sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Sinisävyinen kauluri

Löytyi sellaisia lankoja sieltä ystäväni äidin varastosta etten hetkeen osannut keksiä mitä niistä neuloutuu. Värikin oli sinistä eikä punaista niinkuin tykkäisin. En punninnut alussa että mikä määrä tuota pilkullista lankaa oli. Ei kuitenkaan täyttä kerää eli alle 50g. Puikkosuositus oli 4½ mutta 4:lla neuloin. Aika paksua lankaa mutta jotenkin niin kivan pehmeää että kauluriksihan se halusi loppupeleissä. Lanka on MARKS&KATTENS  Natura on 37% akryyli/30% villa/30% alpakka/3% viskoosi.

En jaksanut kaulurin perusohjetta mistään hakea. Aloittelin vain resorineuleena ja kun sitä oli mielestäni tarpeeksi niin jatkoin laakeaa osaa lisäten silmukoita noissa neljässä kohdassa. Sitten loppui lanka ja taas penkomaan sitä lankapussia. Florica oli sinistä ja 100% villa joten siitä jatkoa. Reunan tein noin helmineuleena ettei kierrä kippuraan. Sain langan loppumaan sopivasti ettei jäänyt pitkääkään pätkää tähteeksi. Kaulurin painoksi tuli 68g. Kyllä se talvella hyvin lämmittää ja pysyy kaulassa paremmin kuin kaulahuivi. 

2 kommenttia:

  1. Tuolla ohjeella voisi tehdäkin kaulurin. Hyin nuo langat tuohon kkäyvät. Sininen on itsellenikin jotenkin vaikea väri.

    VastaaPoista
  2. Hei, kivan näköinen kauluri, saanko käyttää ideaasi omaan kauluriini?

    VastaaPoista