lauantai 12. lokakuuta 2013

Hento sahalaitakuvio

Tämän viikon toinen pari sukkasatoon. Kun katselin tuota lankaa ensialkuun kerällä, niin ajattelin että taitaa tulla aika hailukat sukat. Mitä pidemmälle pääsin neulomisessa, niin sitä enemmän tykkäsin. Langan sävyt ovat mielestäni tosi hyvin käyttäytyvät. Tämähän on sitä keväistä Dropsin alelankaa.
Lanka on juuri mulle sopivaa neulottavaa 2½:n puikoilla. Loin aloitussilmukat 3:n puikolle kun tahtoo tulla muuten kireä se luontikerros. Vain siis aloituskerros, sitten vaihdoin nuo puoli numeroa pienemmät puikot. Minulla oli kolme kerää tuota samaa sävyä ja ajattelin että saan niistä kahdet sukat. Kun eka sukka oli valmis, niin punnitsin sen ja se painoi 24g. Menikin jännäksi tuon toisen sukan kohdalla. En ollut punninnut kerää aloittaessani kun kuvittelin että kyllä siinä se 50g on vyötteen kanssa. Melkein pääsin loppuun yhdellä kerällä. 90cm jouduin ottamaan toisesta. Punnitsin nyt valmiit sukat. Siinä ne keikkuivat 49g:n ja 50g:n välillä.

Ajattelin kerrankin tehdä jotain muuta kuviota kuin ainaista pitsineuletta. Tämä malli on tästä kirjasta ja kävi siksi kun siinä kuvio oli jaollinen 12:lla ja minullahan oli 12s yhdellä puikolla eli 48s aloituksessa. Raidat ei ole kohdallaan mutta eipä se vissiin ole tarkoituskaan. Ei haittaa yhtään.
Sitten vielä tuo joka syksyinen kuva juuri kukintaansa aloittavasta kaktuksesta. Parin päivän päästä se on komeimmillaan. Viimesyksynä tein sen virheen että vaihdoin tuon samaisen kaktuksen vasta siinä syksyn korvalla isompaan ruukkuun ja siitä se suuttui, eikä tehnyt kuin muutaman kukan. No nyt tulee senkin edestä. Se oli kesän ulkona ja toin sisälle tuossa pari viikkoa sitten kun ne ekat pakkaset olivat.

10 kommenttia:

  1. Nätit sukat! :) Mua kiinnostaa myös tuo Drops Delight, josta olet sukatkin tehnyt, en vain ole onnistunut näkemään sitä livenä missään. Oulun Drops-kauppaan lupasivat sitä kyllä tilata, mutta jospa huomenna messuilla siihen törmäisin, pääsisin vähän hiplailemaan... Tuossa nuo värit liukuvat tosi ihanasti!

    VastaaPoista
  2. Yksinkertaisella silmukkakuviolla saa nättiä jälkeä aikaiseksi. Aina ei tarvii pitsiä tai palmikkoa olla että olis näyttävä. Kivat sukat tuli.
    Mulla ei nyt oo yhtään kaktusta, jo edellisvuonna kuoli kuivuuteen pari ja nyt kesällä meni se viimeinenkin. Noi on kauniita kun kukkivat eikä hullumpia ilman kukkia, jotenkin sympaattinen kasvi.

    VastaaPoista
  3. Kaunis mallikuvio sukissa. Deligt on mukavaa neuloa ja siitä saa tosi kestävät sukat.

    Lehtikaktukset tykkäävät selvästi ulkoilla kesän :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat ja tuo lanka on kyllä ihanaa!
    Mulla kaktus intoutui kukkimaan jo ulkona. En ole ennen moista nähnyt, liekö ollut syynä lämmin syksy. Nyt kukat ovatkin jo kuihtuneet.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuvio kauniin värisissä sukissa.
    Upea kukinta kaktuksessa,

    VastaaPoista
  6. Hei. Kauniit ovat sukat ja kaktus pian kukassa. Minun kaktus kukki jo ja kuihtuneet kukat vain on muistona:)

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat, väri on aivan ihana! Minulla on kaksi joulukaktusta ja joka syksy on sama tilanne: kun olen tuonut ne sisälle, kiittävät kauneilla kukilla!

    VastaaPoista
  8. Nätit sukat, kiva mallineule! Upeita kukkia odotettavissa.

    VastaaPoista
  9. Kiva neule noissa sukissa.. Kauniit... Minullakin alkaa juuri pari tuollaista kaktusta kukkimaan..

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukat, niin ihanan väristä lankaakin. Tuota kun löytäisi itsekin... Kiva on myös tuo malli, ei ihan perus-sukka, mutta ei reijällinenkään.. eikä palmikoiden vääntämistä. Ja kaktus, hineo on ja tuolla oli jo kukkivanakin. Minulta tiputtaa aina jo nuppunsa, enkä käsitä miksi... en omista vihreää peukaloa ilmeisestikään :)

    VastaaPoista