keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Meloni-sukat

Nämä Meloni-sukat valmistuivat jo viikko takaperin kun olin siellä Tukholmassa käväisemässä. Kännykällä otettu kuva kun ei ollut kameraa mukana. Tässä siis toinen pari Sukkasadon Perunalaariin.
Viheriä lanka muutama vuosi takaperin Pärnusta ostettu ja täyttä merinovillaa. Jotenkin mielestäni vähän kovaa. Olen tottunut että merino on pehmeämpää. Valkoinen jotain vyötteetöntä, mutta villaa suurimmaksi osaksi, luulisin. Punainen Nalle-lankaa, jota meni 50g sukkapariin. Sukkien kokonaispainoa ei ole kun ei ollut vaakaa ja sukat jäivät tytölleni ruotsinmaalle. Neuloin kolmosen puikoilla.

Nuo mustat pilkut ovat lankaa kun tyttö sanoi ettei mitään helmiä laiteta, niinkuin alkuperäisessä ohjeessa on.

Nyt tekisi mieleni aloittaa toista Revontulihuivia puna-valkoisesta Viron villasta. Tuolla fb:n puolella on niin kauniita valmiita huiveja näkynyt.

15 kommenttia:

  1. Hauskat sukat. Tollai vois tehä sukkii vaik mist herelmäst :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat! Ja luulenpa, että lankapilkut ovat mukavammat kuin helmiset. Jos vaikka kengän kanssa haluaa sukkia pitää.

    -Maria

    VastaaPoista
  3. Enpä olisi osannut moista ideaa kehitellä, kivat sukat! Tässä sen huomaa, mikä tahansa voi saada inspiraation aikaan jos on luovuutta ja kykyä toteuttaa.

    VastaaPoista
  4. Mehukkaan näköiset sukat. On kiva bongata jotain uutta =))

    VastaaPoista
  5. Voi että nämä on hauskat! Ikään kuin jalat melonissa..

    VastaaPoista
  6. Mie kun en ole ehtinyt käydä kenenkään blogissa, olen jäänyt jälkeen niiden lukemisessa ja vasta nyt näin siun uskomattoman ihanan Afrikankukkapeiton ja valkoisen villatakin. Ihania molemmat. Miun Afrikakukkapeitossa on 5 palaa.

    VastaaPoista
  7. Tulipa kivat! Jo kuvaa kattoessa näki, että on erikoiset, ennen kun näki nimenkään.

    VastaaPoista
  8. Tulipa kivat! Jo kuvaa kattoessa näki, että on erikoiset, ennen kun näki nimenkään.

    VastaaPoista