Nyt ei ole valmistunut sukkaa, ei kinnasta eikä huivejakaan vaan puuvillalangasta syto-myssyjä. Tuo vaalea lila myssy valmistui jo syyskuussa, mutta silloin piti neuloa niitä sukkasadon sukkia niin että unohtui kuvata koko myssy. Lankaa meni 43g ja neuloin varmaan 3:n puikoilla. Malli: Lina jonka olen joskus tulostanut semmoisesta blogista kuin joko knits.
Minulla kun oli pv-lanka ja ohjeessa villasekoite, niin tuli aika pieni myssy, eikä paljon edes jousta. No lapsen päähän se kyllä sopii ja hekin tarvitsevat yhtälailla sytomyssyjä niinkuin aikuisetkin.
Tämä oliivinvärinen myssy on vähän ohuemmasta langasta, mutta ei tämäkään aikuisen päähän sovi. Lankaa meni 39g ja puikot olivat kokoa 2½. Tämän myssyn malli: Virtauksia, ohje Ulla 2/10.
Kun molemmissa malleissa oikeat silmukat neulotaan kiertämällä, niin ei vauhti ole kummoinenkaan, ainakaan minulla. Nyt kun on talvi tulossa, niin myssytkin pitäisi tehdä jostain lämpimämmästä langasta, niinkuin merinosta.
Minulla oli taas tuuria ja onni potki villasukkien muodossa. Olin yksi kolmesta onnellisesta jotka voittivat minnaorvokin blogissa olleessa arvonnassa ja tämmöiset sukat sain. Kivalta tuntuu saada joskus jonkun muun neulomia asusteita.
Kateellisena vaan kattelen muiden tekemiä hienoja palmikko- ja köynnöskuviointeja. Ei itellä riitä kärsivällisyys tuommosiin.
VastaaPoistaTosi hienoja.
Ja onnea sukkavoitosta :-)
Hyvin kauniit nuo myssyjen kuviot!
VastaaPoistaWAUTSI miten upeita neuleita.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle
Upeita myssyjä. Kiertosilmukan yms on hitaita neuloa, mutta niistä tulee kauniita neuleita!
VastaaPoistaIhania myssyjä ja kauniit sukat!
VastaaPoistaKauniita myssyjä ja kauniit sukat olet saanut :)
VastaaPoistaOnpas kauniita myssyjä ja erityisen ihastuksen kohde on Virtauksia-myssy.
VastaaPoistaOnpa ihanat myssyt. Kauniit nuo sinun saamasi sukat =))
VastaaPoistaKauniita ovat tekemäsi myssyt taaskin! Lina-myssyn malli houkuttaa, pitääpä yrittää etsiä tuo ohje.
VastaaPoistaOnneksi olkoon onnekkaalle voitajalle kauniista sukista! :)
Tosi kauniit myssyt sait tehtyä!
VastaaPoistaVoi kuinka kauniita myssyjä. Pitääkin käydä ottamassa ohjeet itsellekin talteen.
VastaaPoistaJopas olitkin onnekas kun noin kauniit sukat sait.
VastaaPoistaKauniita myssyjä, laitoin ohjeet talteen.
Ihanat pipat!
VastaaPoistaNätit myssyt. Oikein kivat nuo kuviot. Kuvioita aina katselen, kun en osaa itse tehdä, mutta ihailen kun joku osaa. Sukat IHANAT,
VastaaPoistaVoi miten kauniita myssyjä!
VastaaPoistaKauniita!! :)
VastaaPoista