Melkein sain viikon menemään näiden sukkien neulomiseen. Onhan lankakin tosin ohutta ja kun on vain yksikierteistä niin se jotenkin hidastaa kun välillä ei tiedä mistä raosta puikon pistää. Helposti tulee vaan osa langasta jos ei tarkkaan katso. Ostin nettikirppikseltä tuota kaunista lankaa ja kun tyttösen lempivärikin on sama kuin omani niin olikin oikein mukava muuten neuloa. Verrattuna siis mustaan tai johonkin muuhun tummaan väriin jotka ovat ihan pannassa näin pimeällä.
Ohjetta ei taaskaan ollut paitsi tuo kuvio yhdestä neulekirjasta. Jänskättää vaan että tuliko yhtään sopivat sukat vaikka jotain mittoja oli tiedossa. Pienelle tytölle pitäisi olla kuitenkin sopivat ettei mene kengässä ruttuun. Lankaa meni sukkapariin 72g ja neuloin 2:n puikoilla.
Nyt oli kerrankin otollinen kesä kaikkien ulkona kesää viettävien kukkien osalta. Paahdekaan ei haitannut kun yritin laittaa kukkaset niin ettei keskipäivän aurinko niitä vallan kärventänyt. Tuo täyskukinta vaan on niin lyhytaikainen juttu että pitäisi ottaa paljon kuvia joita sitten talvella ihailla.
Kiinanruusut ovat toiset jotka ovat innostuneet kukkimaan oikein urakalla. Paljon on jo kukkia lakastunut mutta enemmän vielä tulossa. Vaikka keväällä leikkelin noita latvoja niin ilmeisesti tykkäsivät olla ulkona leikkimökin seinustalla eli ihan pohjoisen puolella. Saivat vähän aamuaurinkoa ja illalla enemmän. Eivät päässeet paistumaan niinkuin joinakin kesinä. Kun alkukesästä vie kukkaset ulos niin aurinko on niin kovin kuumaa että nyt ajattelin säätää ne suuremmilta vaurioilta ja onnistuin. Onhan tuo aika viidakko olohuoneessa mutta vasta oli kirjoitus jossain että viherkasveja pitäisi olla paljon. Ihmisen hyvinvointiin se kirjoitus perustui.
Kauniit sukat. Koon määrittäminen muille, kuin omaan jalkaan on aina vaikeaa ja mietityttää. Puran kärjen usein muokatakseni kokoa, kun en ota uskoakseni.
VastaaPoista