perjantai 29. toukokuuta 2015

Vihreä kuin luonto juuri nyt

Eikä taaskaan ole nähtävillä kuin keskeneräistä työtä. Viimevuoden keväällä neuloin yhden samanlaisen huivin jota nyt aloitin uudelleen. Tykkään näistä pienistä huiveista jotka neulotaan ohuista langoista.

Olen omaani pitänyt niin ahkerasti että täytyy neuloa toinen jos ensimmäinen jättää tielle. No oikeesti tämä tulee eräälle tutulleni joka oli vailla pientä huivia, jonka voi kietaista vaikka hiusten suojaksi. Kun lanka on ohutta, niin on monta käyttömahdollisuutta huivillakin.
Nyt ei vaan meinaa ehtiä puikottelemaan ollenkaan kun olisi noita ulkohommiakin puutarhassa. On vaan ollut niin koleita ilmoja ettei millään tarkene kyykistellä ja jos on paljon ja paksusti päällä, on niin kankea liikkua.

Meillä on lintulauta tuossa ikkunan takana ja tässä koneella istuessa tulee seurattua mitä siellä tapahtuu. Kun on kylmää ollut, niin ei tietysti ole itikoita ja muita hyönteisiä liikkeellä, joten siemenet tekevät kauppansa. Punatulkkujakaan ei näkynyt koko talvena, niin nyt näkyy. Tikka ja orava myös ruokailevat joka päivä. Mitä tippuu maahan, niin fasaanit syövät sieltä.

Ensiviikolla on kesä. Lämmintä odotellessa täytyy vaan vetää villasukkia jalkaan ja huivia kaulaan että tarkenee.

3 kommenttia:

  1. Ihanan keväisen värinen huivi tulossa.
    Meillä on lintujen kanssa sama homma ja ruokintaa taitaa joutua vieläkin jatkamaan, kylmää ja sadetta taas tuli viikonlopuksi.

    VastaaPoista
  2. Kauniin väristä huivia olet tekemässä.
    Melläkin linnut käyvät vielä syömässä siemeniä jotka ovat maahan pudonneet. Kylmää täälläkin on ja puutarha työt etenevät pikkuhiljaa. Paljon on vielä laittamista....

    VastaaPoista
  3. Suloinen ja silmiä hivelevä huivi on sieltä tulollaan:) Mukavia ulkohommia sinulle.

    VastaaPoista