torstai 28. marraskuuta 2013

Silkki-merinokauluri

Tämännäköinen tästä kaulurista nyt sitten tuli. Olisi riittänyt mun kaulan korkeuteen yksi mallikerros vähemmän, mutta onhan lämpimämpi kun on vähän kasassa.
Neulomisen aloitin ylhäältä alaspäin ja laitoin silmukoita 2xsukanvarren verran eli 144s. Mallikuvio on COOKIE A:n kirjasta sukkia rakkaudella: Twisted Flower. Olen tosiaan niin ihastunut niihin kaikkiin koukeroihin joita kuviossa on että tämä kauluri oli kolmas työni samalla mallikuviolla. Vaikka se on hidasta neuloa kun paljon on silmukoita jotka neulotaan kiertäen oikein. Kirjassa mallisukat on neulottu lempiväristäni fuksiasta, joten sekin miellyttää. No niitä sukkia en tosin ole vielä saanut neulottua, mutta kaunis kuvio, niin voihan sitä mallia käyttää vaikka mihin.

Lankahan on ihanaa ja melkein koko vyyhti menikin eli 88g tuli painoa kaulurille. Aloitin neulomisen 3½:n puikoilla, mutta tuntui että tulee liian löysää. En sitten viitsinyt purkaa aloitusta pois, vaan vaihdoin lennossa kolmosen puikkoihin. Tuli vähän röyhelöinen alku, mutta taitaa paremmin vaan mallata kaulaan.
Sitten mietin että miten jatkan kauluria tuosta olalta, ettei mene kylmä sisälle jos olisin jättänyt vain suoraksi. Mallissahan on niitä nurjia silmukkarivejä, niin aloin lisätä silmukoita niissä kohdin ja samalla suunnittelin jonkunmoista pitsineulosta siinä neuloessa. Jotenkin minusta pelkkä nurja ei ole mitään kaunista. Jonkun toisen mielestä voi taas olla.

Vaikka tykkään vihreästä väristä, niin tämä vihreä on vähän liian plattu. Jos joku haluaa ostaa joululahjaksi jollekin, niin voin myydä poiskin. Ei tämä lanka ainakaan pistele, on niin laadukasta.

19 kommenttia:

  1. Mukava kauluri, minu mielest näyttää ihan pikku prinsessan tai nuken tanssiaispuvulta, helmaröyhelöineen ja ilman olkaimia:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana ja totta kirjoittelet että voi niitä kauniita kuvioita muuallekin laitella kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa ja kivasti olet tehnyt kuviolisäyksetkin. Se on kuin seikkailu.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kauluri: miten raaskit myyvvä jotain nuin kaunista.

    VastaaPoista
  4. Kaunis on, sekä malliltaan että kuvioinniltaan :-)

    VastaaPoista
  5. Ihana kauluri ja miten kaunis kuvio!

    VastaaPoista
  6. Hieno kauluri. Malli on ihastuttava ja lankakin kuulostaa ihan nappijutulta.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kauluri ja niin hieno pitsineulekuvio.

    VastaaPoista
  8. IHANA!
    Myönnettäköön et kun kuvan näin niin heti ajattelin et ei oo yhtään Pirenan värinen;-) Seuraavan teet sit itsellesi pinkillä langalla.

    VastaaPoista
  9. Vau kuinka ihana! Olen itsekin miettinyt, että Cookien sukkamalleja voisi käyttää pipoissa ja miksei tosiaan kaulureissa.

    VastaaPoista
  10. Onpa nätti ja varmasti ihanan pehmeää ihoa vasten.

    VastaaPoista