Ensin olikin tämä versio. Vasta puolivälissä toista sukkaa tuli mieleeni että miksi en aloittanut sukkaa sillä venäläisellä kukalla että olisi varsi hitusen korkeampi. Neuloin sukat muuten valmiiksi ja poimin sitten varresta silmukat puikolle ja tein kukkarivin.
Kantapään neuloin ekaa kertaa ilman vahvistusta eli ihan sileää. Vasta kantapohjassa aloin sen vahvistuksen ja jatkoin niin kauan kun kiilakavennuksessa oli liikoja silmukoita. Luulen että kantapää kestää näissä nykyisissä langoissa joissa on vahvistusta mukana.
Sitäpaitsi itselläni on vasemmassa jalassa iskiashermovaurio ja kantapää on niin hellänä että se ei oikeastaan kestä kengän puristustakaan. Käytänkin mieluusti sellaisia kenkiä jotka ovat kannasta avoimia. Eipä siinä sukan kantapääkään sitten pääse kulumaan.
Neuloin sukat 2:n puikoilla ja lankaa meni n. 50g+tuo punainen, joka on Steppiä. Kukkakuvion neuloin niillä löydetyillä kantikkailla 2½:n puikoilla.
Jatkan nyt sitä epäonnen kesämyssyä. Kaventelin liikoja silmukoita pois ja jatkan sileää neulosta.
Suloiset ovat, kerrassaan:)
VastaaPoistaIhastuttavat sukat!
VastaaPoistaIhania värejä ja neuleita taas kerran. Etenkin tuo baskeri on huippu.
VastaaPoistaSomat sukkaset!
VastaaPoistaKauniit kesäsukkaset. Yhessä sun toisessa blogissa on tehty sukkia, joten voitaneen todeta, että kesä on sukkien neulomisen aikaa. Mullakin on yhet kesken. :)
VastaaPoista