sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Punaiset pitsisukat Nallesta

Löysin vanhaa Novitan Nalle Coloria kun niin teki mieli punaiset pitsisukat neuloa. Vähän on hämärässä katsoen kuin olisi jotain likaa sukissa. Siinä vaan on langassa kirkkaampaa ja tummempaa punaista jaksottain niin tulee se efekti likaisuudesta. Muutenkin näin harmaan sumuisena päivänä ei saa kunnon kuvia päivänvalossa eikä lampunkaan. Samanaikaisesti sisällä otetut kuvat ikkunasta tulevassa valossa niin värit ovat ihan erilaiset. 

Olipa kiva neuloa pitsiä. Jotenkin valmistuu nopeammin kuin pelkkä sileä sukka. Se varmaan pitää mielenkiinnon yllä kun joutuu koko ajan vähän mallia seuraamaan. Tämä sukkamallikin löytyi tuolta ammoin tulostetuista papereista. Ohjeessa oli kantapääkin jatkettu pitsinä mutta en jaksanut siihen keskittyä vaan tein ristiinvahvistetun ja siihen kantalapun reunoihin sen kolme ainaoikein silmukkaa. Eika tarvitse tuskailla siinä että jäisi ylimääräisiä reikiä kun kerää silmukoita.

Lanka oli tosiaan jotain vanhaa Novitan Nalle Coloria ja vielä 150g kerässä. Tähän pariin meni 86g ja neuloin 2½:n puikoilla.

2 kommenttia:

  1. Kiva pitsimalli, täytyypä etsiä js löytyisi vielä jostain netin syövereistä. Pitsisukka onkin mukavampi neuloa, helpompi laskea kerroksiakin kuvion mukaan. Voi olla että kantapäästä ei tulisikaan niin kestävä jos siihenkin pitsiä jatkaisi, noin on parempi. Kiva väri sukissa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis väritys, sopii noin kauniiseen malliin. Muistan tehneeni tyttärelle neulehameen joskus tuosta langasta. Jouluinen väritys.

    VastaaPoista