkanut vallan neulomaan ranskalaisen kantapään kun sekin miellyttää jalkaa enemmän kuin hollantilainen eli se mikä on suurimmalle osalle opetettu koulussa. Kintaat vähän junasukan mallilla mutta ei vartta niin pitkälti kuin sukissa. Pieni vauvahan ei tarvitse kintaassa peukaloa erikseen niin pysyy kaikki sormet yhdessä paikassa lämpimyyttä ajatellen.

Myssyyn meni lankaa 22g, sukkiin 28g ja kintaisiin vain 17g eli yhteensä 67g. Aloitan sukkien suun nykyään suuremmalla silmukkamäärällä ja kaventelen liikoja pois siinä ensimmäisen resoriosuuden jälkeen. Mikään ei ole kurjempaa kuin se että sukat kiristävät pohkeen kohdilta kun vauvoillakin voi olla pullukat pohkeet.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Vauvan asusteet

Nyt kun on niin kiire kuin kirpuntapossa eli on marjojen poimimista ja sienien keruuta ja vielä niiden putsaus ja pakkaseen laitto niin ei ehdi muuta kuin tällaisia pieniä sukkia ja kintaita neulomaan jossain välissä. Siis huilatessa noista edellisistä.

Nämä vihreät sukat neuloin jo toukokuun puolella kun pieni tyttönen tuli maailmaan. Ovat olleet siitä asti koko ajan käytössä. Lanka on pehmeää ja nukkaantuu helposti mutta eipä sitten pistele ihoa niin voi pitää vauvalla paljaassa jalassa. Myssyn samasta langasta olin neulonut jo vähän aiemmin kun sattui Dropsin sivuilla nätti malli silmään. Lanka sisältää 52% merinovillaa ja 48% puuvillaa. Sukkiin meni lankaa 32g ja neulottu 2½:n puikoilla.

Tämän harmaan yhdistelmän sain valmiiksi pari päivää sitten. Junasukat ja peukuttomat kintaat 100% alpakkalangasta. Näiden kanssa kannattaa pestessä olla varovainen ettei huovuttele niitä. Sukkiin meni lankaa 31g ja kintaisiin 17g. Neulottu 2 ja 2½:n puikoilla. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Pari settiä vauvoille

Olin toukokuussa parin viikon reissulla ja reissukäsitöiksi täytyy valita aina sellaisia neulomisia ettei tarvitse ohjetta lukea. Vaikka oli pitkiä ajomatkoja apukuskin paikalla niin minä en ole niitä joka osaa siinä jouten ollessa mitään neuloa. Jäisi sitten kauniit ohikiitävät maisemat näkemättä. 

Ekan viikon pysyin ystäväni nurkissa paikallaan. Silloin tuli enemmän neulottua ainakin iltaisin. Toinen viikko oli sitten se pidempi matkojen puolesta. Käytiin ihan Lapissa asti ja Enontekiö oli se kääntymispaikka. Minulle kaikki ne tunturit olivat ihan uusia kun en ollut koskaan vielä päässyt käymään niin pohjoisessa. Oli hyvä matkustaa ja liikkua ulkona kun ei siellä vielä ollut niitä hyttysiä eikä muita mäkäräisiä. Porojakaan ei näkynyt kuin muutama siellä täällä. Ilmat olivat suotuisia eikä satanut yhtään. Eikä tulvatkaan haitanneet.

Olen aikoinaan hamstrannut näitä ihania vauvalankoja tulevaisuutta silmälläpitäen niin nyt on hyvä varastoa kaivella. Vaaleanpunainen setti painaa 68g ja neuloin 2½:n puikoilla. Luontikerrokseen käytän aina isompaa puikkoa ettei varresta tule liian tiukka kun sinne täytyy potkuhousun lahjekin mahtua.


Tämä vaaleankeltainen setti meni ystävälleni annettavaksi hänen syksyllä syntyvälle lapsenlapselleen. Väri sopii kummalle sukupuolelle vaan. Lankaa oli niin jämptisti että sain neulottua vain myssyn ja sukat. Tähteeksi jäi 70cm. Lankaa oli 76g ja neuloin 3:n puikoilla.

lauantai 30. joulukuuta 2023

3 paria vauvojen sukkia

Vielä vanhan vuoden viimeinen postaus. Näistä yksi pari on terästä alle 10cm ja kaksi muuta paria yli 10cm. Langat on kaikki vähän eripaksuisia ja vaikka samoilla puikoilla neuloin ei terien pituudet kovin erilaisia ole.

