lauantai 19. lokakuuta 2024

Kitarasukat

Välillä niin tylsää kuin harmaata perussukkaa ja vieläpä pienillä puikoilla ohuesta langasta. Neuloin ensin ekan sukan kärkeä vaille valmiiksi ja otin välillä muuta tekemistä. Tuo kitaran kuva on Pinterestistä mutta ei sellaisenaan käynyt suoraan kirjoa. Kun silmukan malli on matalampi kuin ruutupiirroksen ruutu niin piirsin ensin ruutupaperille lisäten kerroksia mutta kun sitten otin neulan ja langan aloittaen kirjomaan niin ei se vieläkään ollut tarpeeksi korkea. Siinä sitten kirjoessa lisäsin kerroksia niin että tuli ylimääräisiä 10. Sitten vasta alkoi näyttää siltä ettei kitaran alaosa ole mennyt kasaan.

Kun olin sen ekan kitaran saanut valmiiksi kirjottua niin toiseen sukkaan tulikin jo paljon nopeammin. Sukkien paino 90g ja neulottu 2:n puikoilla. Luontikerroksen tein 2½:n puikoilla ettei reunasta tule kireä.

lauantai 12. lokakuuta 2024

Tuuli-lapaset

Minä aina innokkaasti lupaan osallistua moniin facessa alkaviin KAL-neulontoihin. Osaan ehdin heti mukaan mutta osa jää odottelemaan aikoja parempia. Kiva kun ohjeet saa kuitenkin talteen niin saa niitä omassa rauhassa neuloskella. Nämä lapaset olivat Taito E-P KALissa syyskuun 21.-25.2024 aikana. Malli on Niina Laitisen suunnittelema ja oli ihan mukava neuloa. Minä kun tykkään kirjoneuleesta niin ei ollut mitään vaikeutta saada ohjeenmukaisia lapasia aikaiseksi. Tosin ajattelin jo alkuvaiheessa että teen peukalon ohjeesta poiketen kahdella langalla kun peukku se on joka ensiksi alkaa paleltua. Lisäsin siten peukaloon 2 silmukkaa enemmän että sain pilkut menemään tasan.

Lankana Vuorelman Satakieli joka on 100% villaa mutta kyllä se lapasissa kestää. Metrimäärä on melkein sama kuin ohjeen langoissa jotka olivat Sandnes Garn Sisu. Ohjeen ohuemmilla langoilla olisikin ollut minulle liian lyhyet kun omaan pitkät sormet. Lankojen yhteiskulutus oli 53g ja neulottu 2½:n puikoilla.

maanantai 7. lokakuuta 2024

Sytomyssybuumi jatkuu

Myssyjen teko hyväntekeväisyyteen jatkuu. Pääsin itse valitsemaan noita lankoja sieltä Anjalinilta niin tottakai otin sellaisia jotka ovat ihania hiuksettomassa päässä pitää. Lankoja on aina vain yksi kerä laatuaan että pitää ajatella malli sellaiseksi että yksi 50g kerä riittää ettei tarvitse ihan erilaista laittaa kaveriksi.


Tämän vaalean lilan tai mikä lienee vaaleanpunainen koostumus on 50% villa/50% akryyli. Myssyn ohje on blogista jota ei enää ole päivitetty kohta kymmeneen vuoteen. Olen joskus ainakin yhden myssyn neulonut ohjeella mutta ei meinannut mennä mun kaaliin että miten palmikkoketjut risteilevät. Lankakerä 50g meni melkein kokonaan. Neulottu 3:n puikoilla.


Toinen myssy on 100% merinovillaa ja ohje on Lankavan sivuilta, Silje-pipo. Tämänkin olen joskus kertaalleen neulonut ja varmaan juuri sytomyssyksi. Kerä 50g riitti ja neulottu 3:n puikoilla. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Sytomyssyjä ihanista langoista

Näiden sytomyssyjen neulominen on minun tapani osallistua hyväntekeväisyyteen. Hain taas muutaman kerän paikallisesta kivijalkalankapuodista. Tokihan käytän omiakin lankoja välillä. Kun pääsin valitsemaan lankeriä kaupassa niin otin sellaisia joissa ainoastaan villoja eri laatua. Olihan siellä kauniita lankoja akryylistä mutta kun toivotaan että sytomyssyt olisivat luonnonkuituja niin otin sitten sellaisiakin värejä joita muuten ei ole kotona. Noita tummia värejä kuitenkin tykkää joku käyttää.

Kuvien värit ovat vähän pielessä kun en osaa säätää puhelimessa enkä koneella mutta samoista myssyistä on aina kyse kun kuvat ovat vierekkäin. Otan kuvan aina sivulta ja päälaelta että näkee samalla molemmat kohdat. Molemmat myssyt aloitettu päälaelta. Punaisen myssyn kuvio pitsiliinasta ja on ihan selvää että se on keskeltä päälakea aloitettu. Harmaan myssyn aloitin siksi päälaelta kun arvasin ettei kyseinen lanka riitä kovin syvään myssyyn. Kummassakaan ei ole siis kirjoitettua valmista ohjetta.

