Välillä tulee ostettua tuollaisia lankakeriä jotka ovat päällisin puolin kauniita mutta ei se sukassa sitten mitenkään erikoiselta näytä. Värit ovat mun mielivärejä ja kauniimmat sukat olisivat tulleet jos olisin jaksanut hakea toiseen sukkaan saman aloituskohdan mutta mihinkäs sitä nuuka nuukuudestaan pääsisi. Olisi jäänyt sellainen pätkä lankaa jonka käyttämistä olisi taas pitänyt miettiä ettei mene hukkaan.
Eikä tuossa palmikkokuviokaan oikein näy kunnolla että pelkkä sileä olisi ollut parempi. Etsin ensin Pinterestistä mutta sitten muistin että Dropsin sivuillakin on vinkkejä monenlaisista palmikoista. Sieltä yhdestä puserosta tuon otin paitsi muutin keskikuviota kun sen perusteella olisi ollut parempi aloittaa sukat kärjestä ja se on mielestäni hankalaa. Tämä mallikuvio olisi varmaan kaunein yksivärisestä langasta neulottuihin sukkiin.
Lankakerä on 100g ja tähän pariin meni 46g lankaa. Saa vielä toiset varrettomat jollain eri mallilla. Neuloin 2½:n puikoilla. Olisi pitänyt käyttää 2:n puikkoja kun tuntui että tulee harvaa neulosta mutta ehkäpä nämä normaalin käytön kestävät.
tuttu juttu että kerässä kaunista.
VastaaPoistaNo, sama juttu täälläkin. Kerä tai vyyhti näyttää hienolta ja sukat ei minusta. Yleensä ne on kyllä sitten kuitenkin aina kelvanneet jollekin. olen neulonut aika perussukkia, kun lapsenlapset (pojat) pitävät villasukkia ja yksi 43 numeroinen kaveri ei muita käytäkään. En jaksa väkertää mitä kuvioita pojalle, varsinkin kun sukkia saa neuloa koko ajan.
VastaaPoistaMinusta nuo ihan nätit, vaikka ei ihan samanlaiset olekaan. Jos itseäsi vaivaa, kudo samanlaiset sukat ja katso sitten saatko neljästä sukasta kaksi mielestäsi paremmin yhteen sopivaa paria. t. Eija
VastaaPoista