Olin aloittanut vihertävästä näemmä silloin jo sukkaa varpaista alkaen. Ajattelin että jos lanka loppuu, niin voin laittaa varteen jotain muuta lisäksi. Näin kauan eli puolitoista vuotta eriparisukat olivat siis kesken. Olin niin epävarma tuosta kantapään teosta että se vaati hautumisaikaa.
Laivalla silloin kuun alussa neuloin molempia tuohon kantapään alle. Kun ei sitä ohjetta ollut mukana, niin en osannut sitä kantapäätä aloittaa. Kotona sitten kaivoin ohjeen esiin ja siitähän sukat lähtivät valmistumaan. Kyllähän se jotenkin oudolta tuntuu että sen kantapään vahvistettuna voi väärinpäinkin tehdä. Tulee vaan suurempi ala tuohon kantapään alle. Minulla ainakin siitä kuluu rikki samanaikaisesti kuin päkiän kohdaltakin.
Neuloin tuon punaisen sukan ensin ja muistin että Zeldan lankojahan on aika samansävyisiä. Tuon kantavahvistuksen neuloin siis Zeldan langalla kokonaan, mutta siitä eteenpäin joka toisen kerroksen tuolla Regia-langalla. Vihreässä taas neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti omasta kerästään. Laitoin tuota Fabelia varteen pari senttiä. Aikalailla erisävyistä mutta jää housunlahkeen alle piiloon.
Jokseenkin 50g tuli painoa sukkaparille ja neuloin 2½:n puikoilla. Tätä paria en sitten voi ilmoittaa sukkasatoon kun tuon vihreän sukan alku on ollut ennen sadon keräystä.
Tässä vielä kaunista keltaista kultapiiskua ennenkuin halla pani.
Hauska idea tehdä sukista heti eripariset, toi sopis hyvin pojalleni jolta on aina se toinen sukka kadoksissa, kiitos vinkistä:)
VastaaPoistaKiva idea tehdä eripari sukat! Pitääpä tehdä itsellekin tuollaiset:)
VastaaPoistaIhana idea.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.