Punainen lanka italialainen 100% babymerino. Myssyyn meni 46g kun en osannut ihan arvioida paljonko reunaresoriin ja päättelykerrokseen menee lankaa. Harmaan myssyn päälakilanka on Austermann 100% kaschmir ja reunan lanka Austermann 46% merinovilla/46 viskoosi/8% polyamidi. Myssyn paino vain 37g. Punainen myssy neulottu 2½:n puikoilla. Harmaassa käytetty 2½ ja 3:n puikkoja. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Ihanat varrettomat kukkasukat

Tuntuu että näitä uusia suomalaisia suunnittelijoita syntyy kuin sieniä sateella. Ainakin näitä kirjoneulesukkien suunnittelijoita on vuosien varrella tullut useampikin. Juuri tällaisia joihin minä olen ihastunut kun heidän mallinsa ovat kaikki sellaisia että täytyy olla tosi tarkkana seuratessa mallipiirroksia. Joka rivi kun on erilainen niin siitä syntyy kaikkia ihanuuksia. Tämä sukkapari oli alkukesästä Hanni Kaartoaho Design suunnittelema KAL-neulonta joka oli vallan mennä ohi mun silmien. Jostain kauniit pikkusukat putkahtivat facen etusivulle. Sitten vain etsimään että kenen on malli.

Muuten olisi olleet sopivat mun isoihin jalkoihin mutta terä jäi liian lyhyeksi. Olisin voinut jatkaa muutaman sentin ihan sileällä mutta en olisi tykännyt niin pitkästä kärjestä ilman kuvioita. Hanniltahan on nyt ilmestynyt samalla kuviolla polvisukat ja ohje löytyy maksullisena esim. Hand Finnishedin verkkokaupasta. Lankoja meni mun pieneen sukkapariin vain 50g. Lyhyt kaksinkertainen varsi, kantapää ja kärki neulottu 2:n puikoilla, kirjoneule 2½. 

lauantai 14. syyskuuta 2024

Tempaus-testisukat

Taas yksi pari Niina Laitisen sukkien testineulontaa. Nimi on Tempaus ja ohje Novitan viikolla 37 ilmestyneessä Novitan sukkalehdessä jossa näkyy olevan muitakin urheilulajeja julkaistuja ohjeita. Malli oli varmaan sellainen että en huomannut ketään muuta tämän parin neulontaan osallistuvan. Minäkin katselin muutaman päivän että ei näy tekijöitä. Ajattelin että mun se on sitten tehtävä. Olihan tuossa jotkut osat joissa pitkiä lankajuoksuja mutta eihän se mikään ongelma ole kun jaksaa sitoa lankajuoksut.

Lankojen värit eivät mua mitenkään innostaneet mutta kun sattui kotona olemaan niin säästyin lankakaupassa käynniltä. Kun lanka on tarpeeksi ohutta niin tykkään kirjoneuleesta enemmän kuin pelkästä sileästä. Mun käsiala on vaan aika tiukka että sukkien terä tulee aina liian lyhyt. Ei voi puikkoja liikaa suurentaa kun sitten tulee niin harvaa neulosta. Nallen vahvuinen lanka näissäkin olisi ollut parempi vaihtoehto.


Venla on juoksevuudeltaan 100g/425m ja kulutus näihin sukkiin yhteensä 77g. Neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Vanha slipoveri

Löytyi kaappeja penkoessa vanha slipoverini jonka olen neulonut joskus 1970-luvun alussa. Lankavalinta äitini joka osti langat ilmeisesti myymäläautosta. Ei muistikuvaa mikä lanka mutta osuuskaupan myymä Syreeni tulee ensimmäisenä mieleeni. En tiedä mitä lankoja silloin oli myynnissä kun kotona oli lampaita ja niiden villoista teetetyistä langoista enimmäkseen neulottiin. 

Slipoveria käytin kai sen vuosikymmenen kun ollessani Helsingissä opiskelemassa oli käytössä. Joku koulun henkilökuntaan kuuluva kysyi että kuka on osannut valita noin hyvin yhteensopivat värit. En ottanut siitä kunniaa itselleni. Ehkä olisin jättänyt ruskean valitsematta kun se ei ole koskaan kuulunut lempiväreihini. Punainen ja vihreä ovat olleet mun lempivärejäni ihan pienestä mutta ei siis ruskea joka tulee näiden yhdistelmästä. On vähän liian tiukka vaikka päälle mahtuukin. En ala laihduttamaan. Lanka on pysynyt hyvänä joten ehkä puran ja neulon vaikka sormikkaita. 

