sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Puikkomaisterin Sari-sukat

Tämä Puikkomaisterin Sari-sukkapari on toinen jonka olen neulonut samoilla väreillä eli punaisella ja vihreällä. Tykkään tuosta kuviosta ja huomasin sitä nyt toista kertaa neuloessani että mallipiirroksessa oli muutaman ruudun kohdalla virhe. En sitä ekalla kerralla ollut huomannutkaan mutta nyt katselin kai tarkemmalla silmällä. Ei sitä jälkeenpäin sukkaa katsoessa edes huomaa mutta virhe mikä virhe.

En jaksanut tässäkään parissa koko ohjetta seurata sanasta sanaan kun resoria tehdessä oli ajatuksena neuloa eräällä toisella mallilla. Kun päätin että teenpä sitten tällä kivalla mallilla niin en tarkistanut että miten päin olin langat siihen edelliseen pariin valinnut. Vasta kun tämä pari valmistui katsoin että miten olin ensimmäisen tehnyt. Olivatkin sitten päinvastoin värit. Vihreä on samaa lankaa mutta punaiset ovat eri lankoja jo värinkin puolesta.

Otin vertauksen vuoksi sen aiemman sukkakuvankin tähän uudemman viereen. Näkyy miten päin värit erottuvat paremmin. Ehkä tuolla punaisen eri sävyilläkin on jotain vaikutusta. Kuin myös kuvausalustan värillä.

Sukkapariin meni lankaa 77g ja neulottu 2½:n puikoilla.

1 kommentti:

  1. Pitäisikö minunkin tehdä omat nimikkosukat ;D
    Pakko mainita, että tuttavallani on koira, jonka nimi on myös Sari ;)
    Punaisella pohjalla vihreät koukerot näkyvät paremmin.

    VastaaPoista