perjantai 27. toukokuuta 2022

Minihame-trio

Taas piti nostaa ompelukone ja saumuri pöydälle ja vähän huristella. Nämä kaikenmaailman pyllyttimet-peputtimet, mitä niitä nyt onkaan minihameella uusia nimityksiä. Ei tarvitse kuin puoli metriä kangasta niin siitä äkkiä surauttaa ihan yksinkertaisen minihameen. Suorakaide kappale ja vähän toisesta reunasta pois. Siis näissä hameissa niin, sitten jos on pyllyn ympärysmitta enemmän niin menee koko kankaan leveys 140-150cm.

Nämä ovat ystävälleni joka keväällä näytti yhden kuvan jostain netin syövereistä ja kysyi että ompelisinko hänelle sellaisia. Muuta ei jäänyt siitä kuvasta mieleen kuin yksi valkoinen jossa oli napit kuin tuossa yhdessä mun ompelemassa. Kuminauhavyötärö on helppo kun ei vaivaa vatsaa vaikka vähän enemmänkin söisi. Tämä etummainen on niin ohutta kangasta että näkyy läpi. Melkein vaatisi vuorin mutta katsotaan mitä hameiden tilaaja tuumii asiasta. Harrastin noissa kahdessa reunimmaisessa ammoin ammattikoulussa opittua piilo-ompelua käsin. Harjoituksen puutettako vai mitä mutta aika vaikea on saada pistoja niin ettei ne yhtään oikealle puolelle näkyisi. 

1 kommentti:

  1. Today, when I saw your article, I felt that we are in a different world. It seems like this is a dream, I love articles like this, I also feel that I should do it too but I can't do it 'Your article is really amazing.

    VastaaPoista