Jälleen sain valmiiksi yhden myssyn. Oli tarkoitus ensin neuloa mansikkamyssy niin että olisin kirjonut siihen useampia mansikoita mutta sain helpommalla valmiiksi kun kirjoin vain tuon saman kukkasen jota olen sukkiin kirjonut.
Lanka on hyvin marinoitunutta markka-ajan puuvillaa. Tämä lanka oli aika löyhäkierteistä mutta ihanaa neuloa ja jälki tasaista. Kerässä vielä hintalappukin päällä että pääsee vertaamaan nykyisiin hintoihin. En ole oikeastaan euroaikana puuvillalankoja edes ostellut. Niitä löytyy vielä jonkinverran vintiltä. Voi sitten vaan valita sopivaa kun tekee mieli neuloa puuvillalangasta. Tätä lankaakin on useampi 200g:n kerä. Olin jossain vaiheessa ajatellut neuloa päiväpeiton mutta ei ole vielä ollut sen aika. Tällaisen myssyn saa nopeammin valmiiksi.
Myssy on ihan perusmallia ja päälaen kavennukset tein samoin kuin noissa edellisissä mansikkamyssyissä. Lankoja kului yhteensä 50g ja neuloin 2½:n puikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti