keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pipoa ja sukkaa

Valmistuivat nämäkin sukat vihdoin ja viimein. Ovat olleet semmoisina matka- ym. töinä kun ei ole tarvinnut mallikuviota seurata. Olen näitä useamman vuoden kuskaillut mukana mutta ei kovin paljon ole tainnut missään olla luppoaikaa. sitten vaan päätin että isänpäiväksi ne on saatava valmiiksi. Eihän minun isäni ole enää ollut elossa vuosikymmeniin mutta tein nämä omalle rakkaalleni. Meillä kun ei pahemmin vietellä näitä äitien- ja isänpäiviä, niin välillä on kuitenkin kiva yllättää toinen.
Lankaa meni 70g ja neuloin 2½:n puikoilla. Niinkuin vyötteestä näkyy,lanka on ostettu kirpparilta ja hinta oli 2€. Enhän minä itselleni näin harmaita sukkia olisi tehnytkään, vaan heti välähti silloin että miehelle sopii hyvin.
Mikrotuelleni eli nuoremmalle pojalleni neuloin jo toisen pipon vähän ajan sisään. Musta lanka hyvin marinoitunutta 100% villaa ja tuo ohut lanka jämiä huivinneulonnasta. Niin tasainen langankulutus että pipokin painaa 60g. Ihan hivenen vajaa 50g:n kerä mustaa ja violettia sitten se 10g. Neulottu 3:n puikoilla, muistaakseni. Tuo ulkona kuvattu on oikeaa sävyä. Minä kun olen niin kehno näissä värien säätämisissä.
Kun   neulon useampaa työtä vuorotellen, enkä laita ylös, niin en aina muista minkä numeron puikoilla neuloin. Eipä se paljon mene pieleen kun melkein vallan käytän 2½:n tai 3:n puikkoja.

Sitten olen niin ihastunut näihin, että pitää toiset neuloa ja huovuttaa, ennenkuin ensimmäiset kuluu puhki. Vaikka en paljon neulokaan Novitan langoista, niin tähän Puro-lankaan olen tykästynyt. Nyt on vuorossa JÄÄTYNYT KARPALO-väri. Minä kuljen muutenkin jälkijunassa näiden Puro-lankojen kanssa. Nyt kun niitä ei enää oikein mistään kaupasta saa, niin iski inspiksen. No täytyy sanoa että on niitä tuolla varastossa omiksi tarpeiksi, sen mitä ehtii neulomaan.
Muutamat kintaat pitäisi ehtiä näistä Puroista neulomaan kun niistä tulee niin kauniita eri sävyistä johtuen.

5 kommenttia:

  1. Olen tuskaillut ohuiden huivilankojen jämien kanssa, mutta nythän niille löytyi käyttöä. Kiitos hyvästä ideasta :)

    VastaaPoista
  2. Kivat, miehiset sukat ja hyvä, että mikrotuella säilyy pää lämpimänä:)

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköisiä neuleita.
    Puron loppuminen harmittaa sillä siinä oli mahtavia sävyjä.

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat ja pipot =))
    Minäkin pidin tuosta puro-langasta .

    VastaaPoista
  5. Minä olen ihastunut juuri tuollaisiin ohuisiin lankoihin. Hieno kirppari löytö. Pidän ohuista sukista jotka mahtuvat hyvin kenkiin ja lämmittävät sitten kun lattiat ovat usein viileitä. Nykyisin kun kaikkien luona otetaan kengät pois jaloista. Samoin teen melkein aina useampaa työtä yhtäaikaa. Eri tilanteisiin sopii erilainen työ. Välillä on kivaa vaan rentona neuloa ja sitten vaivata taas aivojaan.

    VastaaPoista