tiistai 5. tammikuuta 2016

Kirjoneuletta silmien iloksi

Taas jäi kirjoneule niin vahvasti puikkoihin ettei irtoa millään. Minä kun tykkään iloluontoisista langoista niin tässä saan oikein irroitella. Vaikka lankavarastoni on suuri, niin vähän siellä on näitä yksivärisiä lankoja. Täytyykin muistaa hamstratessa etten enää sorru kaikenkukertaviin vaan ostan yksivärisiä jos nyt yleensä tarvitsee mitään ostaa. Näihin voin käyttää kaikkia ihqu-ihania lankoja joita olen marinoinut vuosia.

Mallihan on Puikkomaisteri Tiinan: Loistavat niityt, hänen viime elokuussa ilmestyneestä sukkakirjastaan. Siinä toteutettu ylipolven sukkina, mutta minä kun en raaskisi pitää ollenkaan jalkapohjien kulumisen ja rikkimenon takia, niin teenkin säärystimet. Voi sitten aina vaihtaa sukkia ja sääret pysyvät samoina.
Kyllä noita kapeampia kuvioita vielä neuloo mutta tuo puna-valkoinen ohdake-osuus vaatii tarkkaa silmäilyä ohjeesta. Huomasin tosin eilenkin että oli jostain kohdin jäänyt yksi valkoinen silmukka neulomatta, mutta eihän sitä kukaan muu tiedä mistä, jos kohta itsekään.

Piti jotain huivia aloittaa mutta kun alkaa nämä säärystimet tökkimään, niin sitten vaihdan.

15 kommenttia:

  1. Onpas komeat kuviot ja ihanan raikkaat värit:-)

    VastaaPoista
  2. Ihanat säärystimet tulossa! Minäkin neuloin juuri samasta ohjeesta muutaman kuvion sukanvarsiin:
    https://villasukkatehdas.wordpress.com/2016/01/03/prinsessa-sukat/

    VastaaPoista
  3. Hienot tulee:) Todellakin järkevää tehdä säärystimet, ettei pohjat kulu, kuten sukissa tahtoo aika piankin kulua!Taitava olet.

    VastaaPoista
  4. Jestas miten ihanaa väritystä!

    VastaaPoista
  5. Kaunis malli ja aivan ihanat värit :)

    VastaaPoista
  6. Oih, upeat säärystimet tuloillaan! Raikkaat ja keväiset.

    VastaaPoista
  7. Ihastuttava kirjoneule.
    Minullakin tekeillä polvisukat kirjoneuleena. Jäin vähän kalenterisukkien koukkuun.

    VastaaPoista
  8. On ne vaan ihanat, minä samoin neulon mielelläni värikästä.

    VastaaPoista
  9. Huikeaa! Ihanat säärystimet tulossa (ovat sukkina miun haavelistalla) ja edellisten postausten sukat - oikeita neulenameja=)

    VastaaPoista
  10. Voi miten nättiä tulee. Tuo kuviokutominen on kyllä sellaista, ettei minulta sujuisi ollenkaan.

    VastaaPoista