tiistai 30. elokuuta 2016

Vauvan myssy ja junasukat

Välillä pientä ja ihanaa ja äkkiä valmistuvaa. Siitä alkaakin olla kohta kolmekymmentä vuotta kun viimeksi olen vauvanmyssyä neulonut omille silloisille vauvoille. Ekan silloisen myssyn neuloin varmaan kun poika oli syntynyt syyskuun alussa. En muuten olisi sinistä osannut neuloa. Toinen oli sitten vaaleanpunainen kun toinen vauva oli tyttö. Silloiset langat eivät olleet lähelläkään näitä nykyisiä ihanuutensa puolesta.
Tämä setti on tilaustyö ja lähtee kohta postiin. Ohjeen otin Novitan sivuilta ja siellä oli lankana Woolia joka on paksumpaa kuin tämä käyttämäni. Novitan ohjeessa on koot 60-70-80 ja otin tuon keskimmäisen koon käyttöön. Tuntui että pienen pieni tuli myssystä mutta eihän se vastasyntyneen pää kovin iso olekaan. Ei niitä enää muista sellaisia asioita. Myssy neulottu 2½:n puikoilla ja junasukat kantapäähän asti samoilla. Vaihdoin sitten kakkosen puikkoihin jalkaterän osalta. Lankaa meni koko settiin vähän yli 50g eli jouduin korkkaamaan toisen kerän noiden nauhojen osalta.

Kesä on ollut otollinen näille ikkunakukille. Keväällä pitää aina miettiä että mitkähän kukkaset sitä laittaisi ikkunasyvennyksiä koristamaan. Olen useana vuotena päätynyt näihin "annansilmiin" eli eli pikku- tai kesäbegonioihin. Kasvavat vaan niin korkeaksi näin loppukesästä ettei tahdo sisältä ulos nähdä. Meillä on pohjoiseen päin tuo seinämä että ilta-aurinkoa saavat ainoastaan. Yhdellä ikkunalla itään päin olevassa laatikossa ei ole ollenkaan noin korkea kasvusto.
Nyt viimelauantaina kun oli se myrsky niin keikkasi tämä lähinnä oleva kukkalaatikko alas tuosta ikkunalta. Kuin ihmeen kaupalla putosi jaloilleen eli vähäisiä vaurioita vain latvustossa. Se olisikin ollut entinen jos olisi päälaelleen pudonnut.
Taas onnisti arpajaisissakin eli Mustankissan tytär-blogissa olleessa arvonnassa. Sude oli se toinen onnellinen. Kaksi palkintoa oli jaossa ja meillä kävi tuuri.

3 kommenttia:

  1. Söpöt neuleet pikkuiselle. Noita on tosiaan mukava ja nopea tehdä.
    Kauniita kukkasia..
    Onnea voitosta=))

    VastaaPoista
  2. Ihanat neuleet. Junasukat on tosi kivoja, koska pysyvät oikein hyvin vauvelin jaloissa.
    Kiva nähdä, mitä voittolangoista kehittelet.

    VastaaPoista
  3. Toi myssyn malli on tosi käytännöllinen. Ihania kukkia sinulla vieläkin.

    VastaaPoista