torstai 25. huhtikuuta 2013

Fuksia pitsineulonnainen

Nyt on tarpeeksi valoa ellei jopa liikaakin kuvatakseni tämän pitsineuleen. Oikea värihän on semmoinen tumma pinkki ellei peräti fuksia. Ei ollut ketään kotona että olisin saanut päälleni mutta ehkäpä kuvat ilman vartaloa ovat siedettävämpiä. Nämä sisäkuvat ovat lähempänä totuutta eli väriä.

Otin taas noita valoa vasten kuvia että näkyisi tuo kaunis lehtikuvio.

Mallia otin tosiaan siitä aikaisemmasta samantyylisestä pitsineuleesta joka on jo useamman talven ollut käytössä. Neulominen oli helppoa kun ei tarvinnut mitään kavennuksia tehdä. Kunhan posotteli suoraa pötköä paitsi tietysti hihoissa jotka eivät ole niin suorat. Hihat tein vähän muotoillut etteivät olisi ranteen kohdilta niin väljät. Vartalo-osan neuloin kainaloihin asti pyörönä ja jaoin silmukat sitten puoliksi neuloen etu- ja takaosan tasona. Kun kädentien korkeus oli sopiva hihan yläosan kanssa, niin päättelin pääntien löysästi.
Neuloin hihat siinä välissä, ennenkuin jatkoin kainalosta ylöspäin miehustaa. Näin sain langan käytetyksi melkein loppuun. Muutama gramma jäi tähteeksi neljästä 25g:n kerästä.

Mallikuvio siis Haapsalu sall-kirjasta ja malli Pajulehekiri. En neulonut mallitilkkua vaan laskin sen edellisen neuleen silmukkamäärien mukaan. Kuvio sinällään oli senverran kinkkinen etten koko aikana oppinut sitä ulkoa. Siis telkkarineulos tämä ei ollut, paitsi että aika harvoin muutenkaan katson tv:tä.











Vielä on muutama päivä aikaa osallistua arvontaani. Loppuhuipennus Vapunaattona, joten Vapunpäivänä pitäisi olla arvonnan voittaja tiedossa.

16 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kokonaisuus, väri ja pitsi.

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi kaunis, kuvio ja kokonaisuus.

    VastaaPoista
  3. Ihana neule! Näyttäis olevan unelman kevytkin. Ja väri on huikea.

    VastaaPoista
  4. Hei. Ihanan näköinen neule valoa vasten, kuvio on seittimäisen hurmaava;)

    VastaaPoista
  5. Kaunis siitä tuli ja väri on ihana!

    VastaaPoista
  6. Kaikin puolin hyvin kaunis, ihana väri ja kuvio!

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniin herkkä neulemalli. Vaari ottaa tälläisten kohdalla vähintään kaksi askelta taaksepäin - ja pitäytyy sukkien ja pipojen parissa :)

    VastaaPoista
  8. Hieno väri ja kaunis kuvio. Onkin ollut suuritöinen neule.

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavan herkkä pitsineule ja taatusti työläs.

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunis pitsineule ja ihana väri!

    VastaaPoista
  11. Kerrassaan kaunis! Minulla on myös tuo kirja ja tämä kuvio on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  12. Oi kuinka ihana, väri ja kuviokin-on upea-nyt vain toivotaan lämpimämpiä kelejä :)

    VastaaPoista
  13. Mielettömän upea väri! Ja kaunis neulekuvio myös. :-)

    VastaaPoista
  14. Kaunis tunika!
    Hauskaa vappua! =)

    VastaaPoista