keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hempeä huivintekele

Viikossa ei ihan valmistunut tämä huivintekele. Menee vielä toinenkin kun lopulta se pingottaminen vie muutaman päivän ainakin. Pari päivää täytyy miettiä että miten ja kolmannella sitten ryhtyä toimeen.
Aloitin neulomisen 2½:n puikoilla jotka ovat pituudeltaan 80cm. Alkoi olla aika täyttä puikolla jo ennenkuin vaihdoin tässä loppumetreillä 3:n pyöröihin joissa on metrinen siima. Silmukoita oli tuossa vähän aikaa sitten 477. Ensimmäinen kerä lankaa on kulunut ja nyt toisen kimppuun. Ei se kaikki enää mene kun olen jo melkein reunuksessa.

Eilenillalla ei meinannut ehtiä ajoissa nukkumaan kun piti vielä kymmeneltä käydä revontulia ihailemassa. Vaikka eihän ne täällä etelässä niin komeita ole kuin pohjoisessa.

Kukkasukkaset eivät ole edistyneet mihinkään. Kisuilta on pitänyt puikkoja vähän käännellä piiloon kun tuo puu maistuu niin hyvältä. Tai jos kaivelevat hampaitaan kissatkin puutikuilla.

12 kommenttia:

  1. Pienillä puikoilla on huivissa tekemistä mutta tuosta alusta päätellen siitä tulee kyllä upea!
    Saattavat ne kissat tosiaan olla hammastikkuja vailla, ovat vaan melkoisen pitkät nuo puikot siihen hommaan ;D

    VastaaPoista
  2. Ihana, ihana, ihana! Minä en jostain syystä osaa huiveja käyttää, mutta tuo on niin kaunis.
    Tokihan kissatkin käyttää hammastikkuja ;)

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää, hieno huivi tulossa. Meilläkin kissat pitävät puupuikoista:D

    VastaaPoista
  4. Kaunsi lanka. Hieno mallineule.

    VastaaPoista
  5. Tulossa ihana huivi. Tykkään värisävystä.

    VastaaPoista
  6. Herkkuvärit huivissa, siitä ei voi tulla muuta kuin upea! Meillä kisut mieltyneet pyöröpuikkojen kaapeleihin:)

    VastaaPoista
  7. Ihania neuleita kesken! Miekin ihailin noita Puikkomaisterin sukkia, mutta aika ei riitä niiden neulomiseen. Jään odottamaan siun valmiita.

    VastaaPoista
  8. Kovin on hempeä huivi tulossa. Itse en osais noin raikasta huivia käyttää.:)

    VastaaPoista
  9. Aivan!!! Kyllä minä tätä huivia jo ihailinkin! Jotenkin vaan en yhdistänyt siihen lankaan. Katselin vaan kuvaa.

    VastaaPoista