keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi...keskeneräinen neule

Ihan enste täytyy hehkuttaa näillä Zeldan ihanilla langoilla. Oikeaa piristystä tähän harmaaseen olotilaan. Onhan näitä jo muutama vyyhti tullut tilattua viimevuoden puolella mutta kaikkia ei voi esitellä, ettei kademieli iske kehenkään. Sellaisiahan sukka- ja huivilankoja ovat enimmäkseen kun on vaan yksi vyyhti aina kutakin värisävyä. Vaan miksei niitä voisi yhdistää, saisi vaikka villatakin. Ohkaisia lankoja ovat, joten tykkään.
Tätä keskeneräistä villatakkia täytyy nyt vähän esitellä, että tulisi puhtia saattaa työ valmiiksi. Eipä enää puuttuisi kuin puolitoista hihaa. Olen tämän aloittanut varmaan noin kohta vuosi takaperin. Tuohon kädentien alkuun oli kiva neuloa, mutta sitten alkoi tökkimään. Koska minulla on eri lanka kuin alkuperäisessä ohjeessa, täytyi silmukkamääriä vähän rustailla. Siksipä joku kivempi työ ajoi ohi. Nyt ajattelin että täytyy jokukin niistä kesken olevista saattaa valmiiksi tai purkaa pois. Tässä ei purkaminen onnistu kun on mohairlanka.
Ohje on Novita-lehdestä ja malli lehtikuvio. Se vaan ei erotu tuossa mohairlangassa niinkuin erottuisi sileässä. Väri sattui olemaan sama kuin alkuperäisessä ohjekuvassa. Paitsi nämä kuvat eivät ole ollenkaan oikean väriset. Nyt vaan ei onnistu kun on hämärää tai väärät valaistusolosuhteet.
Minä en tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta, en ole kai koskaan tehnyt. Ainoa minkä voisi tehdä olisi vuoden pituinen langanostolakko, eikä sekään vielä missään tuntuisi. Menin muuten uudenvuodenaattona nukkumaan jo 23.30, enkä pauketta kuullut yhtään. Minä joka muuten olen herkkäuninen, täytyy oikein ihmetellä, mutta ilmeisesti pääsin heti siihen syvään uneen.

Muutamat bloggaajat ovat tehneet listoja että mitä ovat vuoden aikana neuloneet tai virkanneet. Minun tekemiseni ovat niin vähäisiä, etten kehtaa niitä luetella. Vaan jokainen tekee omalla vauhdillaan ja pääasia että jotain joskus valmistuu.

14 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista lapasista.Tulevat heti käyttöön.
    Kaunis villatakki tulee,pitsineuleet ovat kauniita.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen neule on tulossa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa neuletta on tulossa, ja nuo langat ovat oikeita herkkuja.

    VastaaPoista
  4. Heips vain, oikein mukavaa uutta neulevuotta sinulle. Olet myös näköjään buzzador. Onkos tullut kokeiluja?

    VastaaPoista
  5. Oi voi, ja onneksi et näytä niitä muita lankoja kun noistakin jo ihan kauhea lankaostoskuume nousee... ja mihin minä ne entiset tungen, en voi niin paljon laatikoita ostaa Ikeasta, että mahtuisivat... kun mihin ne sitten mahtuvat.

    Oikein kaunis neule keskeneräisenäkin. Tsemppiä sen kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Ihania lankoja, kelpais mullekin :)
    Kaunis pitsineule, tuosta tulee nätti ja kevyt.
    Minä en jaksa alkaa töitäni luettelemaan, arvaat varmaan miksi :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kaunis villatakki tulossa!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa kun osallistut arpajaisiini, toivotan onnea.

    Tosi kauniita lankoja ja tuo pitsineule on UPEA

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista, minulla on nyt vasta ensimmäinen buzzaus menos:)

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniita lankoja! Ja oikein hyvää alkanutta vuotta:)

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuo kuvio erottuu ihan hyvin ja kun valmiina pikkusen pingotat niin varmasti on kaunis.
    Mä en ole tehny mitään vuositilastoja, niin että tasoisssa ollaan;) Mitä niitä luettelemaan kun ovat jo vuoden varrella tulleet esitellyiksi.

    VastaaPoista
  12. Kauniin värisiä lankoja, jännällä odotan mitä niistä kehittelet. Ja tuo pitsitakki on kyllä ihana, nätti kuvio siinä.

    VastaaPoista
  13. Hups, olin kadottanut blogisi, vaan nyt löysin. Ensinnä toivotan menestyksekästä käsityövuotta sinulle ja sitten ihailen sivukaupalla postauksiasi.
    Tekeillä olevalla neuleellasi on kaunis pitsikuvio. Jemmassa olisi myös omassa kaapissani sopivaista lankaa johonkin neuleeseen. Olen kyllä pitkästä aikaa saanut valmiiksi keskeneräisiäkin ja uusia myös työn alla. Lovikkakintaat ovat olleet minun uusin kokeiluni.

    VastaaPoista