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Kämmekkäät sukkalangasta

Vaikka vielä lupaa lämmintä ensiviikoksi niin on hyvä varautua siihenkin että joku aamu pyöräillessä alkaa kaivat jotain käsineitä. Ohuesta sukkalangasta 75% villa/25% polyamidi, neuloin noin S-koon kämmekkäät. Intialaisella peukalokiilalla tulee hyvin käteen istuvat vaikka kuvassa näyttävät merkillisen kierteisiltä. Palmikkokuvion löysin jostain kirjahyllyssä olevasta käsityökirjasta jossa on vain mallikuvioita. Itse saa sitten lankojen ja puikkojen mukaan lakea silmukkamäärät. Vaikka tuohon peukalokiilaan on montakin ohjetta netissä niin aina ei tiedä onko kiilan aloitus oikeassa paikassa.

Lankaa kului kämmekäspariin vain 50g ja neuloin 2½:n puikoilla.

tiistai 27. elokuuta 2024

Pinkkejä sukkia pienelle tytölle

Tuli pyyntö neuloa pienelle tytölle nätit sukat talveksi kun edelliset olivat jo liian pieniä. Lankojen väritys tietysti miellytti minua kun olen itsekin niin pinkkiä rakastava vaikka vanha olenkin. Sain itse päättää millä mallilla neulon niin nuo Sissukat-pupusukat tuntuivat ajateltuna sopivan hyvin vähän toisella vuodella olevalle tyllerölle. Kun ei kotoa löytynyt muuta pupulle sopivaa lankaa kuin tuo Rosemohair niin se sitten Nallelle kaveriksi. Täytyy vaan muistaa että sukat on pestävä käsin kun mohairlanka ei kestä konepesua. 

Toinen sukkapari on vähän yksinkertaisempi mutta mielenkiintoinen neulottava. Hunajakenno taitaa olla mallin nimi. En jatkanut samalla kuviolla jalkapohjaan kun ei tiedä jos painaa siellä kun on kuitenkin vähän koholla oleva kuvio. Kun hunajakenno on osittain nostetuilla silmukoilla niin jalkapohjan osa tulee pidemmäksi kuin jalan pääliosa. En ole itselleni neulonut samalla kuviolla etten tiedä miten se käyttäytyy jalassa.

Molemmassa parissa ranskalaiset kantapäät. Se vaan tuntuu niin paljon paremmalta jalassa kuin se normi eli hollantilainen. Kun ihmisen kantapää on kuitenkin sellainen pyöreä eikä kantikas. Pupusukkiin meni lankaa 54g. Neulottu yksinkertaiset osat 2½:n ja kirjoneule 3:n puikoilla. Kennosukat 46g ja neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Sininen setti vauvalle

Harvinaista että minulta tulee sinisestä langasta neulottuja tuotteita kun langoissani ei ole montaakaan ihan sinistä kerää. Aloitin myssyn teolla ja sitten neuloin nuo peukuttomat pienet kintaat. Vieläkin oli lankaa vähän jäljellä ja ajattelin että aloitan sukat siitä ja jatkan toisella laadulla. Tämä vaaleampi sininen lanka on 40% villa/20% bambu/40% akryyli. On niin pehmeää ettei pistele herkintäkään ihoa. Lämpimyydestä en sitten osaa sanoa mitään mutta onhan siinä kuitenkin villaa jonkinverran. Sukkien lanka on pääsosin 100% konepestävä villalanka Marimba. Vanhaa varastoa jota yritän saada aina välillä menemään.


Myssyn päänympärys noin 38cm ja sukkien terä 11cm. Molemmat mitat venyttämättä. Lankojen kulutus myssyyn 24g, kintaisiin 19g ja sukkiin 41g. Neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Sini-keltainen setti vauvalle

Sain ystävältäni ihanaa vanhaa 100% merinovillalankaa. Mitäpä siitä muuta kuin vauvojen asusteita kun ei kestä kulutusta kävelevien sukissa. Lankaa oli muutama 50g:n kerä että saisi vielä toisenkin samanlaisen setin. Tykkään tuosta norjalaisesta vauvamyssystä enemmän kuin siitä perinteisestä sik-sak-myssystä. Sukkiin olen alkanut vallan neulomaan ranskalaisen kantapään kun sekin miellyttää jalkaa enemmän kuin hollantilainen eli se mikä on suurimmalle osalle opetettu koulussa. Kintaat vähän junasukan mallilla mutta ei vartta niin pitkälti kuin sukissa. Pieni vauvahan ei tarvitse kintaassa peukaloa erikseen niin pysyy kaikki sormet yhdessä paikassa lämpimyyttä ajatellen.

Myssyyn meni lankaa 22g, sukkiin 28g ja kintaisiin vain 17g eli yhteensä 67g. Aloitan sukkien suun nykyään suuremmalla silmukkamäärällä ja kaventelen liikoja pois siinä ensimmäisen resoriosuuden jälkeen. Mikään ei ole kurjempaa kuin se että sukat kiristävät pohkeen kohdilta kun vauvoillakin voi olla pullukat pohkeet.

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Sissukan mustikkaiset villasukat

Kirjoneule on vaan niin kivaa että mieluummin neulon sitä kuin pelkkää yksiväristä. Tuntuu että nopeammin tulee valmista kahdella langalla kuin yhdellä. Ohje sukkiin on Sissukan mustikkaiset villasukat ja on hänen sivuillaan ilmainen. Oikeastaan ohjeesta ei ole kuin tuo varren mustikkakuvio. Mulla oli jämälankoja eikä oikein tahtonut löytyä sopivia eikä tarpeeksi niin tein sitten teräosan erilaisen kuin ohjeessa. Ohjeen lanka oli 7 Veljestä mutta minulla ei ole sitä paksuutta niin korvasin sitten Nallella. Näin saa aina jonkun lankanyttyrän loppuun. Kärkeen piti vielä etsiä muuta väriä. Ihmeellisesti näyttää tuo vaalea turkoosi erinäköiseltä petroolinvärisen Nallen ja kärjen tummanvihreän kanssa. Ihan kuin olisi eri lankaa. 

Kantapään jälkeiset kiilakavennukset siirsin taas pohjaan kun en jaksanut laskea silmukoita että kuvio olisi jatkunut oikein kiilasilmukoiden loputtua. Kyllä tuo patti sopii hyvin jalan alle. Ei se siellä yhtään paina. Sukkien paino on 86g. Varsien resorit, kantapäät ja kärjet neulottu 2½:n ja kirjo-osuus 3:n puikoilla.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Vauvan asusteet

Nyt kun on niin kiire kuin kirpuntapossa eli on marjojen poimimista ja sienien keruuta ja vielä niiden putsaus ja pakkaseen laitto niin ei ehdi muuta kuin tällaisia pieniä sukkia ja kintaita neulomaan jossain välissä. Siis huilatessa noista edellisistä.

Nämä vihreät sukat neuloin jo toukokuun puolella kun pieni tyttönen tuli maailmaan. Ovat olleet siitä asti koko ajan käytössä. Lanka on pehmeää ja nukkaantuu helposti mutta eipä sitten pistele ihoa niin voi pitää vauvalla paljaassa jalassa. Myssyn samasta langasta olin neulonut jo vähän aiemmin kun sattui Dropsin sivuilla nätti malli silmään. Lanka sisältää 52% merinovillaa ja 48% puuvillaa. Sukkiin meni lankaa 32g ja neulottu 2½:n puikoilla.

Tämän harmaan yhdistelmän sain valmiiksi pari päivää sitten. Junasukat ja peukuttomat kintaat 100% alpakkalangasta. Näiden kanssa kannattaa pestessä olla varovainen ettei huovuttele niitä. Sukkiin meni lankaa 31g ja kintaisiin 17g. Neulottu 2 ja 2½:n puikoilla. 

lauantai 20. heinäkuuta 2024

Sikinsokin siksakkia

Fair Islen neulemallit-kirjasta näidenkin sukkien kuvio, Siellä on helppoja mallikuvioita kun osaa vähän matematiikkaa. Siis niin että jos tietää langan ja puikkojen koon niin voi laskea montako silmukkaa voi laittaa puikolle että kuvio täsmää. Itseäni helpottaakseni laitoin taas kantapään jälkeiset kiilakavennukset jalkapohjaan. Ei tarvinnut miettiä että kuvio jatkuu kiilasilmukoiden loppumisen jälkeen selkeänä eli oikein.

Langat olivat taas ohkaisia ja Delightiä oli kaksi jämäkerää. Siksi sukissa värierot mutta ei se käyttöä haittaa. Sukkien paino 81g. Resori, kantapää ja kärki neulottu 2 ja kirjoneuleosio 2½:n puikoilla.

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Niinan Seinäruusut omin muunnoksin

Jälleen yksi pari Niina Laitisen suunnittelemia sukkia omin muutoksin. Ruusujen kuviot on Niinan ohjeella muuten mutta lyhensin vartta niin että tein vain yhden ruusukuvion korkeutta kolmen sijaan. Sitten pitikin säätää noita terän ruusuja niin että neuloin kärjen lähellä olevan kuvion ensin ja kärkeen ohjeessa olleen kuvion joka oli kantapään jälkeen. Kantapäänkin tein ristiinvahvistetun ranskalaisen kun se on mielestäni paremman mallinen omaan jalkaani.

Lankoina ohjeen paksuisia eli ohkaisia lankoja. Sukkien paino 62g. Resori, kantapää ja kärki neulottu 2½:n puikoilla ja kirjoneuleosio 2,75 puikoilla. Huomaan että mun pitäisikin käyttää vähän paksumpia puikkoja Niinan ohjeissa kun tuolla 2,5 numerolla tulee liian pienet sukat.

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Sukat köynnöskuviolla

Kirjoneuleet aina vaan viehättävät. On paljon mielekkäämpää neuloa kahdella kuin yhdellä langalla. Tästäkin ollaan montaa mieltä mutta minä olen omaa mieltäni. On niin helppo neuloa kun löytää jostain kuvion joka sopii silmukkamäärään. Kun muuten tekee omilla ohjeilla niin ei tarvitse muuta kuin katsoa piirrosta. Ohjeiden luku ja niiden ymmärtäminen eivät oikein sovi mulle. 

Tämä köynnöskuvio löytyy varmaan vaikka mistä mutta itse otin kirjasta Fair Islen neulemallit. Siinä on niin selvästi kuvattu silmukkamäärät ja kerrokset eri kuvioissa. Tarvitaan siinä hiukan matematiikkaakin kun eri langoille pitää tietysti olla eri silmukkamäärät. Lankojen yhteiskulutus on 80g. Resori, kanta ja kärki neulottu 2½:n,  kirjoneuleosio 3:n puikoilla.


Aloitin sitten jo mustikankeruunkin tiistaina kuluneella viikolla. Pääsin kerrankin sellaiseen paikkaan missä kukaan ei vielä ollut poiminut. Yleensä kerään aina muiden jäljistä. Mustikat olivat jo kypsiä kun paikka oli sellainen eli kallioinen mäensyrjä jossa keväällä lämmintä ja kosteaa. Maasto on niin haastava ettei tiedä millä hetkellä on järvessä jos vähänkin jalka lipeää. Poimin yleensä käsin eli tulee suoraan puhdasta marjaa koriin. Ekan päivän saalis oli noin 5 litraa mutta olen tyytyväinen jos 3 litraa täyttyy. Se on yhden karkkilaatikon tilavuus. Tuo mun pieni kori vetää melkein 4 litraa. Olen niin tarkka poimimisen suhteen että muoviämpäri ei mulle kuulu. Ainoastaan pärekori on oikea poimimisalusta. Tämäkin tulee lapsuudesta. Äiti ei koskaan lähtenyt metsään muoviämpärin kanssa.

lauantai 29. kesäkuuta 2024

Turkoosi-punakirjavat kirjoneulesukat

Kirjoneulesukat vain aina kiinnostaa. Helppo neuloa kun ei tarvitse kuin seurata mallikuviota kirjasta. Muuta ohjetta ei ole kun tekee samalla vanhalla perusohjeella. Silmukkamäärätkin voi näin sumplia ihan omasta päästä. Isompi mallikuvio kirjasta Fair Islen neulemallit ja pohjakuvio vanhasta muistista. 

Kyllä se vaan niin on että kirjoneuletta neuloo nopeammin kuin ihan pelkkää sileää. Se on varmaan se mielenkiinto joka kirjoneuleessa on. Lankojen yhteiskulutus tässä parissa on 78g. Resori, kantapää ja kärki neulottu 2½ ja muuten 3:n puikoilla. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Pikkukukalliset sukat

Pinterestistä näidenkin sukkien mallikuvio jota varressa ja jalkaterän päällä. Pohjakuvion otin kirjasta Fair Islen neulemallit. Vaikka tuossa Pinterestin kuviossa on kolmea väriä lankaa niin se on helppo kun samaan aikaan kulkee vaan kaksi väriä. Mustalla pohjalla kaikki näyttää hyvältä.


Pohjakuvio ei oikein mennyt nappiin. Liian monimutkainen kun olisi saanut olla ihan yksinkertainen verraten päälikuvioon. Aina ei voi onnistua eikä ihan joka kerta. Sukkien paino on 80g. Varren resori, kantapää ja sukan kärki neulottu 2½:n puikoilla. Kirjoneuleosio 3:n puikoilla. 

Juhannuskin sitten oli ja meni vaikka entisten päivien mukaan olisi vasta tulossa. Tuli ostettua torilta 2-luokan mansikoita 5kg joten piti sitten kesän ensimmäinen kerma-mansikkakaakku tehdä. Syötyähän niistä mansikoista suurin osa tuli ihan siitä laatikosta suoraan.

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Varsinais-Suomen maakuntasukat

Minä kun tykkään kirjoneuleen neulomisesta niin tulee sitten useammat sukat peräjälkeen. Aina en jaksa tehdä omilla malleilla niin haen sitten valmiita ohjeita. Tämäkin malli on Yhteishyvän maakuntasukkiin kuuluva. Olen tallentanut itselleni muistiin muutkin jo julkaistut ohjeet että löytyy sitten äkkiä kun kirjoneulekärpänen iskee. 

Tämä ohje on Varsinais-Suomen maakuntasukat. Sopii hyvin kyseisellä alueella asuvalle. Ohjeessa oli vielä kirjottu yksi tammenterho kärkeen mutta jätin sen pois. Osaan kyllä kirjoa ettei se siitä johdu poisjättö. En vaan katsonut tarpeelliseksi kun ei se kengät jalassa mihinkään näy. Ohjeesta poiketen neuloin toisen sukan peilikuvana. Lnakojen yhteiskulutus 87g. Resori ja terä neulottu 2½:n, kirjoneule 3:n puikoilla.

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Neitoperhonen-testisukat

Maaliskuussa huomasin Niina Laitisella taas uusia testineulottavia sukkia. Yhdet sieltä nopeasti puikoille kun nimikin oli niin kaunis, Neitoperhonen. Kotona oli ohjeessa tarvittavat langat paitsi tuo värikäs lanka ei ihan ollut samalla värinumerolla mutta sai kelvata. Koska neulonta-aika oli lyhyt niin riitti kun yhdenkin sukan sai valmiiksi. Tarkoitushan oli huomata jos ohjeessa oli virheitä.

Kun aloitin värikkään kerän sisältä niin ensin tuli tuota puna/vihreää lankaa. En alkanut pätkimään lankaa vaan jatkoin suoraan toiseen sukkaan. Tulikin sitten paljon vaaleampi jälkimmäisestä sukasta jonka sain valmiiksi vasta nyt kuluneella viikolla. Ohjeessa oli koko 39 ja neulottu 2½:n puikoilla. Mulla on ilmeisesti niin tiukka käsiala Niinan käsialaan verrattuna että noista sukista tuli paljon pienemmät. Terän pituus vain 20cm eli noin kokoa 32/33.

Tämän kuvan otin silloin maaliskuussa ja mietin että miten saan sen esiteltyä niin että näkyy sekä etu- että takaosa sukasta samassa kuvassa. Lankojen yhteiskulutus sukkapariin oli 72g ja neuloin siis puikoilla 2½.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Pari settiä vauvoille

Olin toukokuussa parin viikon reissulla ja reissukäsitöiksi täytyy valita aina sellaisia neulomisia ettei tarvitse ohjetta lukea. Vaikka oli pitkiä ajomatkoja apukuskin paikalla niin minä en ole niitä joka osaa siinä jouten ollessa mitään neuloa. Jäisi sitten kauniit ohikiitävät maisemat näkemättä. 

Ekan viikon pysyin ystäväni nurkissa paikallaan. Silloin tuli enemmän neulottua ainakin iltaisin. Toinen viikko oli sitten se pidempi matkojen puolesta. Käytiin ihan Lapissa asti ja Enontekiö oli se kääntymispaikka. Minulle kaikki ne tunturit olivat ihan uusia kun en ollut koskaan vielä päässyt käymään niin pohjoisessa. Oli hyvä matkustaa ja liikkua ulkona kun ei siellä vielä ollut niitä hyttysiä eikä muita mäkäräisiä. Porojakaan ei näkynyt kuin muutama siellä täällä. Ilmat olivat suotuisia eikä satanut yhtään. Eikä tulvatkaan haitanneet.

Olen aikoinaan hamstrannut näitä ihania vauvalankoja tulevaisuutta silmälläpitäen niin nyt on hyvä varastoa kaivella. Vaaleanpunainen setti painaa 68g ja neuloin 2½:n puikoilla. Luontikerrokseen käytän aina isompaa puikkoa ettei varresta tule liian tiukka kun sinne täytyy potkuhousun lahjekin mahtua.


Tämä vaaleankeltainen setti meni ystävälleni annettavaksi hänen syksyllä syntyvälle lapsenlapselleen. Väri sopii kummalle sukupuolelle vaan. Lankaa oli niin jämptisti että sain neulottua vain myssyn ja sukat. Tähteeksi jäi 70cm. Lankaa oli 76g ja neuloin 3:n puikoilla.

torstai 30. toukokuuta 2024

Kirjoneulevartiset kesäsukat

Vielä täytyy vaan sukkia neuloa vaikka lämpimältä tuntuu. Voi sitä kesälläkin tulla sateisia kylmiä päiviä jolloin mielellään laittaa oikeat villasukat jalkaan. Valkoinen ja pinkki lanka ovat Roosanauha-lankaa ja vihreä Fabelia. Terä on Novita Venlaa. 

Varren mallikuvio Pinterestistä. Alunperin meinasin neuloa tuolla kirjoneuleella koko sukat mutta sitten iski laiskuus ja teinkin terän ihan yksivärisenä. Olen ilmeisesti aloittanut jo resorin 2½:n puikoilla kun noin harvalta näyttää. Samalla koolla tein kirjoneuleenkin mutta kantapäässä vaihdoin 2:n puikot ettei terä tullut liian harva. Kantapäät ristiinvahvistettu ranskalainen ja terässä kavennus spiraalina.

