Harvemmin enää onni potkii blogiarvonnoissa mutta nyt potki. Osallistuin taannoin Mehukekkerit-blogissa olleeseen arvontaan jossa arvonnan voittajalle oli luvassa bloginpitäjän uusi neulekirja.
Selasin kirjan äkkiä läpi haettuani sen päivällä postista. Eihän meillä kotona ole enää niin pieniä lapsia kuin kirjan neuleet ovat mutta onpahan sitten ottaa neuleita työn alle jos noita lapsenlapsia sattuu ilmaantumaan.
Yksi malli joka pisti silmään oli tämä huivi jollaista olen ajatellut itselleni tehdä ja tästä voin ottaa mallia. Vähän vaan isompaan päähän mitä mallikuvassa on.
Sainpa sitten kirjailijan omistuskirjoituksenkin tuohon alkusivulle. Vielä kirjan takakansikin näytille.
Alkuun kirjoittamani että harvoin enää onni potkii niin tarkoittaa sitä että harvemmin tulee enää blogeja luettua niinkuin 10 vuotta sitten. Silloin oli arvontoja aika useassa blogissa jota seurasin ja välillä onnisti aika useastikin. Jopa itsekin järjestelin omassani useamman arvonnan vuodessa. Moni tuttu bloginkirjoittaja on lopettanut ja paljon menee aikaa fb:n eri neuleryhmiä seuratessa että siellä se aika vierähtää.
Onnea voitostasi, juuri sinulle sopiva.
VastaaPoistaOnnea voittajalle. Mää niiiin kaipaan niitä entisiä blogien aktiivisia aikoja. Oli just arvontoja ja yhteisiä projekteja yms. Neuvottiin paljon. Toiminta oli hienosti sanottuna interaktiivista;) Nyt bloggailu on aika paljon ihan vaan itekseen kirjoittamista ja kuvien näyttämistä. Keskustelu on hävinnyt kokonaan. Noh, sitä sit käydään siellä jossain muualla missä mä en ole mukana.
VastaaPoistaOnnea voittajalle! Itsekin tykkäsin tuosta kirjasta, vaikka omat lapseni eivät kohderyhmää enää ole.
VastaaPoistaOnnea voitosta. Varmasti tulee sinulla käyttöön.
VastaaPoistaOlen tekijän ohjeilla muutaman neuleen neulonut ja tykkään. Helposti luettava ohje ja selkeä.
Onnea! Arvonnat ovat aina tervetulleita. Olisipa mukavaa, jos järjestäisit taas!
VastaaPoista;)onni potkaisi ihan oikiaa ovia:)
VastaaPoistaMukavia käsityö hetkiä:)),Sinulle:)