Blogini tarina

Sain tämän haasteen Silmukkasatuja-blogista jo elokuun lopulla ja lupasin vastata kun aihe ei ollut liian vaikea. Vaikka laiskuus kun iskee päälle niin helpostakin saa vaikean.

Oikaisen muutamat mutkat suoriksi ja kerron vain oleellisen enkä jatka eteenpäin.

...ja Tarina alkaa...
Olin innostunut lukemaan muiden käsityöbloggaajien blogeja jo pari vuotta ennenkuin joulukuussa 2007 vähän ennen joulua perustin oman. Mikrotukeni, silloin 12v eli nuorempi poikamme minut siihen oikeastaan yllytti. Hän vaan sanoi että nyt perustat äiti sinäkin oman blogin kun niin ahkerasti noita muita seurailet. Minä kauhusta kankeana että enhän minä osaa mitään blogia kirjoittaa ja mitä sinne edes kirjoittelen. Saatika sitten kuvien laitto. En osaa, ei siitä mitään tule. Poika vaan sinnikkäästi että nyt keksit blogin nimen ja laitetaan alkuun. En tosiaan olisi itse kyllä osannut mutta tingin sitten pojalta lupauksen että auttaa mua aina kun hihkasen. Alusta lähtien olen "tituleerannut" poikaa mikrotuekseni.

Tämä äkkiä valmistunut kaulaliina kummitytölleni ei ollut tyypillistä osaamistani.

Alun 5,5 vuotta kirjoittelin Vuodatuksen puolella mutta kesällä 2012 siirryin bloggerin puolelle kun Vuodatus meni ja keikkasi nurin vieden mukanaan kuvia ja tekstejä. Osan kuvista palauttelin heti kun oli mahdollisuus mutta puuttuu paljon semmoisia joita ei ole missään.

Huomaan että pinnasta löytyy sekä venäläistä että länsimaalaista neulepintaa. 

En sentään niin pätevä ole kuin eräät jotka jo 5-vuotiaina neuloivat villasukkia tai kintaita. Itse muistan että kansakoulussa kolmannella luokalla neulottiin pölyrätti jota en ole koskaan raaskinut pölyjen pyyhintään käyttää. Olin 12v ja tuhkarokossa kun piti jotain ajankuluksi kotona tehdä niin aloitin neulomaan villapuseroa kahdella värillä, punaisella ja vihreällä kirjoneuletta. Tein myssynkin samalla kuviolla ja se on vielä tallessa, vaikkakaan ei käytössä. Siitä näen millaista neuletta se villapuserokin oli.

Tässä kirjoneuletta joka oli villapuserossa myös. Sen puseron olen jo aikaa sitten purkanut.

Alussa kun innostusta riitti niin bloggasin joka toinen päiväkin. Nykyään ei tahdo riittää juttua ihan joka viikkokaan. Olen tosin yrittänyt vaikka tikusta asiaa tehdä ettei tulisi kahden viikon taukoja. Aina kun ei valmistu viikossakaan sukkapari. Mitä kauemmin on kirjottamatta, sen vaikeampi on taas aloittaa. Alussa tosin kirjoittelin muustakin kuin tekemistäni käsitöistä. Muuten blogini sisältö ei ole muuttunut mielestäni mihinkään suuntaan. Itselleni lähinnä toimii kuin päiväkirjana niiltä osin että pystyn tarkistamaan mitä tein ja milloin.

Viimeinen kuva Vuodatuksen puolelta on pitsineuleinen päivänvarjo nuoremmalle tytölleni. Samalla kuvalla aloitin sitten bloggerin puolella. Blogin nimi on pysynyt samana. En katsonut aiheelliseksi muuttaa nimeä kun sitten olisivat viimeisetkin lukijat kaikonneet.

Tämä Africankukista virkattu päiväpeitto on yksi sellainen saavutus jonka en uskonut valmistuvan ollenkaan. Vaikka sellaisen kukkasen virkkaa aika nopeasti niin niiden yhdistäminen sitten viekin aikaa paljon enemmän. Meni muiden käsitöiden ohessa 3v ennenkuin tuli valmiiksi. Sekin vielä etten oikeastaan tykkää virkkaamisesta mutta tuo malli niin koukutti.

Kirjoneuletta ei myöskään voita melkein mikään.

Tämän vuoden puolelta taitaa tulla ennätystulos sukkien osalta. Niitä vaan on niin kiva neuloa kun valmistuvat kuitenkin aika pienessä ajassa. Pitsihuivin neulomista ei tosin voita mikään.

Olen huomannut saman monessa seuraamassani blogissa kuin itsellänikin että bloggausvälit ovat harvenneet ja onpa joku entinen tuttu bloggari lopettanut kokonaan. Itselleni olen vihainen kun ei aina tule käytyä kommentoimassa vastavuoroisesti. Syytän siitä tuota fb:n puolta ja siellä kaikkia ihania neulejuttuja joiden seuraamiseen kuluu nyt se aika mikä ennen meni lukiessa blogeja. Olen tosi hidas neuloja ja oikein mestaripurkaja. Tuolla jossain kätköissä on useampikin keskeneräinen neule jotka odottavat purkamista ja uudelleentulemista joksikin.