maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kukkakuvio päälikirjailuna

Nyt olen koko kesäkuun vääntänyt urakalla noita mansikkasukkia että alkaa olla ohi niinkuin kohta oikeiden mansikoidenkin sesonki. Vaikka tykkään kirjoneuleesta tosi paljon niin alkaa jo tehdä mieli muiden mallien pariin.
Olen tovin seurannut joissakin ryhmissä fb:n puolella niin tosi ihania yksivärisiä perussukkia joihin on päälikirjailtu joku kukkanen. Ajattelin itsekin että täytyypä senverran matkia ja koettaa onnistuuko minulta. Olin niin innoissani että piti heti tulla näytille vaikka ei ole kuin vasta yksi sukka valmis. Toinen on kantapäässä menossa.
Pinterestiä selasin ja meinasin hulluksi tulla kun hain sopivaa kukkasen kuvaa. Ei muuten mutta siellä tulee runsaudenpula eteen eikä enää tiedä mikä olisi kaunein. Kirjontakuvioita valmiilla ruudutuksella niin on helppo laskea että mahtuuko kuvio sukan päälle. Sitten vaan sopivan värisiä lankoja etsimään ja niistäkään ei ollut pulaa. Tuo sukka itsessään on Dropsin Fabelista neulottu kakkosen puikoilla ja kuviolangat ovat melkein kaikki samaa paksuutta.

2 kommenttia:

  1. On tosi kaunis sukka. Olet saanut siistiä jälkeä kukkaan ja malli on kerrassaan ihana. Onneksi on olemassa Pinterest, josta löytää mitä vaan ;)

    VastaaPoista
  2. Oih miten kaunis sukkanen. Ihana kesäfiilis.

    VastaaPoista