Kehnosti on huovuttuneet mun huovutukset tai sitten liian kovaa käyttöä kun ei vuottakaan kestäneet nämä pojan Puro-langasta tehdyt tossut. Johan minä näitä joulunaikaan parsin mutta olisi pitänyt huovuttaa oikein villasta paikat niihin reikäkohtiin.
Kantapäässä oli niin iso reikä etten alkanut sitä ollenkaan parsimaan vaan otin tuosta kannasta silmukat ja neuloin paikan ja ompelin reunoista kiinni. Lankana käytin Drops Delight-lankaa kun siinä on se 25% polyamidia. Jos nyt kestäisi vähän paremmin.
Sitten toiseen asiaan joka ei suoranaisesti ole käsityötä vaikka käsin nuo purut tuolta lattialta harjan kanssa keräsinkin. Meillä kun on kaksi kisua, niin vain nuorempi käy asioillaan tuossa purkissa. Tuli mieleen aikaisempi tapaus jo muutaman vuoden takaa kun tämä sama purkki oli ihan ylösalaisin. Siitä tapauksesta ei ole enää kuvaakaan jäljellä kun silloinen vuodatus hävitti kuvat ja sama kuva hävisi omista tiedostoista jonkun syyn takia.
Kaksia sukkia olen yrittänyt valmiiksi ja ekat jäi kesken kun toiset kiilasivat jonossa ohi. Tilasin pääsiäisenä TitiTyystä niin ihanaa lankaa että heti piti aloittaa sukkia kun värit olivat just`jetsulleen jees minun mieleeni. Sitten vielä se että olin Pinterestistä löytänyt sellaisen mallikuvion jossa nuo kaksi väriä oli yhdistetty.
Niin vain ukkonikin osasi ostaa oikean värisen tulilatvan. Siitä, meinaan ukostani on vanhemmiten alkanut löytyä uusia piirteitä.
Minulla noita keskeneeräisiä sukkia on varmaan kymmenet, kun aina löytyy uusia kivoja malleja joita pitää heti kokeilla =)
VastaaPoistaOmpa ukkosi osannut valita ihan valio-yksilön kukkasista kun on noin tuuhea ja runsaskukkainen.
Meillä on neljällä kissalla kolme hiekkalaatikkoa pienessä kämpässä ja siinä sitä onkin sitten siivoamista. Onneksi kesällä helpottaa, kun alkavat asiomaan ulkona, (naapurien kukkapenkeissä, ärrrrrh).
Miehissä on monia hienoja piirteitä, jotka he uskaltavat aikuisena tuoda esiin... Kaunis on kukka ja kiva sukan alku.
VastaaPoistaHieno sukanalku ja tulilatvakin on kerrassaan upea :)
VastaaPoistaOn, tosi kivat värit on sekä langoissa että kukassa.
VastaaPoistaKauniita väriyhdistelmiä.
VastaaPoistaUpeat sukat sulla tulossa. Pinkki ja vihreä on vaan niin hyvä yhdistelmä. :)
VastaaPoistaNyt on tulleet mun lähikauppaan nuo Cascaden langat, kahta laatua ja yhteensä yli 50 väriä. Innolla ootan, että pääsen niiden lankahyllyjen ääreen. Niin näyttävät kauniilta sun sukissa nuo värit.
VastaaPoista