Tänään tuli sitten avattua kesän mustikanpoimimiskausi. Kyllähän sitä mustikkaa on, mutta pientä eikä sitä määrää mitä viimekesänä oli. Jos sadetta tulisi, niin ehkäpä mustikat vielä turpoaisivat. Otin muutaman varvun metsästä mukaani, niinkuin aina ennenkin kun äiti toi joskus meille lapsille. Miten mukava olikaan niitä siinä nappia suuhun.
En sitten uskaltanut mustikasta tultua jatkaa tätä vaaleanpunaista neuletta.
Kaivelin sen Haruni-huivin tuolta jemmapiilosta ja ajattelin kuitenkin jatkaa siitä mihin jäin. Ei haittaa mustikkaiset sormetkaan vaikka tuskin se muutaman pesun jälkeen enää käsistä olisi irronnutkaan. Sain tuolta FB:n puolelta intoa lisää kun eräs toinenkin neuloja, saman mallin kanssa tapellut on jo kohta loppusuoralla. Eihän mulla tuossa virheitä ollut mutta tuntuu että kuvio ei näy tarpeeksi kyseisessä langassa. Toinen negatiivinen asia on sitten se että huivistani tulee aika pieni. Aion nyt kyllä sen loppuun asti neuloa vaikka niin uhosin purkavani.
Viikolla sain tällaisia kuvia keittiön ikkunan läpi. Harvoin saa samaan kuvaan kaksi noinkin erilaista eläintä. Naurettiin sitä kun tuo harakka kolme kertaa nokkasi siiliä takapuoleen mutta siili ei ollut moksiskaan.
Kauniit neuletyöt meneilään. Ihana luontokuva, meilläpäin ovat siilit hävinneet kokonaan...
VastaaPoistaMustikoita on tosiaan tänä vuonna vähemmän ja ovat pieniä :(
VastaaPoistaSiili <3 Meillä niitä ei näy ollenkaan, ei kyllä juurikaan harakoitakaan.
VastaaPoistaMeillä päin on tosi vähän mustikoita tänä(kin) vuonna, mutta pari piirakkaa olen tehnyt.
Pingota vain reippaasti, niin Haruni saa lisää kokoa.
Täälläpäin mustikat eivät täysin kypsiä täytynee odotella muutama päivä.Meillä vieraili mäyrä yksi ehtoo en vain ehtinyt kuvaa ottamaan.
VastaaPoistaMinäkin tulin juuri mustikasta ja täytyy todeta, että pieniä ovat ja paljon vähemmän kuin viime vuonna:(
VastaaPoistaHarunista tulee varmasti upea, eikä sen teko niin vaikeata ole kuin miltä kaavio näyttää:)
Mustikassa mekin. 8 litraa saatiin puhtaita marjoja. Kuten totesitkin pieniä ovat tänä kesänä.
VastaaPoistaKaunis Haruni, pingotettuna varmasti kuviokin erottuu toisella tapaa.
Siniset sormet ja kun noita syöt, saat siniset hampaat. Mutta terveellistä syötävää .
VastaaPoistaKaunis huivin alku.
Hauska luontokuva!
VastaaPoistaMies on muutaman kerran ollut mustikassa. Täällä ovat ihan mukavan kokoisia onneksi. Mutta sataa saisi, kuivuvat muuten.
Kiva eläinkuva!
VastaaPoistaMustikat on saaressakin pieniä ku ei oo satanu aikoihin. Ja radiosta kuulin, että viime kesänä mustikka laittoi niin paljon energiaa hyvään satoon, että tänä vuonna jää sato pienemmäksi. Mutt kyll pienetkin on hyviä. Ja ahomansikat, namskis.
näin siinä käy kun mustikassa on :) Juu, ei kannata vaaleata neuletta ottaa työn alle, jos on sormet tuollaiset :D Vaikka kuinka pesee, ei sitä pois saa... kulumalla sitten.. Mukava oli piipahtaa blogissasi pitkästä aikaa.. taidan tulla lukijaksi :)
VastaaPoistaIhana kuva siilistä ja harakasta - kuin alakoulun aapisesta!
VastaaPoistaPitäisi saada kotitalousvähennystä semmosesta apuhenkilöstä, joka aina tekis käsitöiden viimeistelytyöt. :D
VastaaPoistaAika koppava harakka.