sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Yönmusta Swallowtail Shawl

Tulihan se valmiiksi tämä yönmusta Swallowtail Shawl, design by Evelyn A. Clark. Ohje on lontoonkielellä joten arvailuksi menee teksti mutta onneksi mallipiirrokset auttavat asiaa. Taitaa olla järjestyksessään vasta toinen tällä mallilla neulomani. Koska lanka jota käytin on ohuempaa kuin ohjeessa niin jouduin neulomaan monta kertaa tuon aloituskuvion ja siltikään ei tullut vielä mielestäni tarpeeksi suuri. Alkoi niin puuduttaa saman toisto että sai riittää. Reunus onkin sitten mielenkiintaisampaa neulottavaa kun siinä on noita nyppyjä.
Harvoin kun nyppyjä tekee neulomalla niin ei millään tahdo osata neuloa sitä nyppyosiota tarpeeksi löysää että saa nurjalla puolella kaikki neulottua yhteen nurin. Kun oli tämä ohut lanka niin tein nyppyyn vielä kaksi silmukkaa lisää eli 5:n sijaan 7 että olisi tullut vähänkin suurempi pallukka. Eipä tuolla paljon vaikutusta ollut nypyn kokoon.
Mustaa on vaikea kuvata, olipa kirkas ilma tai hämärä. Harmaaksi tahtoo kääntyä niinkuin tuossa tiiliseinässä otetussa kuvassa vaikka päivä oli hyvinkin pilvinen.
Kun en omista niitä huivinpingotusvaijereita niin täytyy käyttää omia konsteja. Eihän noilla pitkillä puikoilla enää muuta virkaa olekaan kuin huivin pingotuksessa. Helpottaa se vähän ulkoreunan pingotusta kun ei tarvitse nuppineulaa joka sakaraan erikseen laittaa.
Huivin koko ei siis suureksi auennut edes pingotuksen jälkeenkään. Yläreuna 120cm, sivu 85cm ja keskeltä kärkeen 65cm. Lankana on Drops Lace 70% BabyAlpaca-30% Mulberry Silk. Kulutus 65g ja neulottu 2½:n pyöröllä.

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! Mustaa oli varmaan ikävä neuloa. Kevytkin vielä!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi. Musta on aina juhlava, sitä vain on näin pimeällä inhottava neuloa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on huivi, harvoin olen nähnyt mustaa, mutta totta tosi juhlava.

    VastaaPoista