Välillä syntyy muutakin kuin vain villasukkia tai sytomyssyjä. Nuorempi tytär oli ollut joku viikonloppu käsityömessuilla ja löytänyt kangaspalan josta halusi pienelle pojalleen paitoja ommeltavaksi. Harsokangas onkin tosi ihana kesäkäyttöön kun pienellä täytyy kuitenkin olla ihon peittävää vaatetusta ettei aurinko polta.
Kaavoja en paljon etsinyt käsityölehdistä. Otin ensimmäisen joka oli koon mukaan sopiva. Tämä kaava oli pienen pojan kauluspaitaan piirretty. Jätin siitä kauluksen ja hihojen mansetit pois. Yksinkertaistin kaavaa paitsi lisäsin etupuolelle kaula-aukkoon listan johon pari pientä painonappia. Kun ei kotona sattunut olemaan juuri tuota väriä eli vedenvihreää niin laitoin mitä nappilaatikosta löytyi. Kun kangasta oli niin tein samantien kaksi paitaa. Harvemmin kun enää mitään ompelen niin sain näissäkin pienissä vaatteissa aikaa kulumaan useamman päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti