Vähän toista viikkoa sitten tuli yhdeltä kaverilta pyyntö että neuloisinko hänen kummipoikansa 1-vuotiaalle pojalle jotkut sukat ketun kuvalla. Koska kyse oli pienestä ihmisestä niin ajattelin että junasukan malli on hyvä kun siinä tulee varrelle mittaa tarpeeksi että sukat pysyvät hyvin jaloissa. Olen joskus vuosia sitten kirjonut kyseisen ketun vähän isompiin sukkiin että mallikuva oli tallessa. Mietin sitä että mitenpäin se kettu olisi hyvä laittaa tuohon sukan terään. Ehkä olisi pitänyt ajatella sitä pientä poikaa ja kirjoa se niin että poika itse näkisi ketun oikeinpäin. Ketun kuva Pinterestistä. Käänsin sen toiseen sukkaan peilikuvaksi.
Lanka on Dropsin Fabelia 50g/210m eli aika ohuesta langasta on kyse. Sukat mahtuvat helposti vaikka karvavuorisiin talvikenkiin ja ovat kuitenkin lämpimät. Lankaa kului vain 36g ja kirjontalankoja muutama metri. Neuloin varren 2½ ja sileän teräosan 2:n puikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti