perjantai 8. syyskuuta 2017

Sinivalkoista sukkaa

Muutaman parin sukkia Suomi 100-teemalla minäkin aion neuloa jossain noiden pitsisukkien välissä. Tässä ensimmäinen pari. Valkoinen lanka vanhempaa Nallea ja sininen nyörilanka Regia Trent Pointia. Sukkaparin paino 54g ja neulottu 3:n puikoilla, nyörit 2½:n.
Sukat neulottu venäläisellä lehtipitsi-ohjeella niinkuin muutama muukin pari tässä vuoden aikana. Vasta viimeaikoina olen päässyt siihen tavoitteeseen että molempiin suuntiin kääntyvä kavennus lehtimallissa on yhtä hieno. Alkuperäisessä ohjeessa siinä lehtikuviossa kavennetaan jokatoisella kerroksella aina 3 silmukkaa yhteen lehden reunassa. Oikealle kaartuva kavennus meni jotenkuten mutta vasemmalle en saanut onnistumaan. Aloin kaventamaan joka kerroksella vaikka lisäykset tulivatkin jokatoisella. Nyt olen tyytyväinen jälkeeni.
Välillä jotain ruokapuoltakin vaikka se ei olekaan vahvempia puoliani. Tehtiin tässä taannoin ukkoni kanssa kesäkurpitsasta ruokaa. Naapurin mummo antoi aikamoisen mötikän ja pitihän se jotenkin jalostaa. Mistäs sitä muuten kuin netin syövereistä ohjetta katsomaan. Osallistuin minäkin noiden valmistukseen. Ripottelin pippuria johonkin väliin ja laitoin uuniin ja otin pois. Ukkoni teki kaiken muun ja hyviä olivat.
Osa oli jo syöty ennenkuin hokasin kuvan ottaa.
Vielä löytyi tuoreita nokkosia kun alkukesästä olin ottanut ekan sadon kuivumaan. Se on aika kallista kilohinnaltaan tuo kuivattu nokkonen että kannattaa hyvin itsekin kuivatella ja hienontaa. Olen vähän huono sitä mihinkään käyttämään mutta tyttäret sitäkin ahkerampia.

1 kommentti: