Tämä on taas näitä malleja johon olen jäänyt koukkuun. Mallihan on Pinterestistä venäläisellä ohjeella ja fb:n neulontaryhmissä innokkaasti neulottu ja kyselty ohjetta. Neuloin kaulurin ystävälleni jonka luona olin kylässä edellisellä viikolla.
Lanka on Dropsin BabyAlpaca 70% ja Mulberry Silk 30%. Kulutus 70g ja neulottu kolmosen puikoilla. Tuo reunushan on neulottu erilailla kuin ohjeessa mutta en jaksanut enää virkkuukoukkua ottaa käteen ja sillä viimeistellä niinkuin ohjeessa oli. Lankaa oli jäänyt tähteeksi ystävälleni neulomasta huivista ja ajattelin että johonkin sen haluan käyttää kokonaan ettei jää pientä ylimääräistä nyttyrää.
Omaa vaaleanpunaista kauluriani pääsin jo kovemmilla pakkasilla testaamaan ja hyvin pelitti. Ihan eritavalla suojaa kaulaa kuin joku neulottu huivi. Eikä tullut sellaista tunnetta että jotenkin kuristaisi kun tuntuu että käytössä vielä löystyy.
Iski talven ensimmäisen flunssan ihan nurkantakaa. Yleensä alkaa kurkkukivulla mutta tämä alkoi aamulla heti nenän vuotamisella. Ukkoni sanoi että täytyy ottaa valkosipulinkynsiä hunajan kanssa ja lyödä takaisin koko tauti. Otin äsken ison kynnen ja teelusikallisen hunajaa ja pureskelin vauhdilla ja vettä päälle. Ei ole oikein mun herkkua mutta jospa auttaisi.
Ihana kauluri, ja paranemisia siulle, tuo flunssa ei oo mikään mukava sairastaa.
VastaaPoistaKaunis pitsikauluri!
VastaaPoistaTodella kaunis kauluri.
VastaaPoistaKaunis kauluri =))
VastaaPoista