lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus

Tällä itsekeräämälläni kukkakimpulla toivottelen mukavaa juhannuksenaikaa blogissani poikkeaville.
Keräilin kukkaset tuolta pyörätien varrelta samalla kun ukkoni teki saunavastoja juhannussaunaan. On noista punkeista ollut niin paljon juttua että jotenkin pelotti mennä pitkään heinikkoon shortsit ja sandaalit jalassa.

Parit sukat odottavat tuolla julkaisuaan ja eräs kaunis pitsiliina kutkuttelee mielessä. Nyt jos koskaan olisi aikaa rauhassa neuloskella, kun arkena on aina jotain muuta meininkiä.

7 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää Juhannusta Sinullekin. Ihanan kesäinen juhannuskimppu ja kaunis liina alla. Oletkohan ihan itse sen pistellyt ?

    VastaaPoista
  2. Minäkin käyn keräämässä kasveja värjäyksiä varten vain kylmällä ja sateella, niin voi pistää pitkähihaista ja -lahkeista ylle, ei luulisi punkkien pääsevän iholle, vaikka naama onkin sitten aina hyttysenpistoja täynnä (ainoa kohta, jota ei ole voinut vaatteilla suojata). Mullahan on epäilty punkkia sairauteni syyksi, mutta ei nuo tutkimustulokset lopulta siihen viittaa. Sehän tästä vielä puuttuisi, että tulisi borrelioosi kaiken muun päälle. Mutta kiitos muistutuksesta tärkeästä asiasta, täytyy muistaa jatkossakin käydä pusikoissa vain sadesäällä! :) Vaikka pitävät varmaan hulluna, kun en kerää kukkia, vaan ainoastaan niiden varsia ja lehtiä... ;)

    Hyvää viikonloppua sinulle ja neulomisen iloa! :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa juhannuksenjatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kimppu kesäkukista. Mukavaa toista juhannuspäivää sinulle neulomisen parissa.

    VastaaPoista
  5. Luonnon kukkasista ne parhaat juhannuskimput tuleekin.

    VastaaPoista
  6. Niityn kukkaset ovat kyllä kaikista kauneimpia.Mie keräilen niitä aina kävelyllä ollessani.

    VastaaPoista