maanantai 29. toukokuuta 2023

Lasten sukkia kaksi paria

Edellisen kirjoituksen sukkien malli oli niin kiva neuloa että piti tehdä toisetkin samalla kuviolla. Lanka oli samaa paksuutta eli ohutta kuin edellisetkin mutta puikot puoli numeroa pienemmät niin sukistakin tuli paljon pienemmät. Mallikuvionhan otin Dropsin yhdestä pusero-ohjeesta. Palmikko olisi mennyt väärinpäin sukkiin kun pusero oli aloitettu alhaalta ja kuvio sovitettu siihen. Mun olisi pitänyt aloittaa sukat varpaista varteen mutta edelleen se tuntuu vaikealta tavalta.


Mietin sitä jo noissa edellisissä sukissa että miten palmikko olisi muunneltavissa ja olihan se. Käänsin siis joka toisen palmikonkäännön toisesta suunnasta. Moni on nyt kysynyt facessa että mikä malli. Olen vaan linkannut siihen Dropsin puseromalliin ja kertonut että muuntelin mallia sen keskipalmikon osalta. Saa jokainen itsekseen miettiä että miten on muutettu.

Toinenkin sukkapari on lapsen kokoa. Langat tosin paljon paksumpia eli 7 Veljestä. Mallikuvion otin kirjasta Fair Islen neulemallit jossa on pieniä kuvioita kirjoneuleena. Helpolla kuviolla kaunista pintaa. Arwetta-langasta sukkien paino vain 37g ja neulottu 2:n puikoilla. Jälkimmäiset sukat siis 7 Veljestä ja paino 83g. Neulottu 3:n puikoilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti