maanantai 8. heinäkuuta 2019

Hempeät kesäsukat

Tätä lankaa oli alunperin kaksi 100g:n kerää ja nämä sukat nyt siitä toisesta. Piti vaan taas neuloa aika yksinkertaiset kun lanka on kaunista. Vähän muutin edellisten sukkien kuviota mutta alkukuvio on sama. Sukkapariin meni lankaa 74g ja neuloin terän puoleen väliin 2½:n puikoilla ja vaihdoin terän loppuun 2:n puikot että tuli vähän tiiviimpää neulosta loppuun.
Melkein sain symmetriset neulottua kun tässä kerässä ei ollut solmua joka olisi kuviot sotkenut. Tykkään niin tuosta simpukkareunuksesta vaikka siinä aina onkin yllätystä että riittääkö lanka koko sukansuun pituuteen.
Alkuhan luodaan kahdella langalla puikon ja virkkuukoukun kanssa. Olen niin monet sukanvarret tehnyt tällä aloituksella että melkein osaan ottaa sopivan määrän lankaa. Riippuu tietysti onko lanka venyvää tai ei niin sitä kuluukin eri määrä. Kahden kerän lopuista saisi vielä lapsen sukat. Jäljelle jäi 45g.
Viimeviikolla kävin ekan kerran mustikoita katselemassa ja tunnin saalis tässä. Ehkä noin ½ litraa on pienen korin pohjalla. Ei sitten tarvitse tänäkesänäkään mitään suuria määriä havitella pakastimeen.

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniisti värittyvät sukat. Ja yhestä lankakerästä tuo lopputulos?
    Onko mustikat jo tosiaan kypsiä?? Pitää kai lähteä mökille katsastamaan tilanne.

    VastaaPoista