sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Tiskirätti ja Coolmint-sukat

Välillä pitää vaihtaa tuotetta jota neuloo ettei pääse kyllästymään. Viimekeväänä neuloin ensimmäisen tilkun tällä mallilla. Pinterestistä löysin mallin ja näytti niin kauniilta että pitihän se puikoille saada silloin. Harmi vaan että oli venäjänkieliset selostukset. Ei siinä ohjetta muuten ollut kuin vain mallipiirroksen merkkien selitykset. Kuvassa viimevuotinen ja nyt neulomani rätti.
Siitä Pinterestin mallista tuli mieleeni että haen itseltäni löytyvästä Pitsilised Koekirjad-kirjasta että löytyykö sieltä samaa kaaviota. Löytyihän sieltä mutta se oli taasen vironkielisenä että se siitä. Melkeinhän ne kuviomerkit ovat samanlaisia ulkolaisissa kirjoissa. Kun oli vuosi väliä näiden rättien neulomisella, niin oli taas kuin uuden opettelua koko kuvio.
Lankana tässä Novitan Bambu joka on 68% bambua ja 32% puuvillaa. Rätillä kokoa noin 20cm*20cm ja lankaa meni 27g, neulottu 3:n puikoilla.
Ei se tennarisukkabuumi vielä loppunut eikä ihan kohta lopu, siltä näyttää. Näitä lyhytvartisia sukkia on niin kiva neuloa kun pääsee heti alun jälkeen jo kantapään kääntöön. En ole erityisemmin pitkien varsien ystävä sukissa vaikka omat jalat alkavatkin vaatia lämmintä säärille kun ikä alkaa painaa. Nytkin lämpötilan laskettua on jalassa säärystimet, villasukat vielä huovutetut tossut kun jalkoja palelee,(huono verenkierto).
Tästä Zeldan käsinvärjäämästä "Coolmint"-langasta, villaa sw 75% ja polyamidia 25% olen yhdet sukat jo aiemmin kutonut. Lankaa oli jäljellä 100g/420m kerästä enää näihin varrettomiin sukkiin jotka ovat ehkä kokoa 37. Sukat neulottu 2:n puikoilla ja painavat 43g. Parsimislankaa jäi jäljelle 4,5m.

3 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisen vihreät sukat.
    Kivoja tiskirättejä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuo tiskirätin mallineule.

    VastaaPoista
  3. Kauniita sukkia. Ja tosi kaunis kuvio noissa tiskiräteissä. Kiva kokeilla aina uutta pitsikuviota noin pieniin töihin. Sopivan löytäessään voi käyttää sitä sitten isompiin neuleisiin. Löysin tänne blogiisi taas vuosien jälkeen :) Mukavia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista