maanantai 23. heinäkuuta 2018

Testisukkapari Johanna

Vielä yksi pari testineulottuja sukkia Merja Ojanperän Sydämelliseen sukkakirjaan. Kirjassa nimeltään Johanna. Vähän on haalistuneen keltaista tämä mun lankani mutta ei oikein muutakaan testipaksuutta ollut kotona. Kun neulon vaan mieluummin ohuista langoista, tämä Nalle-lankakin alkaa olla jo liian paksua mun puikoille.
Sukkapariin meni lankaa 68g ja neulottu 3:n puikoilla. Kantapää on mulle vielä jotakuinkin uusi ja outo ranskalainen kantapää mutta tykkään niin että olen alkanut käyttää sitä omissa sukissanikin. Vaihtelua siihen muinoin kansakoulussa opittuun hollantilaiseen. Mun termeissä voi mennä sekaisin noi maat kun en ole enempää perehtynyt. Maaliskuussa nämä jo neuloin ja kuvia sai tovin etsiä ennenkuin löysin.
Vaikka kokoajan on jotain sukkaneuletta tekeillä niin valmista ei tule mun vauhdilla kovin nopsaan. Ei minulla haittaa tämä helle neulomista niin ettei lanka kulkisi soljuvasti vaan muuten on vetelä olo ja ulkona ei voi ajatellakaan neulomista ennenkuin illalla myöhempään.
No on mulla ollut ohuesta merinolangasta sukat 2:n puikoilla ja aloitettu kärjestä varteen päin. Jos vielä alunkin saa jotenkin onnistumaan niin viimeistään kantapäässä alkaa tökkimään. Onhan noita päteviä ohjeita vaikka kuinka mutta kun en jaksa lukea valmiista ohjeesta niin sitten sovellan aina vähän itse. Kohta on valmista esiteltävää vaikka tässä kuvassa vasta puoli sukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti