Sain ystävältäni ihanaa vanhaa 100% merinovillalankaa. Mitäpä siitä muuta kuin vauvojen asusteita kun ei kestä kulutusta kävelevien sukissa. Lankaa oli muutama 50g:n kerä että saisi vielä toisenkin samanlaisen setin. Tykkään tuosta norjalaisesta vauvamyssystä enemmän kuin siitä perinteisestä sik-sak-myssystä. Sukkiin olen alkanut vallan neulomaan ranskalaisen kantapään kun sekin miellyttää jalkaa enemmän kuin hollantilainen eli se mikä on suurimmalle osalle opetettu koulussa. Kintaat vähän junasukan mallilla mutta ei vartta niin pitkälti kuin sukissa. Pieni vauvahan ei tarvitse kintaassa peukaloa erikseen niin pysyy kaikki sormet yhdessä paikassa lämpimyyttä ajatellen.
Myssyyn meni lankaa 22g, sukkiin 28g ja kintaisiin vain 17g eli yhteensä 67g. Aloitan sukkien suun nykyään suuremmalla silmukkamäärällä ja kaventelen liikoja pois siinä ensimmäisen resoriosuuden jälkeen. Mikään ei ole kurjempaa kuin se että sukat kiristävät pohkeen kohdilta kun vauvoillakin voi olla pullukat pohkeet.
Tuolla olisi lankoja, ainakin sukkia voisi tehdä. No, kaikkea ei ehdi, vaikka haluaisikin.
VastaaPoista