sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulu tulla jolkottelee

Kun ei valmista neuletta ole esitellä niin näytän tämän vanhan ristipistotyön jonka olen pistellyt joskus 90-luvun puolella varmaan. Ajattelin äsken että miksi en ole voinut laittaa sinne takapuolelle päivämäärää kun pahviin olisi ollut hyvä kirjoittaa. Silloin oli itselläni oikein buumi meneillään ja pistelin isompia ja pienempiä tauluja. Useampikin jäi kesken ja odottelevat tuolla jossain pussissa että milloin kenties jatkuisi pistely.
Näitä pieniä nukkuvia tonttuja tehtiin aikoinaan lasten kanssa kun piti saada arpajaispalkintoja koulun myyjäisiin.
Viikolla aloitin itselleni sukkia tästä ihanasta langasta. Yritin saada alkupään tuosta keskeltä mutta ei suostunut tulemaan kuin iso möykky. Piti sitten ottaa alku tuosta päältä purkaa aina pieni pätkä kerrallaan ettei koko kerä ole kissankarvoissa ja muissa roskissa pyöriessään lattialla. Vasta on resori valmiina kun ajattelin että olisi kuitenkin mielekkäämpää neuloa jos saisi sileään neuleeseen jotain pientä palmikkoa tai muuta vastaavaa. Olin mainoksen uhri kun tuli fb:n seinällä Lankamaailman ilmoitus että alennuksella olisi näitä lankoja.
Paljaaseen jalkaan varmaan tosi ihanat tulee kun langassa on silkkiäkin. Täytyy neuloa 2:n puikoilla etteivät tule liian harvat. Kunhan löydän jonkun kivan yksinkertaisen kuvion niin saan joulunpyhinä syventyä sukkiini.

Nyt toivottelen kaikille blogitutuilleni ihanan rauhallista joulunaikaa!

2 kommenttia:

  1. Kaunis ristipisto-työ!!
    ;)veikeitä tonttuja:))...tuttuja askarteluja;)
    Sinulle OIkein ihanaa Joulua!
    Kiitos kaikista ihanista käsityö.jutuista joita olen saanut IHAILLA!(kun en itte osaa neuloa;))

    jk.käyppäs kirjaamassa itsellesi tonttunimi,tarvitaan seuraavassa Arvonnassa;).

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua!,en muista olenko ollut täällä ennen lukijana.

    VastaaPoista