Pari sytomyssyä ja karjalanpiirakat

Pari sytomyssyä on jälleen tipahtanut puikoilta. Vihreä on kasattu kolmestä jämälangasta. Resorin alkuun käytin sen pienen nyyskäyksen joka jäi siitä oliivista myssystä. Muutama metri oli tähteenä. Jatkoin Susulta saamastani vyötteettömästä langasta ja kun sekin loppui ennen loppua, jatkoin kolmannella langalla jota löytyi kotoa. Päälaen lanka on jämiä nuoremman tyttöni pari vuotta sitten neulomasta tunikasta.

Silmukoita loin 100 ja neuloin 3½:n puikoilla. Mallikuviota en sen tarkemmin mistään luntannut kun se on niin helppo muutenkin. Tai senverran että Susulla oli puodissaan yksi mallimyssy, jota käpälöin ja ajattelin että välillä täytyy neuloa jotain mitä ei tarvitse koko ajan seurata ohjeesta.

Päälakea kohden kaventelin niin että nuo nurjat ja oikeat raidat kapenivat vähitellen. Neljästä silmukasta kolmeen, kahteen ja lopulta yhteen silmukkaan. Tässä myssyssä on puuvillaa, pellavaa, bambua ja ehkä akryyliäkin.

Tämä liila myssy on omia varastolankojani. Kokonaan puuvillaa ja neuloin 3:n puikoilla. Kun näin fb:ssä sen vaaleansinisen Virtauksia-myssyn, niin tuli heti halu tehdä jotain yhtä kaunista.

Se kaunis malli löytyi Melissa Morgan-Oakesin: Varpaista varteen sukkakirjasta. Loin alkuun 160 silmukkaa koska lankani on ohutta. Vähän näppituntumalla mentiin ja ajattelin että tulikohan liika silmukoita. Eipä mitä, kun mallissa on niin monenlaista palmikkoa, niin se jo vie leveyttä pois. Tuli mielestäni ihan hyvä ja ajattelin että pitääkin tehdä itselle samalla mallilla kesäpipo.

Molemmat myssyt painavat grammalleen samanverran eli 52g kumpikin.

Sitten niihin karjalanpiirakoihin. Ukkoni ilmoitti sunnuntaina että pitäisi leipoa karjalanpiirakoita. Minä joka tunnetusti olen niiiiin laiska leipuri ja ruoanlaittaja, oikein pelästyin moista ehdotusta. Äitini oli tuossa asiassa ihan toista maata eli talvisin ainakin joka viikonloppu hän paistoi piirakat. Kyllä ne hyviltä vaan maistuivatkin. Äitini yritti opettaa tyttöjämme piirakantaitajiksi mutta hän ehti kuolla pois ennenkuin tytöt oikein olisivat pystyneet hommaan.

Muistan minä että kerran ollaan vanhemman tytön kanssa tehty piirakoita mutta siitakin on jo useampi vuosi. Ukkoni ei muistanut ollenkaan että olisi piirakoita paistettu. Tyttöni osasi tehdä niin kauniin rypytyksen silloin pienenpänä, että minulta ei onnistu. No tänään sitten pari päivää haudottuani ajatusta, sanoin että leivotaan ne piirakat. Minä kaulin pohjat ja ukkoni lupasi rypyttää.

Ryhdyttiin hommaan ja tein vaan pienen taikinan ja keitin yhden litran riisipuuroa. Harjoitteluksihan se meni mutta maku oli sentään yhtä hyvä kuin kauniimmissakin piirakoissa. Tässä kuvassa piirakat paistamisen jälkeen paketissa hautumassa, voipaperin ja pyyheliinan sisässä.

Sitten yksi hauska tapaus tässä paisto-operaatiossa. Toinen pelti odotti penkillä uuniin pääsyä. Ukkoni laittoi sähköhellan uuniin semmoisen irtomittarin, testattiin sitä uunin lämpötilaa. Ei meillä sen kuumemmaksi saakkaan kuin 275 astetta. Siinä pyllisteltyään uunin edessä, takamus sattui siihen piirakkapeltiin. Ei pelti mihinkään pudonnut mutta senverran takamus oli alhaalla, että hän melkein istui yhden piirakan päälle. Minä ihmettelin hetken että mikä siihen yhteen piirakkaan on osunut kun näytti siltä että oli kuin päälle istuttu. Siis litistynyt toisesta reunasta. Tiesin etten itse ollut syyllinen. Jonkun aikaa ihmeteltyämme asiaa, ukkoni kopaisi takamustaan ja ihmetteli että mistä housuihin oli tullut riisipuuroa. Siitä se selvisi, että miksi yksi piirakka oli kuin päälle istuttu. Eipähän sitä piirakan litteyttä enää paistamisen jälkeen huomannut, mutta ukkoni itse sai sen piirakan syödä.

Ehkäpä vielä toisenkin kerran teemme karjalanpiirakoita. Tuli niin pieni annos että siitä tuli vain 16 piirakkaa.