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Mustekala vauvalle

Tuli eilen pyyntö tällaisesta lelusta. Kotona oli kyllä ennestään yksi vaaleanpunainen mustekala mutta se on perintönä tullut ja ilmeisesti akryylilangasta. Lähden maanantaiaamuna aikaisin reissuun ja hetken mietin että ehdinkö saada valmiiksi kun virkkaus ei ole niitä mun vahvuuksia. Etsin sitten puuvilla- ja muita vauvaystävällisiä lankoja joita on tuolla pohjattomassa vaatehuoneessa. Löytyi bambulankaa joka käy paremmin kuin akryylilangat jotka ovat pelkkää muovia.

Katsoin siitä valmiista mallia mutta noiden lonkeroiden ohjetta piti hakea netistä. Olenhan minä aikoinaan tyttösenä virkannut johonkin pyyheliinan päähän samanlaisia lonkeroita mutta ei tullut mieleen että miten ne saa menemään kippuraan. Vaikka työ itsessään on pieni mutta kyllä siihen aikaa sai kulumaan monta tuntia. Parin viikon kuluttua mustekalaa tarvitaan kun tyttären ja puolisonsa vauva saapuu maailmaan.

torstai 9. toukokuuta 2024

Kesäsieniä tunikassa

Kesä kun on tulollaan täytyy uudistaa vähän tuota puseropuolta. Kun minulla on sekin pahan vika että nahdessäni kauniin kankaan tulee heti olotila että tuosta joku uusi pusero. Tämän trikoonkin ostin jo viimekesänä mutta ompelukärpäsen pistoa piti odottaa melkein vuosi. Kaksi päivää tähänkin tuhraantui aikaa vaikka ei montaakaan saumaa ole ommeltavana. Suorat saumat menee helpolla mutta pääntien kohdalla aina tahtoo tökkiä. Tykkään tuosta v-mallisesta pääntiestä mutta siitä ei saa siistiä jos ei oikein tosissaan yritä. Nyt otin oikein viimeisen päälle ja päätin että täytyy onnistua. Harsin kaitaleesta reunat yhteen kulman kohdalla muutaman sentin. Sitten tein aputikkaukset ompelukoneella ja niin oli helppo ommella saumurilla loppuun. Täytyy sanoa että tuli kympin kulma.

Ostan aina kangasta vaan 1 metrin kun siitä saa tuollaisen puolipitkillä hihoilla olevan tunikan. Leikkaan ensin reunoista etu- ja takakappaleet. Siitä keskeltä saan sitten hihat. Jäljellä olevasta kankaasta hihoihin kaksinkertaiset kantit että tulee tarpeeksi pitkät hihat. Nyt laitoin vielä taskunkin kun sitä aina kaipaa siinä vaiheessa kun nenä tippuu ja täytyy nenäliinaa pitää mukana. 

lauantai 4. toukokuuta 2024

Raitaa raidan perään

Kolme paria vain yksinkertaista raitaa. Helppo neuloa mutta ei ole mielenkiintoista kun on yhtä ja samaa. Välillä täytyy yrittää saada noita epämääräisiä langanloppuja jotenkin sukan muotoon. Näissäkin osa niitä ystäväni äitivainaan lankoja. Ensin neuloin nuo pienimmät sukat. 

Aloitin tuolla harmaalla Kotikulta Sukkalangalla jossa villaa, akryyliä ja polyamidia. Seuraava lanka on yhdistetyistä Nallen pätkistä. Laitoin jopa 0,5 metrin pätkiä yhteen että sain menemään. Loput tummanharmaa ja vihreät olivat ilman vyötettä mutta luulen että ovat sentään sukkalankaa. Sukkien paino 56g. 

Edellisten kärjestä jäi vihreää pienet pätkät jotka käytin pun/mustiin sukkiin aloituskerrokseen. Punainen lanka on jotain vanhaa norjalaista kari-merkkistä ja koostumus 87,5% villa/12,5% polyamidi. Mustat raidat ja vihreä kantapää ovat Nallea. Lankojen kulutus 95g.

Viimeksi neuloin sukat jossa vihreä pohjaväri Maijaa ja raidat vyötteetöntä Katia-sukkalankaa. Oli vaan niin pitkät värinvaihdot että sukat tulivat ihan eri paria. Lankojen kulutus 88g.

Kaikissa sukissa ranskalaiset ristiinvahvistetut kantapäät. Kärkikavennukset spiraalia. Kaikki kolme paria neulottu 2½:n puikoilla.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Apilanlehtisukat

Apilanlehden mallikuvio löytyi Pinterestistä mutta en ihan saanut sopimaan sukanvarteen näillä Nallelangoilla. Minä tykkään pitää kuvion vaihtokohdan sivulla niin ei se kauheasti haittaa vaikka viimeinen kuvio jäikin vajaaksi. Muutenkin apilakuvio on senverran sekainen ettei siinä huomaa virheitäkään ja tuo kuviolanka antaa paljon anteeksi. Oikeastaan sopii ihan hyvin apilanlehtiin ja varsiin.


