Myssyjen teko jatkuu. Välillä täytyy vaihtaa mallia että pysyy mielenkiinto yllä. Olen joskus aikoja sitten neulonut omille tytöilleni näitä samanlaisia mutta luovutin muistaakseni silloisten naapurien vähän pienemmille tytöille kun ei enää omien päihin sopineet.
Nämä kaikki kolme ovat kokoluokkaa +/-50cm päänympäryksen omaaville lapsille. Kaksi samaa kokoa vähän isompia ja yksi pienempi. Mietin tuossa neuloessa että laitanko niitä mansikan pilkkuja ollenkaan enkä ainakaan valkoisella langalla kun normistikin ovat sellaisia ruskeankeltaisia. Kirjoin jälkikäteen pilkut ja vain yhteen myssyyn. Tein vähän erikoisesti vähän noin niinkuin vinosti että joustaa paremmin kuin niin että olisin kirjonut vaakasuorasti tai peräti neulonut ne. Muistin että vintillä oli jotain tuonväristä lankaa ja olihan sitä. Tein polttokokeen jossa langanpätkä iloisesti paloi mutta ei jäänyt päähän mitään ihmekokkaretta vaan mureni aika helposti. Kun ei ole minkäänlaista vyötettä langassa niin en voi sanoa että mitä laatua on.
Punainen lanka on 100% merseroitua puuvillaa mutta vihreästäkään en osaa sanoa kun vyöte puuttuu. Kuvittelisin että jotain puuvillaa on tämäkin. Isompiin myssyihin meni 2x41g ja pienempään 33g. Luomiskerros tehty 3:n puikolle mutta neulottu 2½:n puikoilla.
Minulla oli just sama aihe :) Kiva nähdä sinun versiot.
VastaaPoistaTähän aikaan sopivia suloisia myssyjä. :)
VastaaPoista