Tässä alpaca-merinossa on 20% alpakkaa ja 80% merinovillaa. Lankaa meni 37g. Tein tarkoituksella tuon sukansuun isommaksi ja kaventelin silmukoita ennen kantapäätä etteivät tulleet terästä suhteessa kovin suuret. Terän pituus 11,5cm.

Toinen pari on ihan perussukka resorivarrella. Lanka 100% villa ja terän pituus 13cm. Kantapää ranskalainen yksinkertainen, ei siis vahvistettu. Langankulutus 38g.

Kolmas pari tuttu junasukka. Lanka 100% merinovilla ja meni sukkapariin 34g. Sukan terä vain 9,5cm. Kantapää ranskalainen vahvistamaton. Kantalapun reunaan teen nykyään sen 2-3 silmukkaa ainaoikeaa kun saa niin kauniin tuloksen kun ei jää mitään ylimääräisiä reikiä.

maanantai 14. elokuuta 2023

Valkoinen setti vauvalle

Tässä vauvan vermeet jotka neuloin alkukesästä kun olin kesälomareissulla junan kuljettamana. Tarpeeksi pientä je helppoa ettei tarvinnut ohjetta lukea. Tämä norjalainen vauvanmyssy ja peukuttomat kintaat sain siis neulotuksi.


Sukat olin neulonut jo aiemmin ja kun samaa lankaa oli vielä jäljellä niin ajattelin tehdä koko setin. Puuttuhan setistä vielä nuttu ja housut mutta kun olen hidas neuloja niin tyydyn vain tällaisiin pieniin tekemisiin.

Lanka on 100% merinovilla ettei kutita yhtään vaikka yleensähän vauvan päähän laitetaan ensin puuvillainen myssy ja tämä villamyssy päälle. Omilla vauvoillani oli se perinteinen sik-sak-myssy jossa neulotaan ainaoikeaa ja ommellaan lopuksi saumat kiinni. Tämä norjalainen myssy on  siitä mukavampi neuloa kun ei tarvitse ommella mitään. Kintaitten samoin kuin junasukkien varret on hyvä neuloa pidemmiksi niin pysyvät paremmin vauvan kyydissä. Huomaa tuolla kirpputoreilla että on säästetty langassa ja jätetty alamittaisiksi ja myydään silti junasukkina. Myssyyn meni lankaa 22g ja kintaisiin 18g. Myssy neulottu 2½:n ja kintaat 2:n puikoilla. Junasukat esitelty jo aiemmin.  

lauantai 8. lokakuuta 2022

Kolme paria vauvansukkia

Välitöinä valmistuneita vauvansukkia. Maila Lampela, vanha blogituttu jo vuosia sitten ja nyt myös fb:n kautta tutustuttu, oli sitä mieltä että tuo ihan normaali resorivartinen sukka on paras vauvallekin. En voi kieltää koska samalla mallilla aikoinaan äitini neuloi meidän vauvoille sukkia ja hyvin pysyivät potkivissa pikkujaloissa. Ei silloin vielä ollut yleistä tietoa junasukista vaikka se vanha malli onkin.

Tuolta kun lankavarastotani pengon niin löytyy sellaisia lankoja joita ei muista olevankaan. Kun aina on se hamsterius päällä niin usein ostan langan vain siksi että onpa kaunista. Voi joskus olla joku pieni ajatus että mitä siitä olisi tarkoitus neuloa. Mitäpä sitä muuta kuin pieniä sukkia ainakin silloin jos olen ostanut vain yhden kerän kutakin väriä. Näiden pikkusukkien lankakin on kaikissa 100% ettei niistä käveleville lapsille kannata neuloa keston vuoksi. Oliivinväriset sukat 38g. Terä 11,5cm ja resorivarsi 11cm. Raidalliset punertavat 35g. Näissä terä 10,5cm ja varsi 12cm. Vaaleanpunaiset junasukat 43g ja terä 11cm. Kaikki neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Pienelle miehelle setti

