torstai 21. toukokuuta 2015

Irish Dream-sukat

Tässä nämä ihanaiset sukat. Malli on Dropsin 143-33 Irish Dream. Moni näitä on neulonut ja mitä erilaisimmista kauniista lankayhdistelmistä. Piti se sitten meikäläisenkin neuloa. Tuli vaan niin pientä kokoa ettei meidän porukan jalkoihin sovi. Silmukkamäärät toki otinkin pienimmän eli koon 35/37 mukaan ja kirjoneule tuppaa tulemaan muutenkin minulla aika tiukkaa. Jospa jollekin pienijalkaiselle kelpaisi. Sukat ovat keveät, painavat vain 77g.
Aika hienosti värit menivät kun otin kahdelta eri kerältä ja aloitin molemmat sisältä. Tuo Delight on ajoittain ohutta ja toisaalla melkein ilman kierrettä, niin tuntui toisen sukan varressa resorin jälkeen että olisi virheellinen kuvio. Voi ollakin että olen tumpeloinut kuvion kanssa  mutta se langan ohuus/paksuuskin voi olla syynä. No hupsu ei huomaa ja viisas ei virka mittään.
Olen tätä kukkivaa orkideaani esitellyt muutamaankin kertaan. Nyt piti tarkistaa että milloin sen olen ostanut. Vuodatuksen blogissani olen siitä kirjoittanut 21.5.2009 että edellisellä viikolla olen ostanut. Kyllähän se kauniisti on kukkinut pari kertaa vuodessa. Niin huonolla hoidolla että oikein ihmettelen.
Vaan eipä mikään kukkanen ole näin kiitollinen kuin orkidea. En ole liotellut, en vaihtanut uuteen ruukkuun enkä lannoitellut. Vettä silloin tällöin, kesällä kerran viikossa, talvella harvemmin kaatanut aluslautaselle. Siitä olen pitänyt huolen että sadevettä käytän kasteluun. Jos se siitä on saanut tarpeeksi ravintoa.
Luin tuolta Vuodatuksen blogista niitä kommentteja joita silloin olen saanut. Kiva näin monen vuoden jälkeen todeta että kaikki olivat oikeassa että orkidea on helppohoitoinen kukka. Toinenkin on vielä hengissä mutta huilaa enkä ole nähnyt kukkavartta enkä nuppuja mutta voihan se yllättää niin ettei huomaakaan.

13 kommenttia:

  1. Ihanat sukkaset <3 Miten joku oikein jaksaa tikuttaa jotain noin yksityiskohtaista? Itsellä menisi hermot!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit on Irish Dreamit taas näissäkin väreissä, tämä on kyllä tosi kaunis malli!

    VastaaPoista
  3. Upeat sukat! Minulla on kaksi orkideaa, jotka eivät kuki. Ehkä pitäisi vaihtaa sadeveteen...

    VastaaPoista
  4. Niin ihanat sukat! Sain pari vuotta sitten lahjaksi orkidean, nyt kukkii toista kertaa. Taitaa olla helppo hoitoinen, kun minäkin saan sen kukkimaan:)

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat! Mun kärsivällisyys ei taitaisi riittää niihin.

    VastaaPoista
  6. Huisin kauniit sukat. Ihailen kätesi jälkeä.

    VastaaPoista
  7. Upeat suka. Minäkin tein tuollaiset Marjalle ja ne oli ilo neuloa. Ihana malli todella.

    VastaaPoista
  8. Kaunis malli ja väritys sopii täydellisesti.

    VastaaPoista
  9. Kiitos vierailusta blogissani :) Hurjan paljon sinulla on tehtynä kauniita sukkia ja huiveja. SUosikkia on vaikea valita, mutta nämä sukat kyllä pysäyttivät sivun selaamisen kokonaan. Mustan ja liukuvärjätynlangan yhdistäminen kirjoneuleessa kyllä toimii, mutta minulta se on vielä kokeilematta.

    VastaaPoista