tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ruusuinen sukkapari

Johan tämä sukkapari valmistui viime torstaina että olisivat olleet julkaisukunnossa mutta nyt sitten kirjoittelen niistä jotakin. Tosiaan, itse sain innoituksen moisiin yksinkertaisiin sukkiin kun näin fb:n puolella yhdellä naisella niin kauniita sukkia että piti itsekin ryhtyä neulomaan. Eipä tuo sileä oikeakaan niin hirmu nopeasti valmistu kun on ohut lanka ja silmukoita oli 80 tuon alun jälkeen.
Tykkään niin tuosta piparkakkureunuksesta että sitä täytyy värkätä sukkaan kuin sukkaan jos muuten tyyliin käy. Näissä sukissa tuli omaan jalkaani vaan liian monta kaarta ja ihan vain sentakia että sain käytettyä alun luontipään langan kokonaan. Ei muuten mutta nilkan kohdasta tuli liian väljä kun omistan varsannilkat. Olen niin monet sukat tehnyt piparkakkureunalla että melkein sentilleen tiedän pitkänkö langan otan luomiseen että se riittää eikä siltikään jää muuta kuin alle 10cm tähteeksi.
Näihin sukkiin ei sitten muuta resoria tullutkaan ja neuloin vain 15 kerrosta sileää oikeaa ennen kantalapun tekoa. En kauheasti harrasta tuota ristiinvahvistettua kantapäätä kun siinä on kovempi muistaminen kuin minulle normaalissa vahvistetussa. Kantapään reunaan laitoin kolme silmukkaa ainaoikeaa. Sillä tyylillä saa kauniin rivin silmukoiden keräämisessä kun ei jää mitään suuria reikiä.
Pinterestistä etsin mallikuvioita ja tallensin itselleni useammankin vaihtoehdon että on sitten valinnanvaraa jos innostun useammankin parin tekemään. Yksitoikkoistahan tuo pelkkä sileä on neuloa mutta muuttuu mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa kun päälikirjonta alkaa. Hetken oli tenkkapoo kun en osannut kääntää kuviota peilikuvaksi mutta ukkoni auttoi siinä asiassa ja oli lukenut jostain että miten se kuvio käännetään Wordilla.

Painoa sukille tuli 56g ja neuloin 2:n puikoilla. Valkoinen lanka Dropsin Fabelia ja kirjontalangat samaa vahvuutta eri merkeiltä. Tähän käy lyhyemmätkin pätkät kun on jotenkin samaa sävyä muiden kanssa. Muuten eivät kyllä oikein itselleni mallaa kun meillä ei koskaan ole niin puhtaat lattiat että sukat kauan valkoisena pysyisivät (edes yösukkina).

4 kommenttia: