sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Junasukkia hyväntekeväisyyteen

Syyskuun alussa ovat nämä sukat jo pudonneet puikoilta. On vaan jääneet jostain syystä bloggaamatta. Nämä kaksi paria menivät Tyksin vauvalaan Susun kaupan kautta. Sieltä langatkin saatu neulottaviksi.
 Aloitin niin reippaasti näitä harmaita junasukkia ja kuvittelin että lanka riittää loppun asti mutta toisin kävi. Ei sitten auttanut muuta kuin purkaa jo valmiiksi saamani ensimmäinen sukka ja ottaa kaveriksi toista lankaa. Tulikin ihan nätti yhdistelmä, harmaata ja vaaleanpunaista. Kun en itse ole harmaan ystävä ollenkaan niin lisättynä vaaleanpunaista niin ei tunnu pahalta ollenkaan.
Sitten piti miettiä että miten saan vaaleanpunaisen käytettyä loppuun että riittää mutta ei lopu pahasti kesken. En ole koskaan junasukkia aloittanut varpaista varteen mutta nyt piti sekin kokeilla. Ihan noista tuli samanlaiset kuin varresta aloitettunakin. Se helpotti paljon kun ei tarvinnut niitä kiilalisäyksiä tehdä niinkuin isoissa sukissa tehdään.
En muistanut Susun sanoneen että vaaleanpunaisesta langasta oli jäänyt yksi säie pois joten se oli normaalia ohuempaa. Ihmettelin vaan että miten voi samoista langoista neulotut molemmat sukat olla niin että vaaleanpunaiset tulivat pienemmät. En sitä tuossa yhdistäessäni harmaiden terään huomannut että ovat eri paksuutta. Tottakai se vaikutti sukkien kokoon kun neuloin harmaat 2½:n ja vaaleanpunaiset 2:n puikoilla. Harmaat 27g ja vaaleanpunaiset vain 17g.
Jo pidemmän aikaa olivat mielessä nämä Step-langasta kudotut sukat että pitäisi jotenkin saada valmiiksi. Olen samasta langasta kutonut itselleni yösukat joskus vuonna 2006. Oli ensimmäinen kerä tämän nimistä laatulankaa. Siitä asti olen muistanut kehua joka paikassa miten hyvää lankaa Step on. Syy miksi nämä sukat odottivat valmistumistaan liki kymmenen vuotta oli siinä että lanka loppui enkä saanut näistä itselleni sopivia sukkia kun jalkani ovat hiukkasen suuremmat. Eikä tuohon mikään muukaan varastossani oleva Step-kerä väriltään sopinut.
Nyt syksyllä vasta tuli mieleen että miksi en tee sukista sen pituisia mihin lanka riittää. Siitä vaan jonkun verran purkuhommia ja kärkikavennukset alkuun ja niin valmistuivat pienempään jalkaan sopivat sukat eli terän pituus 20cm. Parin paino 41g ja neulottu 2½:n puikoilla.

2 kommenttia:

  1. söpöläisiä,nuo junasukat:)
    Onko tuo step?-lanka ohutta?,ja pehmeää?

    VastaaPoista
  2. Hyvään tarkoitukseen menevät ihanat junasukat. Minullakin on tehtynä yksi laatikollinen pikkusukkia. Pitäisi vain katsoa kohde mihin lahjoittaisin ne.
    Tykkään itse step-langasta neuloa sukkia.

    VastaaPoista