.
 Lankojen yhteiskulutus on 106g. Varsiresori, ranskalainen ristiinvahvistettu kantapää ja terä neulottu 2½:n puikoilla. Kirjoneuleosuudessa käytin 3:n puikkoja.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Siniset pikkupalmikot

Vaikka en yleensä osta sinisiä lankoja ollenkaan niin jostain muutama kerä silloin tällöin ilmestyy. Yleensä niin että ostan nettikirppikseltä jonkun lankakasan ja niissä on kaikenvärisiä villalankoja eikä voi sitten alkaa valitsemaan että siniset pois. 

Ajattelin että teen ensin resoria tuolla pikkupalmikolla mutta siinä neuloessa mieli muuttui ja alkoi tulla pidempäänkin samaa kuviota. Mikäs siinä kun oli helppo neulottava ilman että tarvitsi koko ajan seurata ohjetta. Tuli aika jämäkät sukat kun kun koko sukka on resoria muuten paitsi kantapää ja jalkapohja. Lankaa meni 85g ja neuloin 2½:n puikoilla. 

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Kesävauvoille myssyjä

Kun lankoja löytyy omista kätköistä paljon niin välillä tulee esille sellaisiakin joista ei äkkiä tule mieleen että mitä niistä neuloisi. Tullut vaan ostettua joskus aikoinaan kun sattuivat silmiin silloisesta paikallisesta lankakaupasta joka myi Dropsin lankoja. Sukkalangoiksihan nämä eivät käy kun koostumus on 52% merinovilla ja 48% puuvilla. Kun on vähän aihetta tulevaan kesäiseen tapahtumaan niin etsin sitten Dropsin sivuilta ohjeita vauvanmyssyihin. Ohje löytyy täältä.

Tämä kuvio miellytti silmää koska olin samalla kuviolla aikoinaan neulonut muutamankin huivin. Ensin neuloin tuon vihreän ja heti perään pinkin ja lilan myssyn. Ohje oli vähän vajavainen mielestäni mutta ei haitannut minua kun muutenkin tahdon aina muuttaa valmiiksi kirjoitettuja ohjeita mieleisiksini. Etureunan virkatun osan tein kanssa vähän oman pään mukaan. Myssyn alareunaan laitettiin ohjeen mukaan silkkinauha mutta tein nyörin i-cord-tekniikalla.

Vaikka lanka oli sama kaikissa vain eri väriä niin muutaman gramman heitto lopullisessa painossa. Vihreä 36g, pinkki 37g ja lila 34g. Kaikki neulottu 3:n pyöröllä.  

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Symmetrinen kuvio sukkiin

Tykkään tehdä aina uusilla malleilla sukkia niin säilyy mielenkiinto. Kuvion löysin Pinterestistä joitakin aikoja sitten. Kun olin neulonut vartta jonkinmatkaa, laskin piirroksesta rivejä että miten saan koko kuvion mahtumaan sukkaan ilman että joutuisin lisäämään kärkeen jotain ylimääräisiä kuvioita. Hyvin meni koko kuvion osalta.

Kuvion silmukkamäärät olivat sopivat näihin lankoihin. Kantapää jälleen ristiinvahvistettu ranskalainen ja kantalapun reunassa tuota ainaoikeaa kaksi silmukkaa molemmassa reunasssa. Helppo kerätä silmukat eikä jää löysiä kohtia. Jalkapohjan kuvio jostain käsityökirjasta. Kärjessä leveä nauhakavennus.

Lankojen yhteiskulutus 95g. Resori, kantapää ja kärki neulottu 2½:n, kirjoneuleosuus 3 puikoilla.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Ihanaa kirjoneuletta

Aina löytyy mallikuvioita joita on kiva neuloa uudestaan useampaankin kertaan. Näiden sukkien kuvio on jostain norjalaisesta lapasmallista. Mielenkiinto säilyy kun käyttää noita lankoja joissa sävyt vaihtuvat muutaman metrin välein. Eikä haittaa vaikka sukkapari tulee eri värityksellä.

Langat ovat samanvahvuisia 50g/210m mutta ero on siinä että Fabel on kerrattua ja Delight yksisäikeinen. Neulomisessa tahtoo välillä jäädä tuossa yksisäikeisessä kuituja ohi puikkojen jos ei ole huolellinen. Langankulutus sukkapariin on 70g. Resori, kantapää ja kärki neulottu 2:n puikoilla, kirjoneuleosio 2½:n. 

Vanhempi poika tuli pääsiäislomille ja oli ostanut mulle uuden tietokoneen. Eikä aikaisemmin ollut mitään juttua että oli ihan yllätys. Hyvin poika tuntee äitinsä värimaailman. Nyt sitten kovaa harjoittelua Windows 11 kanssa että saa kysyttyä apua kun ei kaikki toimikaan samoin kuin vanhassa koneessa. Sitä on niin kaavoihin kangistunut että kaikki uusi pelottaa. Vaikka ohjeet ja komennot on enimmäkseen suomeksi niin siltikään ei vaan tahdo käydä mun järkeen.