Tuli tilaus keskospojan villasukille mutta eihän sukilla pieni ihminen pelkästään lämpimänä pysy. Vaikka ei nyt ihan näilläkään mutta ei ollut aikaa neuloa villahousuja eikä villatakkia. Eikä olisi ollut samaa lankaa kaikkiin tamineisiin kun löysin varastostani tätä neutraalia väriä vain 2x50g. Lanka on 100% italialaista merinovillaa. Väri joku haalea/vaalea vedenvihreä. Olipa vaikea kuvattava värinsä puolesta.

En osaa kuvitella miten pieni voi olla 1,5-2kg keskonen niin luulen että tuokin setti on liian iso mutta menee sitten koko talven. Sukkiin meni 25g, lapasiin 22g ja myssyyn 23g. Neulottu 2½:n puikoilla.

maanantai 22. elokuuta 2022

Auringonkeltaista ja violettia

Nämäkin kaksi paria ovat olleet valmiina jo kesäkuun alusta mutta jääneet tuonne pussin pohjalle unohduksiin. Tuosta kirjavan kukertavasta langasta olen joskus vuosia sitten neulonut aikuisten sukat ja käyttänyt sitä ehkä johonkin kirjosukkiin. Vaikka ei pieniin sukkiin paljon lankaa edes mene niin ei niitä nyt ihan muutamasta metristä sentään valmistu. Voi olla että joku vauva mielelläänkin katselee varpaitaan kun ovat auringonkeltaiset. 


Toinen pari junasukkia sitten vähän tummemmasta langasta. Tykkään itse violetista väristä kaikissa sävyissään. Tiedä sitten löytyykö ketään joka vauvalleen haluaisi mutta kai ne paikkansa löytävät. Olen nyt alkanut neulomaan junasukkien varret isommalla silmukkamäärällä ja kaventanut sitten terään tullessa. On monta tapausta jossa sukat muuten olisivat vauvelille sopivat mutta kun on niin pullukat pohkeet niin ei vaan ole venyneet tarpeeksi.

Melkein grammoilleen meni lankaa molempaan pariin. Oranssikeltaiset 28g ja violetit 29g. Molemmissa silmukat luotu 3:n ja varsi neulottu 2½:n puikoilla. Kantapäästä lähtien sitten 2:n puikot.

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Pikkusukkia enemmänkin

Nyt näin marjastus ja sienestysaikaan ei oikein tahdo ehtiä yhtään neulomaan vaikka mulle se on niin tärkeää että jos ei muuten niin 10 minuuttia ennen nukkumaan menoa otan neulomuksen käsiini. Olen nyt näitä pikkusukkia neulonut varastoonkin. Näissä kun ei tarvitse seurata ohjetta niin on hermolepoa samalla. En ole aiemmin niin ajatellut sitä että kuinka paljon sukan varren pitää joustaa vauvallakin. Ihan keskoset ovat eri juttu mutta muutaman viikon ja kuukauden ikäisellä voi olla jo sellaiset pohkeet että tekee tiukkaa mahtumisen kanssa jos on oikein tiukan aloituksen tehnyt luontikerroksella. Niinpä näissä 2½:n ja 2:n puikoilla neulottavissa olen luonut silmukat 3:n puikolle.

Kun löytyy tuolta vaatehuoneesta hyvin marinoituneita lankoja jotka ovat 100% villaa niin eihän niistä voi sukkia tehdä kuin vauvoille. Siis tuo Novita Wool. Nuo muuthan ovat tuoreempia ja niissä toki se 25% polyamidia että kestävät kulutusta. Vaikka junasukka on ollut mun mielestä se kaunein vauvansukka jo pitkään niin nyt olen muutaman parin neulonut ihan perussukkia kun niitäkin joku välillä kyselee. 

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Jämälangoista lasten sukkia

Voi kun aika menee nopsaan ja blogi tahtoo jäädä hunningolle. Mitä pidempi väli kirjoituksissa niin aina vaikeammalta tuntuu saada mitään järkevää tekstiä. Onhan mulla jatkuvasti joku neulottava puikoilla ja valmistuukin hitaasti. Näistä lasten sukista en ollut vielä mitään saanut kirjoitettua ja nyt kun ajattelin jotain kirjoitella niin eipä löydy niitä pieniä paperilappuja joihin aina laittelen jotain kyseisestä parista muistiin.

Kuvista näkee kyllä sen että mitä lankaa olen käyttänyt mutta tarkkoja grammamääriä ja käyttämiäni puikkoja en millään muista. Nämä sukat ovat menneet ystävälleni joka jakelee niitä lapsilleen ja lastenlapsille. Välillä koitan saada jotkut lankanuppulat loppuun ja sitten on etsittävä samanlaatuisia lankoja jatkoon.

Eka pari on sentään yhdestä pätkästä isommasta kerästä. Tuo junasukan varsi käy isommallekin lapselle kun pysyy hyvin jaloissa. Terään en tee niitä nurjia makkaroita isommille lapsille etteivät haittaa kenkien jalkaanlaitossa. Punavihreissä piti miettiä että terä tulee langasta jossa kulutuksenkestoa. Varsi on 100% villaa ja punainen sukkalankaa. Se kun loppui niin löysin itseltäni melkein samaa sävyä vihreää Nallea josta tuli kärki.

Alimman kuvan sukat aloitettu kärjestä kun kuvittelin että riittää sitten molempiin edes lyhyeen varteen. Harvoin kun neulon sukkia varpaista varteen niin tuo kantapään kohta on aina ongelma. Tässä vaikka olin alkanut lisätä kiilaan silmukoita niin kantapää alkoi kuitenkin myöhemmin kuin kuvittelin ja lanka alkoi loppua. Piti sitten jollain nimettömällä neuloa varren resori. Eikä haittaa vaikka ei kulutuksenkestoa olisikaan. 

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Iloisia lastensukkia

Vaikka mieli miten halajaa pitsineuleen neulomista tai jotakin muuta yhtä hienoa niin puikolta tulee vaan perussukkaa. Näissä sukissa sentään langan iloisuus tarttuu sitä mukaa kun sukat valmistuvat. Kaikki kolme paria ovat lasten kokoa siinä 17-19 numeroisia. 

Kun sukat ovat kuitenkin jo vähän isommille kuin vauvoille niin tein junasukan mallia vain varteen ja terät saavat olla ihan normiteriä. Nuo raidalliset, joulunpunaiset on varresta 2o, 2n -resoria ja terä sileää oikeaa. Lankakerässä ei ollut vyötettä tallessa niin luulen että lanka on Nallea.


Pinkki/violetti on niin pitkillä värijuoksuilla ettei ollut mahdollisuuttakaan yrittää sukista samanlaisia. Neon/sini/vihreät ovat jo toistoa. Ekan parin samasta kerästä neuloin jo elokuussa. Sukkien painot ovat noissa Fluormanioissa 47g/pari ja varret neulottu 2½:n puikoilla mutta teriin vaihdoin 2:n puikot että terät tulivat napakat. Nallet neulottu 2½:n puikoilla. 

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Kahdet puolijunasukat

Näitä vähän pienempiä sukkia on kiva neuloa tutulla mallilla. Junasukan mallilla muuten mutta kun ei ole kyse enää ihan vauvasta niin en kärkiosaan enää laita niitä nurjia osioita etteivät paina kengissä. Molemmat sukat neulottu samoilla silmukkamäärillä ja saman numeron puikoilla. Pienemmät sukat ovat Regia Fluorman Color ja vähän isommat Nalle kukkaketo sinikello.

Regian langassa sain melkein osumaan raidat samalla tavalla molemmassa sukassa vaikka en niitä edes yrittänyt saada samanlaisiksi. Joskus menee niin tuurilla että kun lopettaa yhden sukan ja aloittaa toisen niin parit tulee. Nalle-sukissa ei ihan onnistunut mutta ei paljon puuttunutkaan. Molemmat siis neulottu 2½:n puikoilla ja 12s puikolla. Regian sukat painavat 43g ja Nallet 53g.