sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Sytomyssyjä ihanista langoista

Näiden sytomyssyjen neulominen on minun tapani osallistua hyväntekeväisyyteen. Hain taas muutaman kerän paikallisesta kivijalkalankapuodista. Tokihan käytän omiakin lankoja välillä. Kun pääsin valitsemaan lankeriä kaupassa niin otin sellaisia joissa ainoastaan villoja eri laatua. Olihan siellä kauniita lankoja akryylistä mutta kun toivotaan että sytomyssyt olisivat luonnonkuituja niin otin sitten sellaisiakin värejä joita muuten ei ole kotona. Noita tummia värejä kuitenkin tykkää joku käyttää.

Kuvien värit ovat vähän pielessä kun en osaa säätää puhelimessa enkä koneella mutta samoista myssyistä on aina kyse kun kuvat ovat vierekkäin. Otan kuvan aina sivulta ja päälaelta että näkee samalla molemmat kohdat. Molemmat myssyt aloitettu päälaelta. Punaisen myssyn kuvio pitsiliinasta ja on ihan selvää että se on keskeltä päälakea aloitettu. Harmaan myssyn aloitin siksi päälaelta kun arvasin ettei kyseinen lanka riitä kovin syvään myssyyn. Kummassakaan ei ole siis kirjoitettua valmista ohjetta.

Punainen lanka italialainen 100% babymerino. Myssyyn meni 46g kun en osannut ihan arvioida paljonko reunaresoriin ja päättelykerrokseen menee lankaa. Harmaan myssyn päälakilanka on Austermann 100% kaschmir ja reunan lanka Austermann 46% merinovilla/46 viskoosi/8% polyamidi. Myssyn paino vain 37g. Punainen myssy neulottu 2½:n puikoilla. Harmaassa käytetty 2½ ja 3:n puikkoja. 

1 kommentti:

  1. Sytomyssyjä oli joskus kiva tehdä. Täällä päin en ole kuullut minkäänlaisesta keräyksestä ja vierastan sitä, että lähettäisin johonkin kauemmas, jos omalla hyvinvointialueellakin saatettaisiin tarvita.
    Kivat mallit. Kallistuisin varmaan tuohon punaiseen.

    VastaaPoista