sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kämmekkäät ja panta

Vanhempi tyttäreni oli ostanut itselleen joululahjaksi Alpa.fi-kaupasta vihreän alpakka-suorakaidehuivin. Siihen piti sitten mallata samanväriset kämmekkäät ja panta. Minulla kun tuota varastoa riittää ja vanhojakin lankoja joita olen hillonnut siksi ettei sellaisia samanlaisia enää saa. Aikani kun pengoin niin löysin vanhaa Novitan Wool merinovillaa. Olipa vielä aika samaa sävyä kuin tyttöni huivi.

Mallin sain taas mallata oman pään mukaan. Joskus onnistuu, joskus ei. Näihin nyt otin vähän osviittaa edellisistä muutaman vuoden takaisista tekeleistä. Kun vielä oppisin muistiinpanoissani laittamaan vähän silmukkamääriäkin muistiin niin olisi helpompaa tulevaisuudessa jos samalla mallilla aion neuloa.

Kämmekkäiden kädenselkäkuvio on käyttämäni palmikko yhdestä käsityökirjasta. Intialainen peukalokiila kuuluu myös suosikkien joukkoon. Se on niin helppo tehdä kun ei tarvitse miettiä millä kerroksella niitä silmukoita lisätään. Useampikin ihminen on sitä mieltä että ruma mikä ruma mutta käteen se istuu tosi hyvin ja muulla ei olekaan väliä.

Panta on samanlainen kuin edeltäjänsäkin. Ensin neuloin putkiloa jossa päälipuolella valepalmikkoja ja sisäpuoli sileää. Putki noin 45cm ja sitten pannan etuosa erikseen neulottu ja siinäkin kuvio vain ulkopuolella. Osittain neuloin, osittain ompelin kappaleet yhteen. Siinä tehdessä muotoutui. Tuskin jälkeenpäin taaskaan muistan kun en ole kirjoittanut tuota kohtaa muistiin. Lankaa kului kämmekkäisiin 46g ja pantaan 47g. Molemmat neulottu 3:n puikoilla.

3 kommenttia:

  1. Niin kauniit! Tuo palmikko on minunkin suosikki. Tein just samanlaista lapasiin ja monien joukosta tuo on mieleisin. Minulla on sellainen pieni neulemallikirja, ja tuo oli siinä.

    VastaaPoista
  2. Kauniit asusteet. Intialainen peukalokiila on mun lemppari. Istuu tosi hyvin käteen ja kiva tehdä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat. Intialainen peukalokiila on minunkin suosikkini. Ihan kohta onkin juuri oikea aika pääpannoille ja kämmekkäille, kevät odottaa jo nurkan takana.

    VastaaPoista