tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pitsimallilla tiskirättejä

Jotain muutakin välillä kuin aina vaan villasukkia vaikka nehän ne tärkeimmät on.

Tuossa joskus maaliskuussa sattui näkökenttään fb:n puolella niin kaunis pitsimalli että se ei jättänyt rauhaan. Surku kun kuva jossa mallikuvio on, oli vähän epäselvä. Minulla oli joku muistikuva että olen tämän kuvion nähnyt jossain ja vieläpä se että kuvan neule olisi ollut keltainen. Sitä vaan en tiedä että olisiko kuva kenties jossain monista neulelehdistäni tai sitten jäänyt netistä mieleen.

Yritin jopa suurentaa ohjetta mutta aina vaan meni epäselvemmäksi. Sitten aloin selaamaan noita Viron pitsineulekirjoja ja sieltähän se yhdestä löytyi sama mallikuvio. Jippii ja puikot ja ohutta lankaa ja töihin. Eka Pääsiäispäivä meni pähkäillessä että miten yksi vaikea kohta meneekään. No pääsinhan sitten jyvälle. Onneksi otin heti alkuun metalliset 2:n puikot, meinaan puupuikot olisivat siinä väännössä menneet jo alkumetreillä poikki. Tuo lankani on joko puuvillaa tai jotain sekoitetta mutta se ei anna periksi yhtään toisin kuin ohut villalanka.

Tuolla fb:n puolella on ihanaa noissa neuleryhmissä ja muissakin että heti löytyy avunantajia ongelmaan kuin ongelmaan. Kun en muistanut mistä olin sen mallikuvion tallentanut niin heti yksi avulias linkkasi semmoiselle sivustolle josta ohje löytyi. Tosin se ei ollut se saman minkä minä kiireissäni maaliskuussa itselleni tallensin. Sama malli kuitenkin oli kyseessä.

Tuo ylempi lappu on se johon käytin omaa suunnittelua ihan pikkiriikkisen. Alempi lappu tehty ohjeen mukaan. Melkein ovat identtiset. Vain siltäosin erilaiset kun ohjeessa täytyy samalla kerroksella neuloa kolmen silmukan läpi yhdeksän uutta silmukkaa, niin minä muutin tuohon omaan kokeiluun niin että neuloin kolmeen eri silmukkaan sen yhdeksän yhteensä. Pääsin vähemmällä vääntämisellä ja kuvio on melkein samanlainen kuin alkuperäinenkin.

Sitten taas jatkamaan keskeneräisiä sukkia jollen taas innostu jostain ihanasta pitsimallista.

5 kommenttia:

  1. Kaunis malli; toimii varmasti rättinäkin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunishan se on. Mulla on jääny se ameriikan kukka -tiskirätti nyt päälle.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä ajatus tehdä nuo rätit/liinat pitsinä. Kauneutta arkeen!

    VastaaPoista
  4. Noilla räteillä tiskaus on ilo.

    VastaaPoista
  5. Kaunis, ilo käyttää kun noin herkullinen värikin!

    VastaaPoista